![]() |
| Carl Larssonin kodissa |
Tapasin vanhemman ihmisen, joka muisteli, kuinka hän
lapsuudessaan asui hellahuoneessa vanhempiensa ja viiden sisaruksensa kanssa.
Ahdas asuminen oli hyvin yleistä vielä 1950-luvulla.
Vaikka asunnottomuus on yhä ongelma, suurimmalla osalla nykysuomalaisista on koti, joka täyttää hyvän asumisen kriteerit.
Jos oman kodin saaminen on ollut kamppailun ja uhrausten tulos, sitä varmaan arvostaa.
Mutta on niitäkin, joille koti, hieno ja isokin, on itsestäänselvyys. Eräät jopa kärsivät kodissaan tai häpeävät sitä. Jos ottaa tehtäväkseen etsiä, löytää aina esimerkkejä, naapureita tai ihmisiä, jotka elävät paremmin ja ylellisemmin kuin mihin itse kykenee. Kun vertailee omaa elämäänsä heihin, joilla menee rahallisesti paremmin, ei koskaan osaa olla onnellinen omastaan vaan, ehkä kadehtien, vaatii itselleen aina parempaa.
Kodin lisäksi moni muukin hyvinvointiin liittyvä asia on meille itsestäänselvyys. Kuten se, että pääsemme lääkäriin, saamme terveellistä ravintoa, työolosuhteemme ovat turvalliset ja voimme nauttia vapaa-ajasta, perheemme ja toistemme seurasta.
Hyvinvointi on jatkunut myös kansalaisten uuteen vaatimukseen. Nyt jokaisella tulisi olla oikeus toteuttaa itseänsä. Se on hyvä asia. Mutta joskus halu nauttia omasta elämästä toteutetaan omien perheenjäsenten tai kanssaihmisten kustannuksella, heistä piittaamatta.
Erityisen surullista tämä on lapsiperheissä. Lapsen oikeus on saada elämäänsä ja omaan kotiinsa vain rehellisiä, luotettavia aikuisia. Ja silti, itseään toteuttavat äidit ja isät asettavat oman nautintonsa lastensa edun edelle ummistaen silmänsä siltä, että lapsi on hiljainen sijaiskärsijä.
Itsensä toteuttaminen itsekkäällä tavalla hajoittaa perheitä, johtaa ihmissuhdeongelmiin ja kasvattaa ihmisen omaa sisäistä ahdistusta. Ulkoisesta hyvinvoinnista huolimatta ihmiset ovat alakuloisia, masennus ja ahdistus täyttävät mielet.
Itsensä kanssa saa tehdä työtä, jotta oppii elämään tasapainoisesti, oikein ja näkee sen hyvän, jota meille on suotu. Onni rakentuu siitä, että oppii arvostamaan olemassaolevaa. Vertailematta muihin. Vaatimatta enempää. Loukkaamatta muita. Toimimalla rehellisesti.
Onnen löytää siitä mikä on, ei siitä mitä vielä pitäisi saada lisää. Oman kodin ja perheen merkitys ja arvo ovat suuremmat kuin arjessa tulee ajatelleeksi, ne ovat onnen avaimet.
Elämä on juuri sellaista miksi sen itse rakentaa ja miten sitä katsoo. On hienoa että sataa ja on pimeää. Silloin voi nauttia omassa kodissa.
Elämä on juuri sellaista miksi sen itse rakentaa ja miten sitä katsoo. On hienoa että sataa ja on pimeää. Silloin voi nauttia omassa kodissa.
Onnellisia arkihetkiä kotiisi!



6 kommenttia:
Sateisella säällä on ihana kääriytyä vilttiin ja katsella vaikka lempiohjelmaa ja napostella jotain hyvää.. omalla sohvalla on parasta :)
Vaikka koti on vain ne seinät, rakastan mun omaa kotia,viihdyn omassa kotona liiankin hyvin. Muutamat omat rakkaat tavarat, ja toi teini- ne on mun koti.
Asiaa, Marre.
Anonyymi, myös minun kotini on minun linnani.
Niin totta. Koti ja läheiset on ne tärkeimmät. Ja tärkeintä on tehdä omasta elämästä ja kodista oman näköinen ja viihtyä omana itsenään. Kateus on turhaa energiaa ja voimavaroja vievä asia, joka nakertaa ihmistä. Ei sillä ole väliä onko koti pieni vai suuri, kallis vai halpa, kauniimpi tai rumempi kuin naapurin. Oma koti on sydämessä ja läheisissä ja siinä mihin ripustaa hattunsa, kunhan sen saa laittaa oman näköiseksi. Onnellisuutta lisää se että opettelee hyväksymään itsensä ja olemaan lempeä itselleen ja muille.
Hei vaan! Aloin lukemaan tätä blogia ja on kiva huomata, että tässä blogissa on tavallisen ihmisen kukkarolle sopivia vaatteita, kenkiä yms. Minusta onkin enemmän haastavaa saada "halpisvaatteista" näyttäviä kokonaisuuksia kuin kalliista, hienoista merkkivaatteista. Merkkivaate, -kenkä, -laukkublogeja on ihana seurata, mutta esim. minulla ei ole koskaan mahdollista sellaisia ostaa. Siksipä tällainen normihintainen vaateblogi on tervetullut tuttavuus! Kiitos tästä!
Hei Tuija! Lempiasiasi kiinnostavat: http://optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi/2012/10/shoeloverin-ansku-haasteen-mitka-ovat.html
Lähetä kommentti