sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Messuilla

Terveiset Wanhasta Satamasta kädentaitomessuilta! Kaikkea hauskaa ja luovaa tuli siellä vastaan, niin yleisön kuin käsitöiden parissa. Messukävijänaiset taitavat olla Suomen mielikuvitusrikkaimpia ja osaavampia, luovuus näkyi, monilla oli päällään persoonallista ja kivaa, itse tehtyjä huiveja, koruja, pellavatunikoita ja asu sävytetty hyvällä värisilmällä.
 
Luovuutta ja omia ideoita tarvitaan käsityöyrittäjiltä, ja sellaisia heillä myös on.
 
Huomaa että  tuotteita voi tilata tekijän nettisivujen kautta.
 
Tässä Design Pylsyn monikäyttöinen ja hauska huivikoru.
 
Huivikoru 29,- , Anu Pylsy Design, saanee tilattua netistä.

Anu Pylsy, huivikoru on kaulakoruksi kiedottuna

Villatunika HM, laukku Aleksi 13 ja uusi ostos huivikoruni on Anun ohjein toisen olkapään yli.
Jäälasikukka / Merja Osanen valmistaa luonnontaidetta, koruja ja pienesineitä luonnonkasveista. Vanamo on monen suosikkikukka, ihastuin vanamopeileihin, mutta valokuvaan en valitettavasti saanut tuota herkkää, pienenpientä kasvia vangittua.

Jäälasikukka

Ihastuin myös Helmipöllön korupajan taidekoruihin, jonka Art-sarjassa lainataan  kuuluisia taideteoksia. Myös goottityylin (Dark side-sarja) ja nykyvalokuvan ystävät voivat löytää valikoimasta omansa.

Helmipöllön korupajan korussa on yksityiskohta Gustav Klimptin maalauksesta


Muodikkaasta sähkönsinisestä pitävät pitävät varmasti näistä Birgit Pyykön nahkalaukuista. Samoja aukkuja laukkuja saa myös musta+punainen ja musta+lila yhdistelmänä.



Tapasin messuilla Marjaana Särösalon, joka on tehnyt pitkän hienon uran taidekäsityöyrittäjänä.  Marjaanalle minulla oli kertoa vain paljon kiitoksia....

Marjaana Särösalon kädenjälkeä sisustustyynyissä. Nämä ovat esimerkkejä.
Tilaaja saa halutessaan itse valita värisävyt niin kankaisiin kuin jokaista lankaa myöden.

..sillä hänen kädentaitonsa on ollut kodissa jokapäiväinen nautinto silmälle yli kymmenen talvea. Ilo jatkuu, sillä Marjaana valmistaa vanhan ajan laatua, hänen taidekäsityönsä kestävät ihmisen loppuelämän, kulkevat suvun perintönä ja pestäkin voi.


Lisää hyvää juttua ja kuvia messuilta löytyy Maijun blogista täältä.

8 kommenttia:

maiju kirjoitti...

Itse olen suuri suomalaisten kädentaitajien "kannattaja". Minä juoksen kädentaitomessuilla tiuhaan milloin ystävää auttamassa "tiskin takana" ja milloin sitten vaan ostajana. Yritän kannattaa suomalaisia osaajia. Tällä kertaa nyt vaan jätin nuo messut väliin... tai toisaalta vielähän sinne ehtisi ;)

Elämää Onnenpähkinässä kirjoitti...

Kauniita tyynyjä! Nuo sinunkin tyynysi ja verhokappa sopivat hienosti yhteen huonakaluhisi.

Tuolta Pylsyn webshopista en löytänyt tuota huivia. Ehkä vasta tulossa?

Tuija kirjoitti...

Maiju, hyvä asenne, sumalaisten naisyrittäjien puolesta.

E.On. ei näytä olevan huiveja vielä Pylsyn nettikaupassa. Mutta eiköhän huivikaupat järjesty soittamalla arkena firmaan. HTämän huivin uskaltaa ostaa kuvan perusteella, kun yksi koko sopii jokaiselle.

Tuija kirjoitti...

Maiju, hyvä asenne, sumalaisten naisyrittäjien puolesta.

E.On. ei näytä olevan huiveja vielä Pylsyn nettikaupassa. Mutta eiköhän huivikaupat järjesty soittamalla arkena firmaan. HTämän huivin uskaltaa ostaa kuvan perusteella, kun yksi koko sopii jokaiselle.

maiju kirjoitti...

Niinpä. Mun oli pakko mennä messuille eli hävisin taistelun itseäni vastaan. Täytyy sanoa, että ei kaduta. Niin upeaa osaamista taas. Löytyi jopa uusia tuttavuuksia. Laaja postaus aiheesta on blogissani ;)

Leena kirjoitti...

Hei oletko sinä Terveydeksi-lehden mallina? Jos et, niin on ainakin sinun kaksoisolento!

Tuija kirjoitti...

Leena, hauskaa että tunnistit, vaikka ammattimeikkaajan jäljiltä en meinannut itsekään itseäni tunnistaa.

Leena kirjoitti...

Toki. Näytin miehelleni kuvaa, et hän on varmasti yks bloggaaja.Olen aiemmin näyttänyt sinun blogiasikin hänelle. Sanoi, et saattaa olla. Ihmettelen vaan, et missä välissä sinulla on ollut lyhyempi kampaus. Hoikistunut olemuksesi tulee kivasti esiin sporttisissa kuvissa.