Näytetään tekstit, joissa on tunniste Väri- ja ostosvinkit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Väri- ja ostosvinkit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. tammikuuta 2013

Sini-puna-valkoinen haaste asukuvaajille

Haastan asuja blogiinsa kuvaavat julkaisemaan kolmivärisen asukuvan: sini-puna-valkoisen.

Sini-puna-valkoinen pukeutuminen yhdistetään klassiseen pukeutumiseen, merellisiin asuihin  ja oman maansa lipunvärin mukaan pukeutujiin, kuten rentoon amerikkalaiseen farkkupukeutumiseen.

Haasteen saa vastaanottaa oman halun mukaan, jos vain innostaa, ilman sääntöjä. Julkaisen oman asuni myöhemmin.


Haaste on kunnianosoitus Kieslowskin  kuuluisalle elokuvatrilogialle, "Kolme väriä", jonka voi katsoa seuraavina peräkkäisinä lauantai-iltoina televisiosta.  Jokainen elokuvista on itsenäinen, oma kertomuksensa.
 
AVA TV esittää elokuvista ensimmäisen Kolme väriä:sininen, huomenna lauantaina 5.1.2013 klo 21.
 
Kolme väriä:sininen on loistava kertomus surusta, anteeksiannosta ja uuden onnen löytämisestä suuren tragedian jälkeen. Päätähtenä loistaa kaunis, upea Juliettte Binoche. Suosittelen.


Jasper Johns : Kolme lippua, 1958

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Helsinki:Värikkäiden neuleiden ja laukkujen pop-up


Picture
Neule ja hame 100% silkkiä Oleana
Torstai - lauantai 29.11 - 1.12 on Helsingin Ratakadulla avoinna norjalaisten, värikkäiden Oleana- neuleiden sekä Casamariannen laukkujen pop-up -myymälä.

Jos menet paikalle, ota mukaan Ovikoodi 2406A.

29.11 - 1.12 klo 11-18
Valkoinen Huone
Ratakatu 11-13a, Helsinki
Ovikoodi 2406A
 

Lisätietoa

www.kompaniet.fi 040 – 836 7696
http://casamarianne.me/ 040 – 702 9414



Casamariannen BagPod sisälaukku, jonka voi siirtää tavaroineen laukusta toiseen.
Paljon värivaihtoehtoja.


Skirts and tops 83-2
Oleana
Oleana
 

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Ostoksilla kuvattua

Olin Pian kanssa ostoksilla, kuvasin reissussa.

Villapaidat HM

Muodikas villapaita nyt on helmasta lyhyt. Alta saa pilkottaa toinen pusero. Nämä HM-paidat siirtyivät Pian ostoskassiin.

Villapaidat HM


Parkatakki Gina Tricot

GT

Takin hankinta on monelle ajankohtainen nyt. Mukava ja käytännöllinen parka on suosittu ja muodikas, sellaista Piakin etsi. Gina Tricot'n takin hinta-laatusuhde on minusta todella hyvä ja se istui kauniisti Pian päällä.



















Sama takki, hinta 59,95 monessa eri värissä.
Gina Tricot 3.95/kahden parin setti
Gina Triocot'ssa shoppaili myös nuori nainen, joka puhui puhelimeen, ilmeisesti poikaystävälleen : "Kun rahat ei kuiteskaan riitä ruokaan, niin ei oo mitään järkee et mä pihistelisin täällä."





Laukkuja Aleksi 13


Olen Aleksi 13 -liikkeen edullisten laukkujen ystävä, sillä minun ei tarvitse edustaa ja haluan usein vaihtelua. Juuri nyt liikkeessä ihania syyslaukkuja, tässä niistä muutamia.
 
 

















tiistai 19. kesäkuuta 2012

Groupon:edullisia tarjouksia kaikesta



Olen noin puolentoista vuoden ajan käyttänyt netissä toimivaa Groupon  -palvelua.  Groupon on välittäjä, joka välittää muiden yritysten tarjoustuotteita ja -palveluita.

Liittyminen on ilmaista eikä ostopakkoa ole, joten rekisteröityvä ei menetä mitään. Kun rekisteröityy käyttäjäksi, omaan sähköpostiin alkaa saapua päivittäisiä tarjouskirjeitä.

Tarjoukset voivat koskea mitä vaan, kuten matkoja, kauneuspalveluita tai kulttuuritapahtumia.   Tarjoushinnat ovat todella edullisia, tuote myydään 'kertadiilinä' yleensä erittäin halvalla. Tyypillisesti tuote on ostettavissa vain vuorokauden sisällä sähköpostin saapumisesta.

Tältä näytti sähköpostiini maanantaina saapunut tarjouskirje:


Grouponin asiakkaana olen kokeillut mm. kosmetologipalveluja, joita en normaalihintaan tulisi koskaan ostamaan, kuten LED/FIR -vartalon valohoitoa tai mesoterapiaa. Olen hankkinut Grouponin kautta myös matkoja.  

Olen ollut oikein tyytyväinen ostoksiini Grouponista. Vain kerran olen kokenut pettymyksen, kun ulkomainen lentoyhtiö myi Grouponin kautta huippuedullisia kaupunkimatkoja mainostaen suunnilleen sanoin 'Lennä 20 eurolla Pariisiin'.  Mutta  kun olin ostanut matkalahjakortin selvisi, että luvattuja halpalentoja ei ollutkaan saatavilla. Tyytyväisyyteni Grouponiin kasvoi silti korkeaksi, sillä he palauttivat rahani takaisin välittömästi, kun valitin väärästä markkinoinnista.

Katso lisää  http://www.groupon.fi/

Yrityksiä on lähestynyt blogiani tarjoamalla ilmaistuotteita kirjoittamista vastaan. Ajattelin asiaa ja päätin muuttaa blogini toimintaperiaatteita siten, että tulen arpomaan ilmaistavarat lukijoiden kesken. Pysy siis linjoilla, täällä arvotaan kohta Grouponin lahjakortti.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

COS

COS on jokin aika sitten avannut liikkeen Pohjois-Esplanadille, Kämp Galleriaan.  COS kuuluu HM-ketjuun, mutta on hintatasoltaan HM-liikkeitä kalliimpi. Valikoima on suunnattu riittävän maksukykyisille aikuisille, mutta hintataso ei ole liian korkea tavallisen palkansaajan kukkaroa ajatellen.

Kävin paikalla eräänä menneenä päivänä.

Esplanadin liike on ulospäin huomaamaton, sen ohi on helppo kävellä. Jos löytää sisälle asti, liikkeen tarjontaa voisi kuvailla seuraavasti. Vaatteet ovat kohtuullisen hintaisia, eivät edullisia mutta eivät kalliitakaan. Materiaalit ja laatu ovat samoin keskitieltä poimittuja. Mallisto on aikuiselle sopivia yksinkertaisen tyylikkäitä leninkejä, puseroita ja housuja. Suurin osa valikoimasta on tarkoitettu arkiseen kaupunki- ja toimistotyökäyttöön, ja pikkumustiakin löytyy.

Kannattaa ilman muuta käydä katsomassa. Valikoimaa voi selata netissä täällä.

Toppi 39,-

COS mekko 99,- t-paita 25,-  paitapusero 59,-
COS farkut 69,- silkkihousu 99,- ja printtihousu 69,-
Liikkeen sijainti luksustuotteita myyvässä korttelissa on varmasti suunnitellusti harkittu, kuten ovat myös tyylikkyyttä huokuvat sisätilat. Niille, jotka uskovat, että eksklusiivisilla merkkituotteilla saa onnea tai sosiaalista statusta, mutta joilla ei ole niihin varaa,  tai muillekin, COS järjestää kiitettävästi korvaavan, luksusta tavoittelevan shoppailuelämyksen.  

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Merellistä helleasua

Ibero/Aleksi 13
Lauantaina oli upea hellepäivä, jota vietin merellä ja Helsingissä.

Ballerinat 7,- alesta, paidat 9,95/2kpl, HM
Caprit Lontoosta
Laukku Aleksi 13, noin 30,-
Näkyykö juurikasvu, mitä? Peitin hiusmaskaralla.
Ystäväni Pia, joka on kampaaja, tuskin tulee antamaan minulle anteeksi mitä nyt paljastan teille. Onhan tämä muotiblogi, sellaisessa pitää olla mukana höttöä ja naisten hömppää. Vaikka ammattihiusmuotoilijat tuskin tätä temppua suosittelisivat.

Minulla on aika latvojen värjäykseen alkavalla viikolla, eli viimeisiä viedään tällä tukalla. Siksi juurikasvu on jo aika näkyvä ja  "jokunen" harmaakin puskee, kun edellisestä värjäyksestä on jo aikaa.

Olen kokeillut Isadoran hiusmaskaraa. Sillä saa juurikasvun ja harmaat piiloon. Tuo keskimmäinen sävy kuvassa alla on lähinnä hiusteni väriä. Vähän töhertämistä maskaran käyttö kyllä on ja se jättää hiukseen, kuten kuvassa ehkä näkyy, hieman vahamaisen pinnan.  Mutta jos on täysin epätoivoinen juurikasvunsa kanssa, kyllä tällä mascaralla yhdeksi illaksi avun saa. Kannattaa harjoitella ennen juhlia. Mascara lähtee pesussa pois.

Isadora hiusmascara noin 15,-, ainakin Anttila myy.
Senaatintorilla oli lauantaina sambavilinää, kuvasin siellä pari iloista tanssiharrastajaa.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Christine's Design, Punavuori Hki

Punavuori on täynnä ihania pieniä kivijalkaliikkeitä. Alueella on  paljon antiikkia ja vanhaa designia myyviä  putiikkeja. Vierailimme niissä viime viikonloppuna.

Christine's Design -liikkeen omistaa viehättävä rouva, joka viisikymppiseksi vartuttuaan halusi luoda tärkeästä harrastuksestaan, vanhoista desing-esineistä uuden työnsä. Ura Christine's Design'ssa kauniiden esineiden parissa on ollut onnellinen

Liikkeessä myydään enimmäkseen tunnettujen nimisuunnittelijoiden esineitä, olisin voinut kantaa koko elegantin valikoiman kotiini.




Heljä-Liukko Sundströmin uniikkiveistos Omena vei sydämeni. Hintaa tällä upealla taide-esineellä on, mutta korkealaatuisen esineen arvo tuskin laskee pitkällä aikavälillä.




Antiikkiesine, taideteos tai 'tuleva antiikki' eli 50-80-lukujen huonekalu, lamppu tai sisustusesine on kodin ylpeys ja jokaisen arkipäivän ilo, ja samalla se voi olla sijoitus. Jos hankit esineen tänään todennäköisesti saat siitä ainakin omasi takaisin jos myyt sen kymmenen vuoden kuluttua. Jos iso onni kävisi, saat rahasi kymmenkertaisesti takaisin.

Arvostettuja, hintansa säilyttäviä ja kasvattavia pienesineitä saa jo alle viidelläkymmenellä eurolla Huuto.netistä (antiikkisivustot), antiikkimessuilta sekä näistä ihanista antiikki- ja designliikkeistä.  Taitava silmä löytää paljon kaunista ja arvokastakin myös tavallisilta kirpputoreilta.  Vanhat sisustusesineet ja vanha suomalainen design voittavat useimmiten  6-0 Anttiloiden, Ikeoiden ja Tiimareiden massatavaran, asianharrastajille ne edustavat sisustuksen hyvää makua. 

Tiedän silti sen ilmiön, että eräiden vanhojen esineiden muotokieli voi jäädä vieraaksi, tai ne voidaan kokea rumiksi. Näille esineille kannattaa antaa aikaa ja katsoa niitä pitkään ja monesti. On mahdollista että muotokieli aiemmin vihattuun esineeseen aukeaa myöhemmin ja yllättää.

Mutta tärkeintä pienkeräilijälle tietenkin on, että pääsee kodissaan nauttimaan päivittäin jostain kauniista.


torstai 7. kesäkuuta 2012

Lainaa laukku, sovita uimapuku, mene ja tee

Chanel Quilted Cotton Club Pochette, viikonloppulainaksi postimaksuineen noin 50,-
Onko tulossa juhlat tai tilaisuus, jossa haluaisit esiintyä parhaimmillasi?

Jos merkkilaukku nostaisi juhlatunnettasi,   Designisto  lainaamo lainaa  merkkilaukun viikonlopuksi tai pidemmäksi ajaksi.

Lainalaukun saa kotiin postin kuljettamana, vuokran lisäksi lainaaja joutuu maksamaan postimaksut.  Katso lainaamon sivuja ja koko laukkuvalikoima täällä.

Mutta  mennä voi minne vaan, silloinkin vaikka ei ole merkkilaukkua tai kalliita, tilaisuuteen juuri sopivia vaatteita.

Fiksut kanssaihmiset eivät arvostele toisiaan ulkoasun perusteella,  riittää että vaatteet ovat puhtaat, siistit ja noudattavat tilaisuuden henkeä. On yksinkertaisesti sivistymätöntä arvostella ihmisten vaatteita, puhumattakaan siitä,  jos  niitä pilkkaa merkin puutteesta tai hinnan perusteella.  Sivistys pätee myös toisinpäin: jos joku haluaa panostaa asuunsa, se hänelle ilolla sallitaan. Liian koreaksi haukkuminen olisi tyhmän tai kateellisen ihmisen puhetta.

Funky Lady
Kaikki rannalle ja kesäkekkereihin

Moni jättää asioita tekemättä, kun ajattelee että ei kehtaa olla ihmisten joukossa, vaatteidensa tai ulkonäkönsä vuoksi. On kai suomalainen piirre, että olemme herkkiä muiden mielipiteistä, mutta varomme ja pelkäämme turhaan. Kannattaako välttää  tilaisuuksia, jotka vaativat vaatteilta jonkun erityisen pukukoodin? Kannattaako välttää uimarantaa tai kylpylöitä, jotka edellyttävät esiintymistä uimapuvussa?  Ei tietenkään kannata.

Itsensä kainostelu lähtee usein subjektiivisen minäkeskeisestä, totuudenvastaisesta ajattelusta. Ihminen  väärinkuvittelee, että hänen oma olemuksensa olisi muille oleellinen huomion kohde. Mutta ei se  ole. Normaalisti ja fiksusti käyttäytyvän ihmisen olemus on todennäköisesti yhdentekevä muiden ihmisten mielestä. Tavallinen, vaatimaton tyyppi ei muita ihmisiä  kiinnosta. Uimarannallakin ihmisten huomio on heissä, jotka hakemalla hakevat huomiota esimerkiksi esiintyen kovaäänisesti ja reteesti tai pukeutuen shokkiväreihin. Kilotkaan eivät saa toisten huomiota osakseen, jos kantaja käyttäytyy vaatimattomasti eikä toimi tai pukeudu poikkeavasti. Kilot ovat nykyään niin yleisiä, että uimarannallakin yli puolella suomalaisista niitä on.

Jos tuntuu, että vieraat katselevat olemustasi, kyse lienee sellaisesta hajamielisestä, sattumanvaraisesta katselusta, joka saa uuden mielenkiinnon kohteen heti kun katselijan pää kääntyy. Tottakai ihmiset aistivat ympäristöään katselemalla, mutta katse harhailee ympäristössä jatkuvasti, eri paikoissa ja eri ihmisissä. Se ei tarkoita että juuri sinä olisit katselijoiden mielestä erityinen muuhun ympäristöön ja muihin näkyvillä oleviin ihmisiin nähden tai että juuri sinä olisit heidän mielenkiintonsa ja ajatusten kohde.
Vaalea harmaa on maltillinen kesäväri.
Tunika Virosta,
laukku Roomasta.

Liiallinen oman olemuksen häpeily voi johtaa siihen että hauskat elämykset jäävät itseltä kokematta. Siinähän se kesäkin sitten kuluu, kivaa tekemättä. Olisi ikävää, jos yhtäkkiä huomaa, että kainostellen onkin kulunut monta kesää. Omaa ainutkertaista elämäänsä ei ole syytä kuluttaa elämättä  pelkästään  haaveillen  "sitku mä oon, sitten mä teen...".

Kaikkea voi tehdä, kaikkialle voi mennä, nyt heti, lyhyt kesä on nyt. On olemassa  asuvinkkikin: huomaamaton. Mustaan, harmaaseen tai muihin huomaamattomiin sävyihin peruspukeutunut häviää yleensä massaan, eikä  osu  katseiden kohteeksi kuten värikkäästi tai muuten huomiotaherättävästi esiintyvä.

Toinen vinkki rannalle menijälle on:sovita uimapuku ennen ostoa, silloin voit olla varma että se istuu parhaalla tavalla päälläsi.  Jos uimapuku on hankinnassa, voit lukea suosikiksi  taas nousseen viimekesäisen postaukseni aikuisen naisen uimapuvun ja bikinien hankinnasta.

Kietaisu-salsahame rannalle tai jopa veteen löytyi Halosen uimapuku -osastolta.
Minä lähden viettämään kesähauskaa.  Toivotan teille ihanaa valoisaa ja  vihreää viikonloppua, palailen taas 10.6 sunnuntai-iltana Blogistaniaan.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Miche -käsilaukkujen esittelyssä

Kirsi Kiki Halme, asu on myös itse maahantuotu.
Ystäväni Maarit oli järjestänyt kotivierailunsa iltaohjelmaksi käsilaukkuesittelyn.

Esittelijä, laukkujen maahantuoja on Kirsi Kiki Halme, jonka mahdollisesti tunnistat. Kiki on toiminut 20 vuotta personal trainerina ja liikunnanohjaajana ja tuonut näkyvästi esille liikunnan terveys- ja hyvinvointivaikutuksia. Kaunis Kiki  on itse oiva esikuva liikunnan hyödyistä.



Pari vuotta sitten Kiki tutustui Miche-laukkuihin, joiden idea on niin mainio, että hän päätti aloittaa tuotteiden maahantuonnin.








Laukkujen idea

Laukku sisältää kolmes osaa: sisälaukun, kantohihnat ja vaihdettavat ulkokuoret. Sisälaukkuun voi liittää erilaia ulkokuoria näppärästi ja nopeasti. Kuoren vaihto onnistuu myös vaikka laukku on täynnä tavaraa. Aamulla ulos lähtiessään voi päivän asun perusteella päättää, millaisen ilmeen laukulleen haluaa. Laukkuun voi vaihtaa kahdet erilaiset kantohihnatkin.

Sisälaukkuja on kolmea eri kokoa: pieni, keskikokoinen ja suuri laukku. Ulkokuoria on lukuisia, vaihtoehtoja on jokaiseen makuun. Sama laukku muuntuu myös arkikäytöstä iltaan juhlavin ulkokuorin.

Kuvassa alla pieni musta sisälaukku sujahtaa uusiin mustiin ulkokuoriin..


..ja kas, laukun uusi ilme on tämännäköinen.


Laukun hihnatkin voi vaihtaa mielihalun mukaan. Kuvassa alla on  sama sisälaukku metallihihnoilla ja erilaisella mustalla kuorella. Alakuvan kokonaisuus oli Kikin omassa käytössä. Vierellä on myös Applen iPad kauniissa kuorissa, businessnainen hoitaa kaiken, myös kassatoiminnot ja maksukorttien vastaanoton, tuolla laitteella.




Alakuvassa on ison laukun kuorten vaihto. Kuoret pysyvät erittäin hyvin kiinni, oikealla näkyy kiinnitysmekanismi.






Keskikokoinen laukku maastoutui.

Pieni sisälaukku on saatavilla mustana tai kesäisen beigenä.

Pienellä laukulla on sata erilaista ilmettä, tässä muutama:





Tyylikäs nainen tottakai myös autoilee tyylillä. Kikin auto oli kuvaamisen arvoinen.




Kiki esittelee Miche -laukkuja showroomillaan Vantaalla, jossa on nähtävillä myös Kikin maahantuomia koruja ja vaatteita. Vierailuun voi varata ajan ja mennä tutustumaan tuotteisiin vaikka porukalla, Kiki tarjoaa vieraille kuohuviinit.  Kiki tekee myös kotikäyntejä. 

Lue aiheesta lisää Facebookissa,  tästä Facebook-linkistä.

Showroomin osoite on: Vanha Porvoontie 231 b talo. 2,1 km Vantaan Ikeasta.
Kysy lisää Kiki Halme 0400-536358, kirsi.halme@kolumbus.fi