tiistai 25. helmikuuta 2014

Laulajatar, joka ei laula

Naismaalauksissa punaisia leninkejä on usein tummilla naisilla. Mustiin ja harmaiden sävyihin sopivat erilaiset punaiset yleensä hyvin, maalarit tietävät.
 
Juan Grisin kubistinen, kulmikas ja epäsymmetrinen laulajatar  on murheessaankin upea ilmestys tuossa punaisessa ylellisessä iltapuvussaan. Nainen on surullinen, silmät ovat kiinni, pää on alaspäin. Hän näyttää surreen mustiksi muuttunein silmänaluksineen jo kauan.   Kädet ovat äänen lisäksi taiteellinen keino, kuten koko kehonkieli on, laulajallekin. Epätasapainoinen vartalon asento ja suhteettoman suuri käsi, joka pitelee välinpitämättömällä tavalla paperia, kenties laulun sanoja, ovat vaikuttavan puhuttelevia.
 
Naisen katse on kääntynyt vartalosta vastakkaiseen suuntaan. Miksi pää kiertää toiseen suuntaan omasta kehosta? Mitä huolet ovat? Laulun sanat lähes tipahtavat lattiaan, niin välinpitämätön nainen on paperiaan kohtaan, sormissa ei ole lainkaan otetta. Onko laulaminen unohtunut surun vuoksi?

Lattia naisen alla näyttää kaatuvan, samoin seinät. Seisominen on epätasaista, melkein tasapainottoman näköistä. 

Naisen kasvoissa ja kaulassa on jotain itsepäisen voimakasta ja suu on alaspäin tavalla, joka kertoo: en aio päästää surustani irti. Nainen voisi ottaa kauniista kaiteesta otteen ja katsoa heleän sinistä taivasta takanaan, mutta hän on kääntynyt omaan sisäiseen maailmaansa, on kenties tarkoituksella valinnut  suunnan taivaasta pois, alas, tumman seinään ja kiikkerän lattiaan päin.
Juan Gris:Laulajatar ,1926
Punainen on voiman, rohkeuden, ilon ja riemun väri, eikö niin? Kuvassa on ristiriita. Nainen voisi nauttia hetkestään, kauniista punaisesta leningistään, laulusta ja taivaan sinestä.  Mutta sitä hän ei tee. Hän on päättänyt olla katsomatta ja laulamatta.

Laulajatar, joka ei laula saa monta vastinetta. Perheenäiti, joka ei elä ilolla perhettään. Uranainen, jolla on hyvä työ ja korkea palkka, mutta joka sanoo, että ei pidä työstään. Opiskelija, joka ei haluaisi opiskella. Kaunotar, jolla on kaappi täynnä kauniita leninkejä mutta ei suu rumasti mutrussa, kun viimeisin muotilaukku puuttuu. Siirrytään kauas tästä ristiriitaisesta ryhmästä, naiset!

Tästä teoksesta voi tehdä opettavaista. Muistetaan iloita, ja punaisesti, siitä hyvästä mitä meille on annettu. Nautitaan sinisestä kevättaivaasta, aurinko on pilkahtanut jo hieman esille. Kevät on harmaanakin valon aikaa ja päätämme itse millä asenteella katselemme luontoa ympärillämme, vai jätämmekö katselematta mitä ympärillämme on.

Kävi niin, että kun tämä kuva oli tullut vastaan netissä, sain punainen mekko -inspiraation. Samaa punaisen ja kevään uutta elämänvoimaa ja iloa toivotan myös arkeen sinun kuvaruutusi taakse.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Pukeutuminen, koti ja mieli

Mekko Seprentiini, Hki Aleksinkäytävä oli viime viikolla remonttimyynti -70%,. Mekko maksoi alle 20,-.
Mekko on himmeää punaista. Ehkä ale vielä jatkuu? Laukku vanha Aleksi 13.
Arkiasuun satsaamalla voi saada hyvän mielen. Kyse lienee samasta ilmiöstä kuin "ruumis ja mieli ovat yhtä".  Voinemme muotiblogissa muuttaa tutun ilmaisun muotoon "pukeutuminen ja mieli ovat yhtä".
Mokkahanskat HM noin 17,-, minulla on näitä parissa eri värissä. Huomaa kivat napit.
Ilme ei ilmaise hyvää mieltä, se on hetki vain, kuvaushetki näyttää olevan tässä vakavan tärkeää...
DinSko varsibuutsi istuu ok kapeaan lahkeeseen, menee jopa sukkahousuun. Hyvä lesti ainakin
minun jalassani. Hinnalla 44,90 ei tarvitse pelätä vesilammikoita. Katso saappaan koko mainos täällä.

Hyvää mieltä tuo myös oma koti. Omanlainen koti, viis mitä muut ajattelevat, makuja on yhtä paljon kuin sisustajia. Petaan sinulle sitä, että olen laittanut kristallikruunun keittiöön. Onhan se on sallittua..



Kruunun hankin käytettynä jo 90-luvulla, lamassa se maksoi vain 100 markkaa. Vanhat kristallikruunut eivät ole muodissa, siksi niitä löytää yhä kohtuuhinnalla vanhain tavarain liikkeistä mm.

 
Emil Wikströmin  (1864-1942) ateljeekoti, upea karjalaisvaikutteinen hirsilinna Visavuori Valkeakoskella on hyvä vierailukohde, sillä tänä vuonna vietetään rakastetun kuvanveistäjän juhlavuotta. Hänen syntymästään  on kulunut 150 vuotta. 
 
Mikä on tunnetuin Wikstömin työ?  Vinkki: tunnet nuo veistokset, aivan varmasti tunnet.
Kipsikopio Emil Wikstömin veistoksesta. Se on tuliaismuisto Visavuoren käynniltä vuosien takaa. Onko niin, että ihminen on vanha aikuinen sitten, kun hän haluaa lähteä Visavuoreen eikä bilettämään?

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

HM:Mustaa ja sinistä keväässä

Kevääksi voi asuväriksi valita hillitysti sinistä, mustaa tai musta-valkoisen yhdistelmän. Raitaa tai kukkaa saa sekoittaa mukaan.
HM laukku 40,- alakuvassa vaaleansininen

Katso mustaa, raitaa ja kukkaa: HM Divided Black mallisto täällä.
HM hattu 9,95
Mitä muotivinkkiä voisi bongata mallinukeilta yllä?

Sukka sukka. Alkukevään sukka on paksu ja ehkä kuviollinen. Polvisukka ja ylipolvensukka jatkavat, mustaan nailonsukkikseen yhdistettynä sukka on hillitty katseenkääntäjä, edullisesti.

Mustassa puserossa saa olla vähän tai enemmän läpinäkyvyyttä, selän ja vatsan ihoa saa vilkuttaa. Napapaita on rohkeimmille, mutta pitkän hihan kanssa vaikutelma on erilainen kuin helletopissa.

Ja  vielä. Hattu hattu.  Henkselit henkselit. Kevättakki. HM:n kevättakit voi kurkata täällä.

Haalarit haalarit. Mainoskuvan haalarit ovat netissä jo loppu. Tekonahkahousu näyttäisi toimivalta, vetoketju lienee sivussa ja pusero laskeutuu edessä hyvin, kun ei tarvitse vyötä, housun vyötärölinja on korkea.Uskaltanen suositella mennä kokeilemaan, sillä ostin viime syksynä vastaavanlaiset parinkympin tekonahkahousut HM:stä, ne ovat olleet alati päälläni siitä lähtien. Tykkään.
Yksmusta kevät on helppo kevät. Tunikan tai pitkän paidan voi yhä yhdistää legginsiin.
 
Kuvat ovat HM Plus -osastolta. Tunika 35,- Leggings 10,- . Tekonahkaleggings 25,-, alkaen koossa L.
Vaalea, näkyvä nilkka keventää yksmustaa just presiis. Mutta mutta. Menee pitkälle kevääseen ennen kuin mainosten ihanaiset pikkukengät saa jalkaan. Jotta taas, mainosten pukeutumisvinkki ei tosielämään kelpaa, ei vielä tällä viikolla.
 
Onneksi emme ole yksin mainoskuvien varassa. Somessa näkee järjen vaihtoehtoja kylmään ja sateiseen alkukevääseen. Näillä sujuu kiirearjen ulkojuoksu.
 
 
Kauniin hillittyä,  paljon mustaa ja himmeää pastellia (...pikkukengissä..) on myös HM:n kevätmainoskampanjan "Modern classics" asuissa.
 
HM Modern Classics
Jakkupuku näyttää muodikkaalta linjoissaan ja edulliselta bleiseri 40,-
ja  housu 30,-. Jos tarvitsisin, kävisin kokeilemassa, mutta en tarvitse.
Katso koko nettimainos täällä.

Cubuksen ja GT:n housut


Housumalleja en kenellekään suosittele, jokainenhan joutuu itse etsimään omaan vartaloonsa sopivat. Unelmahousut löytyvät puhisemalla ja ähisemällä sadoissa sovituskopeissa. Niinpä, jos löytää itselleen hyvän mallin, samat housut tulee hankituksi uudestaan ja uudestaan. Ystäväni Pia on mieltynyt suosittuun Cubus - Abbey-malliin, joita hän omistaa eri väreissä. Mallia saa mm. valkoisena, farkkuna ja eri sinisinä. Pialle malli sopiikin mainiosti.

 


Cubus Abbey myös
Muodikkaat farkut saavat yhä olla rikki jo uutena. GT uusi reikäfarkkuja ja paitapuseroita esittelinkin jo aiemmin täällä.
Gina Tricot
Gina Tricot

lauantai 22. helmikuuta 2014

Cubus:Pyjamia

Cubus. Tämä alennussetti oli minun valintani.

Cubus
Nuuka on oppinut jo vuosia sitten, että yöasu kannattaa noutaa joulun jälkeisistä alennusmyynneistä.
 
Mikä yöasu on paras? Tässä on mielipidevaihtelua. Toisille kelpaa vain  pitkä puuvillayöpaita, toiset kannattavat naisellista silkkilinjaa.
 
Ystäväni Pian ja minun makuni menevät samaan, ollaan molemmat pyjamaihmisiä. Viime vuosina on saanut mitä mukavampia, erilaisia ja hyvin sieviä pyjama-asuja. Lapsuudessa, yhä vielä 80-luvulla, oli olemassa vain yksi pyjamamalli,  yhä paljon käytetty flanelliklassikko. 
Klassikot vuonna 1982











Cubuksen kaikki yöasut ovat nähtävillä täällä. Valitettavasti verkossa ei näytä olevan alennusmyyntiä, kuten kaupassa oli.
David Hettinger:Kesäunet

perjantai 21. helmikuuta 2014

Flappers


"Flapper", joka tunnettiin Suomessa nimellä "jazz-tyttö" oli 1920-luvun uusi modernin ajan nainen.
 
Kun elintaso nousi USAssa ennennäkemättömällä vauhdilla, tavallisellakin naisella oli varaa kuluttaa.  Tietenkin nainen käytti tilaisuuden hyväkseen, tuolloin ennennäkemättömällä tavalla.


Flapper poltti, joi, tanssi ja kiroili. Hauskanpito kiinnosti häntä enemmän kuin  politiikka tai yhteiskuntavaikuttaminen.

Uusi nainen kuunteli mustien musiikkia, jazzia, käytti lyhyitä hameita, ja maalasi naamansa, hän käytti aiemmin vain alempisäätyisille naisille kuulunutta kosmetiikkaa. Ja vielä -1920-luvun nainen vaati äänioikeutta.

Ensin flappereita kauhisteltiin, mutta naisvapaus ja uudet kuluttamisen tavat levisivät. Kuten tiedämme, flappersien tavat ovat kestäneet meidän päiviimme.

 
 
Ilokseni uudet uutiset kertovat, että nuorten,  tyttöjen ja poikien, tupakanpoltto on laskenut huomattavasti 2000-luvulla. Sen flappers-tavan voi jo jättää taakse.
 
Videossa alla annetaan iloisen viihdyttävällä tavalla  flappers-meikkausohjeet. 20-luvun meikissä saa, pitäisi hymyillä.



Flappersit heittivät viktoriaanisen naiskuvan lopullisesti historiaan, mutta heidän iloisen elämän katkaisi vuoden 1929 pörssiromahdus ja sitä seurannut pitkä lama.

Kultainen 20-luku ja sen riehakkaat jazz-naiset innoittavat aina uudestaan. He näyttivät esimerkkiä, sorretut ja vähemmistöt saavat tasa-arvon, mutta se pitää itse hakea.

torstai 20. helmikuuta 2014

Tangle Teezer -hiusharja

Ystäväni Pia on kampaaja ja kehui TeezleTanger hiusharjaa siitä, että se on hyvä pitkän hiuksen takkujen selvittäjä. On totta, olen nyt harjaillut tällä, takut saa auki ja saa myös mukavaa päähierontaa. Harjan poikkeava, kaunis muotokieli on silmän mielihyvää tuova, kivaa väriä harmaaseen arkiaamuun. Miinusta annan hieman, perinteinen harja pysyy kädessä paremmassa otteessa kuin Teezer. 

Harjoja on kahdessa eri koossa ja monissa väreissä.
Iso Tangle Teezer noin 20,-
Nuorilla naisilla on nykyään tukkamuoti, jota seuraan mielihyvin, usein hyvin pitkät ja kauniit, kiiltävät hiukset. Tangle Teezer on hieman hintava, joten tästä voisi olla lahjavinkiksi myös, jos olisi tarvetta muistaa pitkähiuksista nuorta.

Pierre-Auguste Renoir:Tyttö harjaa hiuksiaan, 1907

maanantai 17. helmikuuta 2014

Miten haluaisit asua?

Takki ja mokkahansikkaat HM
Täällä Suomen "talvessa" voi viipottaa takki auki.

HM, eri värejä on, noin 17,-. Paljon pidetyt, lila on hyvä pari
mustalle takille.





















Vanhat blogiystävät ehkä muistavat, tämä on vanha neuleeni, ks. sama neule viime vuoden asuna.

Otsikko on erittäin banaali, huono aasinsilta, mutta kun en keksinyt muuta tänään.

Milloin mitäkin. Joskus voi tylsistyä yksinkertaisuuteen, paljon kaikenlaista on joskus kiva. Paljon kuvioita ja paljon ympyröitä oli nyt kiva, jotta näin halusin asua tällä kertaa.

Vanha neule, keinonahkahousut HM
Jos aasinsiltani ei romahtanut vielä, mennään samalla aasilla asuntoihin ja asumiseen.

Kun funktionalistiLudwig  Mies van der Rohe 1930-luvulla esitti, että "Less is more" , postmodernin ajan arkkitehti Robert Venturi toivotti 1960-luvulla "Less is bore". 

Jos aivan kaikki olisi mahdollista. Miten sinä haluaisit asua? Kaupungissa, vai maalla, pelkistetyssä talossa,modernissa dekoratiivisessa, ehkä perinnetalossa, vai kartanossako vai... linnako olisi koti, jos valita voisi?

Vertailun vuoksi mitä kaikkea asunto voi olla. Tältä näyttää Mies van der Rohen funkkisrakennus.
Mies van der Rohe:Barcelona Paviljonki, 1928
Robert Venturi, hän, joka ei halua tehdä tylsää,  suunnittelee tällaista postmodernia.

Robert Venturi:Vanna Venturi House, 1964
Frank Gehry on vienyt ei-tylsyyden pisimmälle, Las Vegasissa hän yltyi jo vääntämään, rakennuksessa alla on todellista levottomuutta. Se on paikka, jossa hoidetaan amerikkalaisten aivoja. Katso lisää aivoterveystalon valokuvia täällä. Sisäkuvat kertovat, miten asunnon seinä ja ikkunat voivat olla näin vinossa.....Tämä ei ole asuinrakennus, mutta voisi olla.

Frank Gehry:  Lou Ruvo Center for Brain Health, Las Vegas.
 

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kevään untuvaisia takkeja


Lähes kaikki vaatekaupat ovat ottaneet valikoimaansa untuvaisia kevättakkeja.  Näitä näkee jo kaupungilla naisten päällä.
 
Ei ihme, että takit kelpaavat, sillä ne ovat ihanan oloisia, ultrakevyitä ja silti miellyttävän lämmittäviä. Ohut takki on toimiva arkinen välikauden farkkutakki leudossa säässä.

Jos jaksaa juosta enemmän kuin yhden kaupan läpi, huomaa, että valinnanvaraa on. Takit ovat ehkä  untuvaa, mutta älä heti usko, kurkkaa tuoteseloste, edulliset takit voivat olla mitä vaan.


Etsivä voi löytää takkeja myös puolipitkässä mallissa. Elloksen takissa on myös huppu.

Silja Linen myymälässä kuvattu.


Ellos hupullinen 49,50 mainossivu täällä

Gina Tricot'n mallisto on hieman erilainen ja hyvin nuorekas.
Gina Tricot
Gina Tricot
KappAhl myy paria erilaista takkimallia.
KappAhl: vaaleansininen on hyvin kaunis värissään ja mukaan saa pienen naisellisen kanttauksen, noin 70,-.
KappAhl myy untuvatakkia kaikissa, siten myös isossa koossa XLNT osastolla.
KappAhl, normaali ja XLNT mallisto, noin 70,-. Kanta.asiakas saa 20,- alennusta. Alla lisää KappAhlin värejä.
Sininen Takki, Plain, , , Centre back length: 66,...Luonnonvalkoinen Takki, Plain, , , Centre back length: 66,...Punainen Takki, Plain, , , Centre back length: 66,...

Kun naisílle tarjoaa hyvää halvalla, tavarat revitään ostohysteriassa myyjän käsistä. Seppälä myi suositun takkinsa ainakin netissä nopeasti loppuun, mutta ehkä onnekas voi vielä löytää vielä liikkeestä oman.
Seppälä 25,- jos enää on

HM, noin 50,- hieman lämpöisempi, tätä saa vain mustana.

HM noin 40,- Värit sammaleen vihreä, punainen (suosittu, pidä siis kiirettä) musta ja luonnonvalkoinen
HM:n takki on minulle paras koska sen sivusaumassa on naisellinen kurvilinja ja pidin myös pastellinmurretusta, laimeasta vihreästä. Kuvissa alla vihreä väri ei ole aivan oikeaa, katsokaa yläkuvan vasenta laitaa niin saatte paremman ymmärryksen. Takin vihreä on erittäin laimea sammal, sen kaveriksi sopivat kevään kaikki muut pastellit ja oranssit, tai oikeastaan kaikki värit.

Takeissa ei aina ole kauluksia, mutta ei haittaa, sillä nyt huivit istuvat hyvin, jopa silkkihuivi. Kaulus olisi tiellä, kun ajatellaan hyvin ohuen keväthuivin kauniisti laskeutuvaa linjaa.