tiistai 31. toukokuuta 2011

Edelfeltin valoilta

"Efekti kestää summa summarum neljännestunnin! Silloin vedet kimaltavat hopeassa ja kullassa, rubiinissa, topaasissa ja onyksissa, muuttaen alituisesti muotoaan ja väriään."  -Albert Edelfelt

Albert Edelfelt: Kaukolan harju, 1889



Edelfelt osasi maalata paremmin kuin minä valokuvata 

Porvoossa, jossa Albert Edelfelt (1854-1905) syntyi ja kuoli, häntä luonnehditaan Suomen kaikkien aikojen kansainvälisesti merkittävimmäksi taiteilijaksi. Edelfelt sai lukuisia merkittäviä kansainvälisiä palkintoja Pariisissa, ja esiintyi samoissa näyttelyissä kansainvälisten huippumaalareiden kanssa. Kun Edelfeltin teoksia katsoo, taipuu olemaan samaa mieltä porvoolaisten kanssa, ehkä vain Gallen-Kallelan tai Schjerfbeckin innokkaimmat ihailijat eivät jaa samaa mielipidettä...

Edelfelt muistetaan parhaiten henkilö- ja historiamaalauksistaan ja häntä arvostetaan taidokkaasta valomaalauksesta. Monet ihastelevat hänen tapaansa maalata yhtäaikaa lennokkaan maalauksellisesti ja silti yksityiskohtaisen tarkasti todellisuutta jäljentäen. Ehkä  tarkka maalaustaito selittyy osin sillä, että hänen opettajanaan Ranskassa toimi myös Jean-Léon Gérôme, joka oli historiamaalauksen suurimpia mestareita. Hänen työnsä ovat niin yksityiskohtaisen tarkkoja, että joitakin niistä voi luulla valokuvaksi. Katso opettajan maalauksia täällä.

Edelfelt maalasi myös merenranta-, järvi- ja metsäaiheisia teoksia. Taiteilija oli patriootti, se ilmeni myös ihailuna Suomen luontoa kohtaan. Hän halusi vangita teoksiinsa suomalaisen luonnon tunnelman, ja onnistui tässäkin genressä, kuten kaikessa mitä loi, erinomaisesti.

Selaile Edelfeltin tuotantoa teosgalleriassa täällä.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Pientä, kesäistä sekalaista

Pientä ja kesäistä, edullista ja jopa ilmaista kivaa.

Nilkkaketju


Nilkkaketjut 5,95 kpl / Bijou Brigitte
Joistakin kultasepänliikkeistä voi löytää jostain aidonkin nilkkaketjun. Minulle kelpaavat nämä edulliset.



Kangasvarvastoissut HM 4,95
Muita värejä tarjolla myös





















Pitsipöytäliina 29,95 HM Home

Poikamiestutun ikkunassa roikkuivat verhojen sijaan lakanat!

Aivan yhtä luovasti kesäverhonani toimii nyt H&M Homen pitsipöytäliina.

Ohut, läpinäkyvän kevyt ja kesäisen ilmava ,(nämä mielikuvitukselliset ilmaisut pyhittävät liinan väärän käytön, eiks joo..)  kesäverho tästä sitten tulikin ja pituus 2 metriä istui tähän ikkunaan hyvin. Minusta tämä liina sopii ikkunaan jopa pöytää paremmin...
Helena Tynellin pieni aurinkopullo  löytyy ikkunoiden (pestyjen, kröhöm, haluan sivussa kertoa jos et huomaisi...) välistä ja maksaa värin mukaan 30-50 euroa. Pullo voi vaikuttaa ensin rumalta, mutta joskus esineen muotokieli kolahtaa ja siihen hurmaantuu loppuelämäkseen. Isokokoiset pullot ovat jo hintavia, mutta kauniita sijoituksia nekin. Tunnettujen nimisuunnittelijoiden kodinsisustustavaroiden arvo ei  koskaan laske.

Vinkki Juuri nyt voi nauttia aidosta kieloista. Pienellä hakuvaivalla saa ilmaiseksi kallista hajuvettäkin paremman tuoksun kotiin. Kielo kestää pitkään leikkokukkana.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Roomassa kuvattua

En ehtinyt kertaakaan vaatekauppaan lyhyellä kulttuurimatkalla, vaikka Rooma onkin täynnä loistavia kohtuuhintaisia vaateliikkeitä. Mutta nähtävyydeltä toiselle juostessani otin matkan varrella Muotisalongin lukijoille pari näyteikkuna- ja katumuotikuvaa.

Teille jotka kuljette kauppakärryn kanssa, tässä maitokauppareissulle tyylivinkkiä.






Kirkkoihin, erityisesti Pietarinkirkkoon, ei saa mennä polvet tai olkapäät paljaana. Moni nainen ratkaisi ongelman pitkällä hameella ja pukemalla huivin kesätopin päälle. 

Kotimatkalla Rooman lentokentällä sai ihastella arvomerkkilaukkuja. Laukkuja oli tuhansia, mutta yhtään alle kahdensadan euron laukkua en nähnyt. Tässä pari nähtyä kesäistä kaunista ja kallista sulotarta.


D&G sekä Furla


Päivän asu

..tai monta, nämä asukuvat ovat Rooman matkalta. Taustan kauniita kaupunkimaisemia en raaskinut rajata pois, joten klikkaa kuvaa jos haluat nähdä asun isona.  
College HM, puuvillahame Seppälä.
 Supermukavat päällä!

KappAhl Vintage Stories -hameen alla  on pieni
t-paita. Viihdyin tässä helleasussa.Taustalla on yksi Rooman yli 2000:sta kirkosta. Se tekee n. yksi kirkko per 1500 asukasta.





















Tiramisu ja ekspresso
Keltainen pitkä&hihaton t-paita on puettu oranssin alle, molemmat Gina Tricot. Hame Zara.
Taustalla Berninin kuuluisa suihkulähde, löysitkö siitä leijonan?
Peittävä kirkkoasu. Pusero HM. ballerinat Andiamo, laukku Mexx. Taustalla Pietarinkirkko.

Kotiin tulossa. T-paita tuunattu HM Lanvin,
housupuku Isolde (Ruotsista)

Katso myös

lauantai 28. toukokuuta 2011

Melissa kumiballerinat kesäsateeseen




Melissa-kumiballerinoilla voi yrittää pysyä jalat kuivana, ja samalla esiintyä jotenkuten tyylikkäänä sateellakin.

Kumikenkiä myy verkkokauppa, tarjolla on kaikenlaista muovikenkämallia. Mutta  omaan jalkaankin kenkää voi käydä sovittamasaa, Helsingin Aleksanterinkadun My O My -liike myy näitä.

Melissan muovikenkäideasta voi lukea täällä,. Näiden väitetään tuoksuvan ja olevan pehmeät käyttää, omaa kokemusta minulla ei ole.

Nähtävyyksiä Roomassa

Taas meitä kiinnosti se mikä ei kiinnosta muita. Ehkä ei ole ihme että turistit puuttuivat näillä nähtävyyksillä, sillä keskityimme kirkkoihin ja veistostaiteeseen, jota monet pitävät tylsänä.

Säästän lukijat pitkiltä kertomuksilta ja esittelen kuvia joissa näkyy matka-asuja, onhan Muotisalonki  viihteellinen muotiblogi.

Lateraanikirkko eli San Giovanni in Laterano

Lateraanikirkko oli mieleeni enemmän kuin yltiöpröystäileva Pietarinkirkko. Kirkon sisätilat,  sisäpiha ja kastekappeli vhurmasivat.

Kirkon sisältä pääsee maksusta luostarin sisäpihalle, tämä on rakennettu 1200-luvulla.
Sisäpihalla oli mielenkiintoinen  antiikinaikainen veistos- ja pylväskokoelma.
Lateraanikirkon kastekappeli  San Giovanni in Fonte on ulkoasultaan yhä sama kuin valmistuessaan vuonna  315. Noin 1700 vuotta vanha kappeli toimii yhä, menossa oli kastetilaisuus silloin kun kävimme.  Rakennus on kahdeksankulmainen ja toiminut arkkitehtuurisena esikuvana lukuisille seuraajille. Kappelissa ovat vaikuttavat mosaiikit vuosisadoilta 400 ja 700.

Mosaic


Lue tietoa ja katso bysantin kirkkotaiteen mosaiikkeja täällä.

Tempietto

Arkkitehti Bramanten (1444-1514) renessanssin mestariteos Tempietto ei kiinnostanut ketään, piha oli autio ja saimme aivan yksityisesti tutkia tämän viehättävän pienen pyöreän kappelin. Tämäkin rakennus on tiennäyttäjä ja aloitti pyöreiden rakennusten buumin renessanssin arkkitehtuurissa.

Rakennus on piilossa kirkon sisäpihalla. Menomatkalla kysyimme paikallisilta naisilta reittineuvoja.  Hekään eivät tunteneet kappelia, eivät edes näyttämäni opaskirjan kuvasta. Pieni tuntematon suuruus tämä siis taitaa olla.

Bramanten: Tempietto, 1510
Tempietton vieressä on Rooman kenties vanhin kirkko Santa Maria in Trastevere, joka on toiminut alkaen 300-luvulta. Toimivan kirkon apsiksen suuret ja kauniit mosaiikit 1200-luvulta loistivat kirkkaina kuin uudet. Lue kirkosta ja katso kuvia täällä.

Pietarinkirkko ja sen museot

Pietarinkirkon ympäristössä ei sitten enää ole väljää, turisteja riittää. Jos ei halua jonottaa, paikalle kannattaa mennä heti aamusta.

 Pietarinkirkon edessä, Taustalla Berninin pylväshalli
. Valkoinen oli suosittu väri ja paavi suosittu mies, voiko tätä kutsua jo henkilökultiksi?
Pietarinkirkon viereiset Vatikaanin museot ovat must, siellä näkee arkkitehtuurin ja taidehistorian suuria aarteita, ja mm. antiikinaikaisia veistoksia. Kas vain, tälläkin on pää on hävinnyt vuosien saatossa.




Roomalainen Laokoon ryhmä, 1. vuosisata jKr, on yksi kuuluisimmista Vatikaanin veistoksista.
Latinankielisessä runoelmassa Laokoon oli pappi, joka yritti varoittaa troijalaisia päästämästä kaupunkiin  Odysseuksen Troijan hevosta, jonka sisällä olivat Odysseus ja hänen sotilaansa. Jumalat kannattivat Odysseusta, siksi Poseidon vihastui varoituksesta ja lähetti merikäärmeet tappamaan Laokoonin ja hänen kaksi poikaansa. Veistos esittää tätä käärmekuolemaa. Antiikin roomalaiset katsoivat polveutuvansa troijalaisista joten heidän myötätuntonsa oli Laokoonin puolella. 

             
Rafael: Ateenan koulu, 1510, seinäfresko Vatikaanissa, johon ihastuin niin että kirjoitan siitä vielä postauksen.
 Oikealla ovat Vatikaanin museon art nouveau -portaat

Michelangelo: Piazza del Campidoglio
 

perjantai 27. toukokuuta 2011

Ostoksilla bongattuja

Pia ostoksilla
Kun olimme ystäväni Pian kanssa juhlapukuostoksilla, kävimme katsastamassa myös Stockmannin Argoshallissa 29.5 asti olevan nuorten suomalaisten suunnittelijoiden myyntinäyttelyn. Tässä meidän mieleisemme puvut sieltä.


Kelpaisi Pialle
























Kelpaisi minulle
Zarassa

Monen naisen käytetyin asu on  yhdistelmä
  • pitkä tunika +
  • leggins(tai kapea housu) +
  • ballerinat (tai loafer/matala kenkä).  
Kaduilla näkyvät tunika-asut ovat usein tummasävyisiä. Kesä on lyhyt nautittavaksi, ja siitä iloiten asun värit voisi vaihtaa tummasta vaalaan, pastilliin tai kirkkaaseen. Kesätunikaksi voi valita vaikka tällaisia pirteyksiä.
Zara

Heti postiin, ennen kuin loppuvat

Käy hakemassa täältä, postin verkkokaupasta, Granlundin Ilmaveivi -postimerkkejä. Vain postin verkkokauppa myy,  näistä voi tulla jopa keräilykappaleita.

torstai 26. toukokuuta 2011

Vaateostoksilla Helsingissä

Esittelen Muotisalongin lukijoille vinkkiä aikuisen naisen vaateostosreitiksi Helsingissä. 

Merkinnät ovat: edullinen (E), keskihintainen (Kh) ja kallis (K) liike. Luksusliikkeet eivät ole mukana.

Reitti 1: Aleksanterinkatu-Fabianinkatu-Pohjois-Espalanadi

Suosittelen tätä reittiä, lukuisten liikkeiden lisäksi saa samalla annoksen kaunista kaupunkikulttuuria.
A=Muotikuu (K,Kh)
Reitti alkaa Stockmannilta.

Jos aikaa ostoksiin on vain vähän, tämä on paras valinta ostospaikaksi. Stockmannin (K, Kh) naisten osastolla on Helsingin laajin valikoima aikuisen vaatteita, myös merkkejä joita muut suomalaiset kaupat eivät myy. Työvaatevalikoima on Helsingin paras, ja isoja kokoja saa hyvin kaikissa mallistoissa.

Vastapäätä Stokkaa on edullinen KappAhl (E), josta saa sieltäkin isojakin kokoja. Esim. edullisia housuja ja jakkuja voi metsästää täältä.

Zarassa (Kh,E) kannattaa poiketa, mutta on usein vaatteen isoimmat koot puuttuvat.

Aleksanterinkatua voi jatkaa kohti Senaatintoria,  molemmin puolin katua on lukuisia liikkeitä.

Aleksanterinkadulla ovat  HM-ketjun (E) lippulaivaliikkeet joissa on ’näitä ei saa muista HM-liikkeistä’ mallistoa. Liikkeitä on kaksi, molemmissa on oma valikoimansa. Halvalla etsivä voi poiketa molemmissa, esim. työvaatteeksi voi etsiskellä edullisia kotelomekkoja tai jakkuja, joita voi löytää muun ’vaateroinan’ seasta. Isoja kokoja on vaihtelevasti.

Aikuisen naisen työvaatteita kannattaa katsastaa myös Haloselta (Kh, E) , laatujakkupuvut löytyvät Andiatasta (K). MaxMarassa (K) kannattaa poiketa, liikkeen kauniit leningit sopivat usein myös vaativaan työpukeutumiseen.  

Unioninkatu 27 osoitteessa Senaatintorilla, Kiseleffin talossa on avattu laatuputiikkeja, mm. Putiikki rannalla ja Tiia vanhatapio.

Aleksanterinkadulla on monta yli 100 vuotta vanhaa arkkitehtuurimme merkkirakennusta, joita voi ihailla matkan varrella. Ostosten osalta Aleksanterinkatu päättyy kauniiseen Senaatintoriin, jossa voi lepuuttaa silmiään Suomen parhaassa J.L Engelin empirearkkitehtuurissa.


Aukusti Uotila: Esplanadin kappeli 1885

Senaatintorilta voi palata Pohjois-Esplanadia pitkin takaisin ja samalla poiketa sivukatujen liikkeissä, Fabianinkaduilla mm. Muotikuussa (K,Kh) . Muotikuu ei ole edullisin, mutta kaunis liike on jo sinänsä elämys.

Kämp Galleriassa (K) ja ympäristössä ollaan jo luksusliikkeiden aluelle, joten voi olla että alue ei sovi kaikille. Jos näyttää liian kalliilta, voi juosta Esplanadia takaisinpäin Stokkaa vastapäätä olevaan Seppälään.

Mutta jos lompakko on paksu, ympäristön luksusliikkeistä löytää aarteita ja vaikka ei ostaisi mitään, nämä liikkeet näyteikkunoineen ovat tyylin oppikoulu.

Voi vaatia rohkeutta astua sisään kalliiseen liikkeeseen jos tietää jo sisään astuessaan että ei ole varaa ostaa. Mutta kyllä sinne voi halutessaan mennä, olisi hyvä jos oma ulkoasu olisi tarpeeksi siisti. Myyjän tullessa esittäytymään voi vastata selkeän jämäkästi 'Kiitos, katson vain, en tarvitse apua' ja hoksaavimmat myyjät jättävät katselijan rauhaan. Fiksu katselija käyttäytyy huomaamatton fiksusti, ei koskettele kalliita vaatteita siten että aiheuttaisi niille vahinkoa eikä koskaan mene sovittamaan vaatteita ilman ostoaikomusta. Louis Vuittoninkaan vartijaa ei tarvitse pelätä, päättäväisesti sisään vaan, niin on sitten ainakin nähnyt ne puhutut laukut.

Pohjois-Esplanadi on Helsingin paras katu tyylikkään pukeutumisen bongauspaikaksi, kannattaa pysähtyä vaikka Cafe Esplanadin terassille katsomaan ohikulkevia helsinkiläisiä tyyli-ihmisiä.

Reitti 2: Fredrikinkatu-Iso Robertinkatu-Korkeavuorenkatu

D=Francoise (K,Kh), naisten vaateliike

Jos on aikaa viettää Helsingissä toinenkin ostospäivä,  voi tehdä kaupunkikävelyn Fredrikinkadulla, aloittaen Kampin päästä jatkaen Korkeavuorenkadulle.

Matkan varrelle osuu monta mukavaa pikkuputiikkia, jotka maahantuovat vaatteet itse. Minä ja moni muu on löytänyt täältä rakkaimmat vaatteensa. Liikkeiden valikoimat ovat pieniä, esim. kaikkia kokoja halutusta mallista ei aina ole.

Siksi, jos samana päivänä on pakotettu ostaa uusi vaate, voi olla uskaliasta lähteä tänne ostoksille. Mutta jos ei ole hoppua, niin nämä kadut saavat minultakin ykkössijan kaupungin parasta ostospaikkaa haettaessa.


Ostoskeskukset

Kolmas, se yleisin ja tylsin, vaihtoehto on mennä ostoksille kauppakeskuksiin, jos suurten kansanmassojen ketjuliikkeet kelpaavat. Kauppakeskuksissa jää paitsi yksityisistä pikkuliikkeistä ja kaikkein ihanimmat Helsingin vaatteet voivat jäädä näkemättä.

Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevat Sokos, Forum&Kamppi osuvat kaikki lyhyen kulkureitin varrelle.

Kaupungin ulkopuolella ovat isot kauppakeskukset Itäkeskus, Jumbo ja Iso Omena, jokaisella pääkaupunkilaisilla on oma lempiostoskeskus jota kehuu. Minä käyn useimmiten Itäkeskuksessa, sijainnin vuoksi, sinne pääsee metrollakin. Ulkopaikkakuntalainen voi yöpyä Jumbon  Flamingo -hotellissa ja käydä samalla kylpylässä.
Muita vinkkejä
  • ota mukaan iso ostoskassi, niin ei tarvitse kanniskella KappAhlin muovipussia Pohjois-Espalla ;-)
  • Stokkan 8.krs:ssa on hyvä kahvila, itsepalvelulounasravintola ja naisellinen, kaunis kuohuviinibaari.  Keskusta on toki täynnä hyviä kahviloita&ravintoloita
  • mm. Forumissa on Helsingin jäätelötehdaan kioski, kokeile Wanhan ajan vaniljapuikkoa
Onko sinulla reittien varrelta tai muuten vinkkauksia Helsinkiin kesällä matkustaville? Saa kommentoida!

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Sikaperhe possuvaltiossa

Poptaidetta Kiasmassa Tämä on pop-taidetta ja kaikki mielleyhtymänne ovat sitten omianne.




Harro Koskinen: Sikaperhe, 1969
Tämä on automaattipostaus, olen lyhyellä kaupunkilomalla..

maanantai 23. toukokuuta 2011

Tyttö Roomasta

Vuonna 1968 julkistettiin Marimekon Tasaraita-trikoo, ja saman vuonna Esko Tirronen maalasi teoksensa Tyttö Roomassa. Suomessa oli tuolloin suuntaus pop-taiteeseen, joka kehitti taideideoita mm. mainosten innoittamana.  Lue teoksesta lisää täältä.


Esko Tirronen:Tyttö Roomasta, 1968

Rooman matkaopas vuodelta 1992
Tämä on automaattipostaus, olen lyhyellä kaupunkilomalla...

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Matkapuvusto kaupunkilomalle

Se on let's go meininkiä tänään. Esittelen matkapuvustoni,  olen lähdössä kolme päivän kaupunkilomalle Roomaan, johon jonotin matkan Hulluilla päivillä. Ravaamme kulttuurinähtävyyksiä helteessä, +28 astetta.
Paavi muuten pitää pukeutumiskoodia, Vatikaaniin pääsemiseksi pitää olla polvet ja olkapäät piilossa.
puolihame Ellos, tunika Studio Maj, pikkuleninki Tara Jarmon, valkoinen leninki KappAhl Vintage Stories 

Beige  shortsihame Fjällräven, keltainen hame Zara, punainen hame HM. T-paidat ovat sieltä täältä.

Fjällräven shortsihame on Partioaitasta. Pidän tästä enemmän kuin
shortseista, on hiukkasen naisellisempi ja ihan yhtä kätevä vaate.


Hame Zara, neule HM

kangasballerinat Andiamo.


Avokassukat, yhtä tärkeä matkalla
kuin  rakkolaastarit



Ecco
Kammottavat Eccon läpyskät, mukaan. Vannoin joskus että koskaan en laita tällaisia jalkaani. Nyt alaselkävaivaisena on turha pullistella. Bongaa vielä alhaalta korkokengät iltaan. Ja näin, perustellusti, nainen tarvitsee kolmet kengät kolmen päivän matkalle ;-).

Mukaan myös: tämä tuunaus
Tämä edullinen Seppälän (19,95) puuvillahame, 'lähes verkkarit' on tarkoitettu hotelliin aamiaisasuksi.
Hame Seppälä college HM


Esisovittelin lila-keltainen-inspriraatio lentokoneasua, ei ole vielä silitetty kuten ei muutkaan.. . Matkustamme aamusta, joten näillä mennään Roomassakin, ennen kuin hotellihuone on saatavilla.
Isolden pellavapuku ja neule HM, kengät Bianco, laukku Mexx

..ja ei sitten muuta kuin LET'S GO!

Katso myös