sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vähän kokotismia juhlapukeutumiseen

Kokotti oli aluksi salonkisanastoa tarkoittaen näyttämötähteä, vaatteilla koreilevaa tai eleganttia naista. Suotakoon kokoteille siksi muotisalonkikelpoisuus.
Henri Toulouse-Lautrec:tanssi Moulin Rougessa, noin 1890
Harri Kalha on kirjoittanut kirjan Kokottien kultakausi. Se kertoo esiintyvien naisten ja kurtisaanien elämästä  Belle Époque'in ajalla. Kokotismi on Kalhan mukaan glamourin esihistoriaa. Naisten puvuissa, kankaissa, koruissa tai timanteissa ei säästelty. Menestyvimmät kokotit nauttivat osastaan postikorttien ja painokuvien tähtinä.  Kalha kertoo kokottien tapasäännöstöjen rikkojina edistäneen tasa-arvoakin, kuten he esimerkiksi poseerasivat surutta miesten vaatteissa. Naisellisuutta ylipursuavat valokuvat hurmaavat, silti kirja esittelee kokottien elämää monilta puolta.
 
 
Ajan kuuluisin esiintyjä, kurtisaani Otero

Otero
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kokotti-ilmiön ikävän puolen prostituution selittää köyhyys ja pakko. Nimestään huolimatta Belle Époque  ei jakanut kauniita kortteja köyhille tytöille, tanssijattaren palkka ei riittänyt edes toimeentuloon. Kokoteista kuuluisimmat tunnettiin koko Euroopassa, tavallisten tanssityttöjen usein julmiin kohtaloihin heitä ei voi verrata. Kuuluisuus toi kokotille ja kurtisaanille yläsäätyisten juhlat, ylellisyydet sekä harvoille myös varakkuutta ja vapaan elämän.


On ylpeys olla suomalainen nainen ja maksaa juhlasamppanjansa itse. Mutta kokottipukeutuminen ei ole jäänyt historiaan. Ilmeisesti kerran kokotismiin pukeutumisessaan erehtynyt ei pääse siitä enää koskaan eroon.

60-luvulta ja 80-luvulta, "kaivatulta huonon maun aikakaudelta". Bongaa olkatoppaukset.
Tunnustan, huomasin, tai siis, kaikenlaista hörpäkettä löytyy vaatekaapista ja päältä. Omistan myös alkumaalauksen punaiset sukkahousut.
Vanhoja postauksia: kotkotellen juhliin menossa, nyt mukana epäsuosittua ysäriä.


Vanha bilelook

Uudenvuoden juhlat? Menneistä pukeutumismokistakaan huolimatta en ota oppia kokemuksesta. Juhlin taas kokottivaattein, se on hauskaa. Kokottikaan ei ollut kovin oppivainen, selviää Kalhan kirjan naisten tarinoissa.

Pia
Suosittelen Kokottien kultakausi -kirjaa.
 

perjantai 27. joulukuuta 2013

Musta, valkoinen ja pinkki:Heureka!

Tässä postauksessa kuvatulla reissulla minua huvitti seuralaisten touhuilu. Seuraani taasen  nauratti Arkhimedeksen Kultainen kruunu -tarina  ja erityisesti kohta, jossa Arkhimedes ampaisee suoraan kylvystä alasti kaupungille hihkumaan: "Heureka!"
Hot pink reppu ja lompakko Kipling, kynsikkäät HM
Arkhimedeksen-tarina piti kertoa julki matkalla Tiedekeskus Heurekaan. Paikalle menijän kannattaa pukea toimintavaatteet. Matkareppu, kävelykenkä ja kaikkea kestävä touhuasu osoittautuivat hyväksi valinnaksi.
Palloneule ja housut HM, viime vuoden takki Prisma
Heurekassa on monenlaista hauskaa. Tässä työhönsä keskittymässä herraseurani, kaksi kemistiä.

S a t e e n k a a r i : heureka!


M u s t a   a u k k o: apua!
 



Apua! Mitä keksiä, jos kotona on  rikkinäinen puhelin?
H e u r e k a ?

tiistai 24. joulukuuta 2013

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Vintage-ilta

Vietimme ltaa ystävien kanssa. Jokaisella on kaapissa käyttämättömiä vintageasuja. Päätettiin, puvut laitetaan päälle nyt, ilman syytä.
Minä, Ulpu, Tuula, Auli, Mana ja Tanja -Mannalla Metsovaaraa
Muotiblogin valokuvat pitäisi ottaa heti meikkauksen jälkeen, juuri kun on pukeutunut, kotona, ennen ruokaa, juomaa ja nauruja. No - emme tehneet niin, joten naamat kiiltävät ja tähän malliin...
Tanjalla 70-luvun tyyli, Aulilla Dubai
Kuva  ei nyt tee oikeutta. Kaftaani ja voimakas punainen sopivat perfetto Aulille, rohkealle, iloiselle ja komealle naiselle.
Korut itsetehdyt.

Hius- ja rintaruusuja. HM. Huomaa klassikkohelmet.
 
Minulla 50-lukua, Tanjalla70-lukua ja käsinkirjailtua
Linnanjuhlissa ei oltu, vaikka puvut olisivat passanneet. Olimme Korsossa, ravintola Aadassa, joka on pieni, viihtyisä ja intiimi ruokaravintola. Aada osaa hyvät viinit ja cavat. Ruokalistan erikoisuus on kokonainen possu (tilattava 3pv etukäteen) - en ole muualla sellaista nähnyt. Porukalla voisi virkistää vaikka  Espanjan possujuhlamuistoja.
 
Nyt kannattaa silmät ja korvat auki ottaa uutta Korso-näkökulmaa, Korso on ilmettään nostanut monimuotoinen asuma-alue ja kohta kaikkien, tai ainakin trendikkäimpien ja nuorekkaimpien huulilla, sillä Korso-elokuvan ensi-ilta on 28.2.2014. 
Mannalla 70-luvun Marimekko ja käsintehty koru.
Meitä viihdytti joululauluillaan kuoro Tixie Jive. Mutta huom! He eivät esiinny videossa alla. Minun mokani - väärä video pamahti tähän pomp, Youtubesta, samanimisyyden takia. Mutta katsottuani ... jätin meille kaikille hyväksi opiksi - että saahan sitä tätikin revittää.
 
 
Suosittelen vintage-iltaa muillekin ystäväporukoille.
Kiitos hyvät ystävät virkistävästä seurastanne ja hauskasta illasta!

torstai 19. joulukuuta 2013

Kelpaavatko tekonahkahousut?

Miten, uppoaisiko tekonahkahousu?  Heille jotka  haluavat kokeilla,
  • Kauppaan menijän vinkki: osta niin pieni koko kuin vain saat päälle mahtumaan. Nämä edulliset housut venyvät tosi nopeasti, melkein jo ensikäytössä.
  • Helppo aloitusasu on yhdistää tekonahkaan pitkä villatakki tai tunika. Talviset villavaatteet sopivat niin nahkaan kuin tekonahkaan, niistä syntyy kiva vastakohtapari.
  • Blogeissa tekonahkaa on ollut moninaisissa kivoissa asuyhdistelmissä, kiiltäväpintainen housu on ollut jo pitkään trendi. 
  • Korkokenkä käy. Matala kenkä käy. Normiongelmaa, hyvin kapea lahje+käveltävä kenkä eivät aina passaa yhteen. Alakuvan nilkkuri meni just ja just, kun on sukka välissä.
 
Tunika Esprit, ruskea housu HM, kengät ikivanhat


Takki Seppälä
Housut HM, halpispuserot mistä lie.



 
Seppälä myy kivaa pitsikauluria, jolla voi luoda vaihtelua vanhaan puseroon.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kumikenkä, koru ja arkiasu

Vettä, vettä, vettä. Jo kaksi vuotta muodikas kumikenkä ei ole poissa muodista vieläkään. Näihin tottuu, minä olen trendissä vahvasti mukana. Ruma kumikenkä on aika pop. Kuvan DinSko on tosi hyvä, tosi lämmin, tosi kuminen ja tosi ruma. Me like. 
 
Katso DinSkon kengän tarkat kuvat ja mainostiedot täällä.

Arkiasu on parin päivän takaa, satoi, kuvassa on myös edullinen koruvinkki. Vähillä varoilla joulua itselle tai muille tekevä löytää korut kirpputorilta. Torit ovat täynnä kivoja koruja, joita omistajat muka-vika-ostoksen tehtyään myyvät pilkkahintaan. Kirppiskorun kunto voi olla priimaa, on käyttämättömän uusia ja joskus erittäin kauniita, maut vaihtelevat, toinen tykkää siitä mistä toinen ei. Kaulassani on paljon käytetty 50 sentin kirppislöytö.
 
Puserot ja legginsfarkut HM, kenkä DinSko.
Muotisalongissa ei ole koskaan mieskuvia, mutta nyt tarkkasilmäinen voi bongata poikkeuksellisesti kaksi, toinen on päätön.
Aleksi 13:n melkein-matkalaukut -osastolta löytyi arkinen suurkassi, johon mahtuu aina kaikki. Muuta arkilaukkua en juuri ole tämän löydettyäni pidellyt. Laukku sopii minulle, koska maailman kaikki tavarat ovat käsilaukussani, luulen.
Aleksi 13 noin 45,-


Neulesormikkaat HM, bongaa syksyn muotiväri, se on jotain burgundin punaisen ja luumun väliltä.
Takki  HM, ks takkia täällä.

 
Joulun odotusta lämpimin mielin arkeesi.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Muotisalonki avoinna:Lahjaideoita

HM 7.99
Virtuaalimaailma on pelkkää juhlaa, tai ainakin Muotisalonki siirtyi vapusta pikkujouluun ilman välivaiheita. Jatkan blogia taas, aloitan hyvällä joululahjavinkillä, korulla. Kauppojen tavarataivaissa on tarjolla hyvin edullisia koruja jokaiselle lapsista isomummoihin. Selaa HM:n joulun tarjouskoruja täällä.
HM:n parin euron pikkukorvis -sarjassa on Afrikan tärkeimmät eläimet.
Käärme, seepra ja masai-ihmishahmo ovat jo käytetyt, kirahvit ja leijonat odottavat.
Kauppojen suurvalikoimasta riippumatta, suosittelen kulkemaan silmät auki joulumyyjäisissä. Korunteko on nykyään suosittu harrastus, myyjäisissä löytää yksilöllisiä ja luovia koruja , taitavilla tekijöillä valikoimassa on myös aitoja korukiviä. Kiven kauneusarvo on toista kuin rihkamassa, ja koruntekoharrastajat myyvät työnjälkeään kohtuuhinnalla.
Aitoja korukiviä taitavan koruntekijän taidekoruissa.
Ikäväksi, valokuvani eivvät tee oikeutta kivikorujen miniatyyrikauneudelle eikä kivien monivärisyydelle.

Ystäväpiirissäni on pari erittäin luovaa koruntekijää, toivon mukaan pääsen esittelemään heidän taidonnäytteitään asukokonaisuuksien osana. Silti, upea taidekoru ei kaipaa asua, tyylikokonaisuus voi olla parhaimmillaan, kun koru saa taustalleen yksiväristä ja yksinkertaista.  
Syksyn olen ollut asioiden, vastuiden, opiskelujen ja kaikenlaisen muun parissa. Aikuisella riittää, kaikkea on enemmän kuin tunteja kellossa.
Tauollani blogien lukijana näin naistenblogien tason ja tyylin alati vain paranevan. Kaunista, mielikuvituksellista ja luovaa iloa olette te ihanaiset bloggaajat rohkeasti muille jakaneet.  Olen törkeästi tärkeästi matkinut valokuvistanne ideoita.
 
Ihmeissäni ja iloisena olen seurannut myös  Muotisalongin kävijöitä, joita on ollut tauollakin toistasataa päivittäin, suosituin postaus on sivustoportaali muiden blogeihin.

Kiitos lukijoille,   uusavautunut Muotisalonki  postaa vanhoissa luvatuissa aiheissa, pukeutuminen ja taide, rönsyilemättä, yritän.

Lopuksi rönsy. Nopeat löytävät hyviä vielä  jäljellä olevia suklaarasioita, myöhästyvät joutuvat tyytymään pelkkään suklaaseen. Suklaa loppuu, mutta peltirasia ja ooppera ovat ikuisia. Oopperan juhla ja laulu sopivat hyvin pikkujoululahjaksikin.

Ooppera -suklaarasia 9,90. Stockmann ja Tarjoustalo myyvät samaa.