Eilinen asu oli tavallistakin tavallisempi, poolo ja lyhyt hame ja matalat kengät. Asun idea oli yksinkertaisesti vain, että kaikki on mustaa. Yksmusta näin tavallisesti ei kiinnitä huomiota, voi kulkea kuin näkymätön Helsingin kaduilla. Idea on yksinkertaisesti vain, että kaikki kenkiä ja laukkua myöten on mustaa.
Musta on yleisin pukeutumisväri, mutta useimmat sekoittavat mustat vaatteet muihin, mustan lisäke on vaikka värillinen huivi tai ruskea laukku. Ja sehän sopii myös, vaikka yksmustafiilis onkin erilainen.
Musta on mainio korufanille, korut nousevat voimakkaasti esille, tosin minä olen aina ollut huono korustaja. Jostain syystä tykkään hopeakorusta mustan parina enemmän kuin kullasta.
Musta ei sovi kaikille, ei se ole minullekaan paras väri, lue vanhasta postauksesta Pukeutuminen ja värit. So what, tällä kertaa nyt tuli nyt tämmöinen fiilis.
Marjukalle kiitoksia näistä virtuaaliruusuista ja niiden mukana seuraavasta tunnustuksesta!
1. Lempiruoka: kaikki maistuu. Nautin sekä gourmet -ravintoiden luomuksista että kotihernekeitosta eikä aina ole helppoa sanoa, kumpi on parempaa.
2. Lempimakeinen: taas, melkein kaikki maistuu.
3. Lempiluettava: Kevyeltä viihdelukemistopuolelta valitsen ruotsalaiset dekkarit. Samalla mainostan, vaikka sarja onkin niin suosittu että ei tarvitse mainosta, Jens Lapiduksen 'Stockholm noir' kolmen kirjan sarjaa. Kolmas kirja 'Luksuselämää' julkaistiin suomeksi pari viikkoa sitten. Olen ehtinyt jo lukea sen, ja kuten kaikki aiemmat, tuli tämäkin kirja luettua melkein yhdellä istumalla loppuun. Samat henkilöhahmot seikkailevat kirjasta toiseen, joten selkeintä on lukea kirjat julkaisujärjestyksessä, vaikka mitään pakkoa siihen ei ole.
4. Mieleisin tapa tehdä käsitöitä? Ihailen ja arvostan muiden aikaansaannoksia.
Åhlensia vastapäätä ,Drottninggatan 50, on Feet First -kenkäkauppakeskittymä, jossa on monta edullista enkäliikkettä.
Yksi niistä on Skopunkten, joka toimii 'Ota 3 maksa 2' periaatteella, olen kertonut siitä aiemminkin kesäkenkäostoksilla. Sääntö 'ota 3 maksa 2' koskee liikkeen kaikkia malleja.
Meitä oli kaksi naista reissussa, ja totesimme heti sisään päästyämme, että ilman kenkiä ei liikkeestä tarvitse poistua. Ja näin kävikin.
Noin 40 euroa yksittäishintaisena
Halusin ostaa lämpimiä kävelykenkiä tai -saappaita arkiseen käyttöön. Lukijat muistanevat, että minun arkeni ei ole virkatyötä,eikä minun tarvitse edustaa pukeutumalla työssä, siksi nämä valinnat sopivat parhaiten minun arkeeni.
Tämän hintaluokan kengällä uskaltaa kulkea syksyn pahimmilla räntäilmoillakin ilman että tarvitsee pelätä kengän pilaantumista, kestää sen mitä se kestää. Ostin kolmet kengät, yhteishinnaksi kolmelle parille tuli noin 100 euroa. Kuvat hankinnoistani ovat alla. Juu, ovat aika tavallisia tusinamalleja, mutta siitä viis, kävelyergonomiaa ajattelin lähinnä. Mustat ovat olleet jo jalassakin, ovat hyväksi todetut pitkän kävelyn päivänäkin.
Kun nyt kengistä puhutaan, en malta olla ottamatta esille klassisia talvisaappaita, jotka sopivat virka- tai businesstyöhön, ja jollaiset itse asiassa juuri nyt puuttuvat kenkäkaapistani. Nuo vanhat postaukset tulivat mieleeni, kun huomasin että Business Woman oli ostanut hyvät saappaat. Uudestaan tässä, vinkkejä viime talven postauksestani:
musta tai muu oman pukeutumisen pääväri, jotta sopii kaikkien vaatteiden kanssa
kotimainen (koska tärkeää että lesti on hyvä ja tilaa on sukalle, pohjalliselle, yleensä kotimaisissa on, mutta muissakin löytyy hyvälaatuisissa)
korko ei liian korkea, ei liian kapea (jaksaa koko päivän pitää talvella jalassaan)
korko ei liian matala korko (sopii hameen kanssa)
pitkä varsi (hameen kanssa), mutta ei liian pitkä.
istuu napakasti säärestä ja pohkeesta , ei silti purista(sopii housunlahkeen sisään)
istuu hyvin nilkan kohdalta (on tyylikäs)
Oma vaatimusluettelo on hyvä olla ajateltu ennen kuin menee kauppaan, vaikka kaikkia haluamiaan ominaisuuksia ei ehkä saa.
Aaltosen kenkä ostettu 4 vuotta sitten City-Marketin alennusmyynnistä. Sopii hameeseen ja housuun.Paljon käytetyt. Korko oli jo vähän vinksallaan tässä kuvassa,kengät menivät roskikseen uusia en ole vielä löytynyt. Etsitään.
Nämä kuvaesimerkit ovat Tukholman Åhlens -tavaratalosta.
Åhlens on hintavan luokan vaatekauppa,
mutta vastapainoksi vaatteet ovat mitä ihanaisempia, sisäänostajalle kymmenen pistettä. Jos varmasti haluaa löytää tyylikkäät vaatteet ja on valmis maksamaan, Åhlens on hyvä valinta.
Kävin Tukholman Indiskassa. Tuntuu, että heidän valikoimansa siellä on Suomen Indiskaa parempi. Onko oikeasti näin, joku tietävämpi voisi kertoa. Liikkeessä oli iso määrä hyviä, arkeen sopivia syys- ja talvivaatteita kohtuullisella hinnalla.
Indiskan somistaja näytti hyvää mallia miten villasukka puetaan arkeen. Molemmat sukat ovat tietenkin liikkeen omasta valikoimasta.
HM:n uutta valikoimaa voisin luonnehtia oikein mukavaksi, edullisen hinnan ostaja löytää varmasti vaatekaappiinsa uutta.
Tukholmassa HM:n lippulaivaliikkeet sijaitsevat NK ja Åhlens tavarataloja vastapäätä, Helsingin vastaavat ovat Aleksanterinkadulla. Näihin liikkeisiin saapuvat ensimmäisenä uusimmat mallistot. Kuvani ovat noista liikkeistä.
Valuutta: 100 kruunua on noin 11 euroa.
Hame 499 kr
Takki 499 kr. Katso harmaata takkia käytössä, Preferitan päällä täällä.
Takkia olin etsimässä ja ihastuin suuresti alla olevaan HM maihinnousutakkiin. Mutta harmiksi se ei istunut päälläni. Katso lisää HM:n syystakkeja täällä.
Takki 99 euroa
Etsin myös neuletunikoita, joita löysinkin HM:stä. Tunikat ovat edelleen muodikkaita, ja monikäyttöisiä. Tuninkan voi pukea niin sukkahousun, legginsin kuin kapean housunkin pariksi, tunikan alle voi pukea kapean hameenkin. Kylmällä alle sopii muodikas poolo. Lisäksi neuletunikat ovat kuin villapaidat, ihanan rentoja pitää päällä, niissä on mukava liikkua ja olla.
399 kr ja 499 kr
Yksinkertaisin musta neuletunika on edullinen, vain 199 kr,tästä mallista löytyy muutamaa eri väriväaihtoehtoa. Sininen, muodikkaasti laatikkomallinen tunika maksoi 499 kr.
HM:ssä löytyi muutamia yksinkertaisia ja mm. opiskelijan arkeen riittävän isoja käsilaukkuja.
Musta laukku 299 kr. Huomaa takana tv:ssä mainostettu, kivan värinen ja edullinen poolo.
Kävin viettämässä Tukholma-päivää, ja kaupoillakin tuli käytyä, joten kerron muutaman seuraavan postauksen ajan ketjukauppojen uusista valikoimista.
Tukholmassa tuli vierailtua Gina Tricot'ssakin, tässä on pari otosta siellä vastaantulleista hauskoista asioista.
Korvaläpät 7,95
Laukku 9,95
Kivoja edullisia asusteita ja laukkuja on nykyjään saatavilla melkein kaikissa ketjukaupoissa, eikä GT ole poikkeus.
GT:ssa on riemastuttavia kotiasuksi sopivia kokohaalareita ja collegeja. Jos ulkojuoksuja enemmän kiinnostaisi elää kotikissana, kuvan haalarit ja collegehousut sopivat hyvin tarkoitukseen.
Matkustaminen Tukholmaan päiväksi
Päiväreissun Tukholmaan voi tehdä jopa alle 50 eurolla, halpalentoja voi etsiä vaikka tältä sivustolta. Kun kone lähtee aamulla klo 9:05 ja palaa Helsinkiin klo 22:30, kaupungilla on aikaa olla koko päivä. Pääsääntö on että mitä aiemmin lennon varaa, sitä halvemmalla sen saa.
Lento on halvempi kun mukana ovat vain käsimatkatavarat, ja isoon käsikassiin mahtuvat yhden päivän ostokset.
Lentokentältä pääsee näppärästi Tukholman keskustaan junalla tai taksilla. Jos vähintään kaksi matkustaa,taksin hinta on sama tai halvempi kuin junan.
Willendorfin Venus, n. 30 000 vuotta vanha 11cm korkea kalkkikivipatsas
Itävallasta löydetty Willendorfin Venus on vanhimpia säilyneitä naisfiguureja. Se on voinut olla hedelmällisyyden taikakalu.
Oletamme helposti, että se minkä itse koemme kauniina on aina ollut kaunista muidenkin silmissä. Oletamme väärin, sillä kauneusihanteet vaihtelevat. Kauneus ei ole universaali, eikä aina muuttumaton asia.
Esteettinen arvo on riippuvainen vallitsevasta yhteiskunnasta ja historiallisesta kontekstista. Kauneus on muuttuva ja kulttuurista riippuvainen käsite.
Ihannenaisen figuuri eroaa länsimaisesta nykymallista oleellisesti, jos tarkastelemme tämän päivän vielä hengissä säilyneitä etnisiä kulttuureja, itämaisia tai jo menneitä kulttuureita.
Ihmiset voivat kokea kauniiksi toisilleen vastakkaisia asioitakin. Kirjoitin aiemmin, että muinais-Egyptin kauneusihanteena olivat naisen pitkät varpaat jotka jo silloin lakattiin. Tuhat vuotta myöhemmin Kiinassa ihanteena olivat niin pienet jalat kuin mahdollista, ja naisia kidutettiin surullisenkuuluisalla jalkasidonnalla. Tämä päivänä kai molemmat näistä koetaan jopa rumina.
Nykymedian luomat kauneusihaneet ovat jo lähes saavuttamattomissa. Kuuluisat naiset ja mallit ovat kirurgin käsittelemiä ja heidän kuvansa ovat tämän päälle vielä manipuloituja. Glorian päätoimittajahan jo paljasti, että jokainen Glorian mallikuva on manipuloitu ennen julkaisua, ja samaa tapahtuu kaikissa lehdissä.
Plastiikkakirugian käyttö kasvaa tällä hetkellä jatkuvasti. Nykyihanteillamme on lähes aina muokatut kasvot ja vartalot. Silikonibuumi vallitsee nyt, mutta kauanko tätä jatkuu? Eteneekö plastiikkakirurgia ja muu ihmiskehon muokkaus yhä ja mihin asti? Leikataanko lapsenlapsenlapsemme korvat jo heti synnytyssalissa? Jos ajattelet, että vauvojen leikkaukset olisivat vain pahaa mielikuvitusta, lue kaksivuotiaalle tehty kauneusleikkaus. Ehkä se ei jää yksittäistapaukseksi, vaan lasten kauneusleikkaukset alkavat yleistymään. Kauhuskenaarioissamme, lopulta jokainen normaali tulevaisuuden ihminen on leikattu, muokattu tai miten lie geenikäsitelty, ja normaali 'luomuihminen' on epänormaali.
Vai muuttuisivatko ihanteet kuitenkin takaisin luonnolliseen joskus tulevassa? Luulen että aika moni nainen jo toivoo sisimmissään muutosta nykyiseen, naisten vapautta olisi sekin että ei asetettaisi naisille paineita turvautua esteettiseen kirurgiaan ja ihminen hyväksyttäisiin omana itsenään.
Antiikin Kreikkaa on totuttu ajattelemaan klassisen länsimaisen naiskauneuden ihanteen luojana. Klasssista kauneutta edusti Praksitelen veistämä Knidoksen Afrodite, josta on säilynyt kopioita. Eräs mies oli hurmaantunut niin että hyppäsi syleilemään patsasta. Vertailun vuoksi, kuvassa Afroditen rinnalla on nykypäivän naisihannefiguuri.
Miltä 2500 vuotta vanha Afrodite näyttää tuon kurvikkaan tyttöfiguurin rinnalla? Olemmeko niin nykymedian propagandan läpikyllästämiä että emme enää osaa nähdä muuta kauneutta kuin sen mitä markkinavoimat meille tyrkyttävät?
Miten esteettinen silmä muuttuu, tuli ihan vahingossa minulle esille, kun ensin olin tutkinut vanhaa taidetta, jossa erilaisia ihannenaishahmoja riittää. Vanhassa taiteessa naiset eivät pääsääntöisesti ole laihoja, vaan ovat enemmän tuota Afrodite -tyyppiä, eikä silikonia tai leikkelyä ollut maalaushetkellä olemassa.
Samaan aikaan kun keskityin taiteeseen, jäivät television ja median seuraaminen vähemmälle. Sitten kerran istahdin ajatuksella elokuvan ääreen, elokuvaa tähditti Julia Roberts. Lukuisien taideteosten jäljiltä, Julia Roberts näyttikin nyt silmissäni liian laihalta ja siksi rumalta. Outo ilmiö, jota ei kestänyt kauan, kyllä hän minusta on kaunis.
Ehkä totumme siihen mitä näemme ja mitä meille myydään ja niistä syntyy kauneustajumme. Opimme näkemään hyvin esille tuodun tai mainostetun asian kauniina. Käyhän usein niin, että uusi muotivaate näyttää aluksi kauhealta mutta kun vuosi kuluu maku muuttuu ja siihen muotiin lopulta ihastuukin.
Jos etsittäisiin kaikkien aikojen ihanteellisinta naisihannetta, ehdokkaita olisi paljon, mutta eräät klassikot olisivat varmaan yhä kärkijoukossa. Louvressa käy vuosittain tuhansia ihmisiä jonottamassa sekä Mona Lisaa että Milon Venus -patsasta, jotka ovat museon kuuluisimmat teokset.
Mona Lisa on tuolla jossain takana, tällainen ruuhka
on hänen kauneutensa edessä päivittäin.
Milon Venus, Louvren suosituin patsas. Jo antiikin Kreikassa, klassisella kaudella, veistosten vartalot
alkoivat saada sellaisia ihanteellisia ominaisuuksia, joita oikeilla ihmisillä ei ollut, kuten esimerkiksi
Venuksen pyykkilautavatsa. Tuohon aikaan naiset eivät treenanneet, vatsa on varmaankin lainattu soveltaen urheilijamiehiltä.
Ehkä ihanteen pitääkin olla vaikeasti saavutettava ja kadehdittava, että se kelpaa meille ihmisille ihanteeksi.
Mutta silti, taiteen katselu helpottaa ulkonäköpaineita, kun ymmärtää tai ennen kaikkea sisäistää, että kaiken kauniin ei tarvitse sopia yhteen ja samaan muottiin, eikä tarvitse olla samanlainen kuin oman aikamme tyrkyttämä ihanne on.
Tämä taidevideo on ollut kovin suosittu YouTubessa, mahdollisesti taiteella on tällä kertaa ollut myös runsaasti mieskatsojia.
Museoiden myymälöistä saa laadukkaita ja kestäviä tuotteita, joita ei tule joka paikassa vastaan, koska myymälöissä ei ole ketjujen massatuotteita. Museomyymälöissä myydään usein asusteita ja design-koruja, joissa on viitteitä taiteeseen.
Ateneum, Ateneuminkujalta voi piipahtaa sisään kauppaan ja kahvilaan ilman että ostaa pääsylippua museoon.
Alla minun matkamuistojani, rintakoru on Pariisin museosta ja kaulakoru National Museumista Tukholmasta.
Voit selata pariisilaisten museoiden asustevalikoimaa tästä ja koruvalikoimaa tästä. Valikoima voi erota huomattavasti kaupassa olevasta.
Pariisin Orsayn museosta on nähtävillä mm. maailman parasta Art Nouveauta, ja siksi myymälän koruvalikoimaan kuuluu lukuisia ihastuttavia jugend-aiheisia korujanja esineitä.
Olen harrastelijakeräilijä ja kokoan omaa vanhaa Arabian astiastoa. Tai itse asiassa, koska olen keräillyt yli kaksikymmentä vuotta, kokoelmani alkaa olla lähes valmis. Astiastooni kuuluu kahta erilaista siirtokuvaa, ja kahta erilaista Arabian astiamallia noin vuosilta 1910-1955. Jos astiastoni näyttää tunnetulta Arabian Kesäkukka -astiastolta, se johtuu siitä että mallit ovat pääosin samaa (AAS-mallia), mutta siirtokuvat ovat erilaiset kuin Kesäkukassa.
Toista siirtokuva-astiastoa kutsutaan Tellervoksi, toisella ei ole nimeä. Sitä ei juuri löydä Suomesta, luulen että sitä valmistettiin vientiin, sillä ylähyllyn kannun myyjä kertoi hankkineensa kannun Tanskasta
Espoon EMMAssa on Intohimona keräily -näyttely 20.11.2011 asti. Kävin siellä, koska se on melkein 'must' vanhojen esineiden ja taiteen keräilijöille. Parasta antia olivat upeat kultakauden maalaukset.
Lupasin aiemmin kertoilla ja kuvata Muotisalonkiin asioita myös kodistani.
Olen huono koti-ihminen, tai ainakin huono siivoamaan. Mutta asetelmien teko ja erilainen koristelu on mukavaa ja tuo vaihtelua kotiin vuodenajoittain.
Pöytä on alunperin ollut lasten kirjoituspöytä 1700-luvulta. Se on restauroitu, alkuperäinen väri oli punainen eikä laatikkoon kuulunut silloin lukkoa. Aito rokokooaika Ruotsi-Suomessa tuotti juuri tällaisia esineitä; rokokoon muotokieli ei ollut krumeluuri vaan erittäin maltillinen, mutta värit olivat silloin yllättävän voimakkaat.
Rokokoolipaston päällä ovat myyjäisistä hankitut käsintehdyt syyskynttilät, joita en ole neljään vuoteen raaskinut polttaa. Joka vuosi tähänn aikaan ne ilmestyvät pöydälle ja katoavat takaisin kaappiin joulun tullessa.
Vinkkinä, kannattaa hankkia koristekynttilöitä pariton määrä, kolme on hyvä, sillloin tulee näyttävämpi kokonaisuus kuin yhdestä tai kahdesta kynttilästä.
Liina on matkamuisto Egyptistä. Kukkaruukku on entinen jääpalakulho.
Takana oleva tiiliseinä on pitänyt flammata valkeaksi jo kuusi vuotta, projekti odottaa yhä tekijäänsä.
Tässä on vielä nopea ja edullinen syysasetelma; puutarhan viimeiset kukkivat, maksaruohot Ikean edullisessa lasissa. Maksaruoho on erittäin kestävä maljakossa, kestää jopa viikkoja.