Kodissa



 



Carl Larssonin kodissa

Tapasin vanhemman ihmisen, joka muisteli, kuinka hän lapsuudessaan asui hellahuoneessa vanhempiensa ja viiden sisaruksensa kanssa. Ahdas asuminen oli hyvin yleistä vielä 1950-luvulla.
 

Vaikka asunnottomuus on yhä ongelma, suurimmalla osalla nykysuomalaisista on koti, joka täyttää hyvän asumisen kriteerit.

 

Jos oman kodin saaminen on ollut kamppailun ja uhrausten tulos, sitä varmaan arvostaa.
 

Mutta on niitäkin, joille koti, hieno ja isokin, on itsestäänselvyys. Eräät jopa kärsivät kodissaan tai häpeävät sitä. Jos ottaa tehtäväkseen etsiä, löytää aina esimerkkejä, naapureita tai ihmisiä, jotka elävät paremmin ja ylellisemmin kuin mihin itse kykenee. Kun vertailee omaa elämäänsä heihin, joilla menee rahallisesti paremmin, ei koskaan osaa olla onnellinen omastaan vaan, ehkä kadehtien, vaatii itselleen aina parempaa.
 

Kodin lisäksi moni muukin hyvinvointiin liittyvä asia on meille itsestäänselvyys. Kuten se, että pääsemme lääkäriin, saamme terveellistä ravintoa, työolosuhteemme ovat turvalliset ja voimme nauttia vapaa-ajasta, perheemme ja toistemme seurasta.  

Hyvinvointi on jatkunut myös kansalaisten uuteen vaatimukseen. Nyt jokaisella tulisi olla oikeus toteuttaa itseänsä. Se on hyvä asia.  Mutta joskus halu nauttia omasta elämästä toteutetaan omien perheenjäsenten tai kanssaihmisten kustannuksella, heistä piittaamatta.

 

Erityisen surullista tämä on lapsiperheissä. Lapsen oikeus on saada elämäänsä ja omaan kotiinsa vain rehellisiä, luotettavia aikuisia. Ja silti, itseään toteuttavat äidit ja isät asettavat oman nautintonsa lastensa edun edelle ummistaen silmänsä siltä, että lapsi on hiljainen sijaiskärsijä.

Itsensä toteuttaminen itsekkäällä tavalla hajoittaa perheitä, johtaa ihmissuhdeongelmiin ja kasvattaa ihmisen  omaa sisäistä ahdistusta. Ulkoisesta hyvinvoinnista huolimatta ihmiset ovat alakuloisia, masennus ja ahdistus täyttävät mielet.

Itsensä kanssa saa tehdä työtä, jotta oppii elämään tasapainoisesti, oikein ja näkee sen hyvän, jota meille on suotu. Onni rakentuu siitä, että oppii arvostamaan olemassaolevaa. Vertailematta muihin. Vaatimatta enempää. Loukkaamatta muita. Toimimalla rehellisesti.

 

Onnen löytää siitä mikä on, ei siitä mitä vielä pitäisi saada lisää.  Oman kodin ja  perheen merkitys ja arvo ovat suuremmat kuin arjessa tulee ajatelleeksi, ne ovat onnen avaimet.



Elämä on juuri sellaista miksi sen itse rakentaa ja miten sitä katsoo. On hienoa että sataa ja on pimeää. Silloin voi nauttia omassa kodissa.

 

Onnellisia arkihetkiä kotiisi!