sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Matkapuvusto kaupunkilomalle

Se on let's go meininkiä tänään. Esittelen matkapuvustoni,  olen lähdössä kolme päivän kaupunkilomalle Roomaan, johon jonotin matkan Hulluilla päivillä. Ravaamme kulttuurinähtävyyksiä helteessä, +28 astetta.
Paavi muuten pitää pukeutumiskoodia, Vatikaaniin pääsemiseksi pitää olla polvet ja olkapäät piilossa.
puolihame Ellos, tunika Studio Maj, pikkuleninki Tara Jarmon, valkoinen leninki KappAhl Vintage Stories 

Beige  shortsihame Fjällräven, keltainen hame Zara, punainen hame HM. T-paidat ovat sieltä täältä.

Fjällräven shortsihame on Partioaitasta. Pidän tästä enemmän kuin
shortseista, on hiukkasen naisellisempi ja ihan yhtä kätevä vaate.


Hame Zara, neule HM

kangasballerinat Andiamo.


Avokassukat, yhtä tärkeä matkalla
kuin  rakkolaastarit



Ecco
Kammottavat Eccon läpyskät, mukaan. Vannoin joskus että koskaan en laita tällaisia jalkaani. Nyt alaselkävaivaisena on turha pullistella. Bongaa vielä alhaalta korkokengät iltaan. Ja näin, perustellusti, nainen tarvitsee kolmet kengät kolmen päivän matkalle ;-).

Mukaan myös: tämä tuunaus
Tämä edullinen Seppälän (19,95) puuvillahame, 'lähes verkkarit' on tarkoitettu hotelliin aamiaisasuksi.
Hame Seppälä college HM


Esisovittelin lila-keltainen-inspriraatio lentokoneasua, ei ole vielä silitetty kuten ei muutkaan.. . Matkustamme aamusta, joten näillä mennään Roomassakin, ennen kuin hotellihuone on saatavilla.
Isolden pellavapuku ja neule HM, kengät Bianco, laukku Mexx

..ja ei sitten muuta kuin LET'S GO!

Katso myös

Juhlapuku kevääseen, ostoksilla Helsingissä

Olin makutuomarina juhlapukuostoksilla. Ystäväni Pian tytär Tia juhlii ylioppilaslakkiaan parin viikon kuluttua.

Ylioppilasjuhla on ainutlaatuinen tilaisuus,  tärkeimpiä ikimuistoisia perhejuhla. Joten sekä valmistuva nuori että äiti aiheellisesti panostavat molemmat asuunsa.

Loistavat asuvalinnat molemmilla! Olen saanut kunnian olla kutsuttuna juhliin ja esittelen nämä valinnat vielä  tulevissa juhlakuvissa.

Tiian puku löytyi Helsingin Aleksanterinkadun Andiatasta. Yllätyin kuinka monta kaunista juhlapukuvaihtoehtoa Andiatalla oli. Puvut ovat hinnakkaita (300-400 euroa), vastapainoksi pukujen laatu ja tyyli ovat korkealla.


Andiatan juhlaleninkejä

Tian valinta ylioppilaspuvukseen,
Andiata

Tämän sinisen ihanuuden tuleva ylioppilas valitsi. Ikäväksi en löytänyt mainoskuvaa netistä tästä jumalattoman sievästä, ilmavasta leningistä, jossa on helmassakin kauniita liehuvia ruusukkeita ja halterneck -kaulus.





Sinisen leningin rinnalla myös kengän tulee olla juhlava, ihan tavallinen avokas ei enää istuisi. Pitkän etsinnän jälkeen Andiamosta löytyivät nämä kengät, juhlavan satiiniset peeptoe -avokkaat.









Ehdin kuvata samalla pari muutakin kaunista kenkäparia Andiamossa.

Myynnissä Andiamossa
Turkulaiset naiset ovat aina olleet kauniisti pukeutuneita, varmaankin isolta osalta Muotikuun ansiosta.

Pian puku löytyikin Muotikuusta. Muotikuuta ei varmaan tarvitse esitellä? Se on vaatteita rakastavalle tuttu, legendaarinen turkulainen naisten vaateliike, joka on iloksemme avannut liikkeitä muihin kaupunkeihin, myös Helsinkiin. Katso täältä kaikki myymälät. Muotikuu tuo itse maahan vaatteita Ranskasta.

Jos edessä on tärkeä tilaisuus tai muuten mahdollisuus satsata vähän enemmän tyylikkäisiin vaatteisiin, käy Muotikuussa. Saat myös myyjiltä asiantuntija-apua, jos on vaatepulma. Liikkeessä on sekä juhla- että arkivaatteita, ja asusteita.


Nämä kuvat hieman epäonnistuivat, pyrin sitten tulevissa juhlissa petraamaan. Pian valinta oli häikäisevän kaunis satiiini/sifonkihame + hihaton valkoinen paita.

Hame on siitä harvinainen juhla-asu että sen voi pukea sekä kesän että talven juhlaan. Talvella se käy tummalla paidalla tai vaikka angora/kashimirneuleen ja saappaan kanssa. Parempaan ravintolailtaankin se menee, hauskan ja vähemmän juhlavan siitä saa kun pukee sporttisen puseron, ja  Pia jo haaveili laittavansa jalkaan buutsit ;-).



Katso mikä ihana kenkä!  Pian kertoi että se istui jalassakin kuin hansikas, jos nyt kengälle sopii tämä ilmaisu.. Valitettavasti 500 euron hinta esti tällä kertaa kaupan syntymisen.


Sovittamassa, päällä on vielä oma pusero


Muotikuussa on vaikka mitä kaunista. Otin täältäkin valokuvia teille.

Myynnissä Muotikuussa
Pakko mainita myös, Muotikuussa on huippulaatuisia Rendez-Vous merkkisiä ranskalaisia peruspaitoja. Niitä pitää mennä katsomaan ja sovittamaan, jotta saa käsityksen kangaslaadusta ja paidan istuvuudesta. Pia osti juhliin kuvan  valkoisen hihattoman paidan . Myyjä kertoi että mallistossa vuosia ollut aina yhtä suosittu. Kun sanoin että paita sopii hyvin vanhemmalle, myyjä vastasi että ei ole ikäkysymys vaan on tyylikysymys ;-).  Tässä toinen paita mallistosta. Kuvassahan se näyttää ihan tavalliselta, materiaali ja istuvuus on siis pakko käydä sovittelemassa paikan päällä.




Oltaisiin toki otettu nuo Muotikuun kuvankauniit juhlakengät mukaan. Mutta budjettia ei riittänyt, kun hameen ostokin kirpaisi jo (paita+hame n.350 euroa).

Etsimme vielä ympäri Helsinkiä oikeanlaisia kenkiä asuun, nyt tavallisista liikkeistä, sillä Fredalle budjettti ei riittänyt. Laajin juhlakenkävalikoima oli Halosella. valinta ei taida silti olla tämä, tai ehkä on....

Halonen


lauantai 21. toukokuuta 2011

Villit luonnonkukat

 Kuvasin iloksenne kevään luonnonkukkia. Nämä lajit, ja monta muuta, bongasin yhdellä metsäkävellyllä tänään.
Harva tuntee kallioilla keväällä kukkiva kalliokielon. Se on upea luonnonkasvi,  jopa 40cm korkea.

Tuomi on aloittanut kukinnan
Lapsuudessani kissankäpälä oli yleinen kasvi, se on harvinaistunut saasteiden myötä.
Kissankäpälä on punainen taivalkea

Ensimmiset kielot kukkivat jo aurinkorinteillä

Pieni keto-orvokki voi kesäkuussa muuttaa kokonaisen kallion siniseksi

Metsäorvokki
Vaikka kuva ei ole kummoinen, tämä on luontokävelyni paras bongaus, kukkiva näsiä. Näsiä on aika tuntematon kasvi ja vaikea löytää.
Näsiä kukkii
Mikä tämä on?

Pekka Halonen: Halosenniemi 1908












Katso myös

perjantai 20. toukokuuta 2011

Aikuinen muoti kesällä:Uimapuku ja bikinit

Kuva Funky Lady
Suurin pukeutumisongelmani, ja monen muun kypsän naisen, on ranta-asu. Uimapuvussa ja bikinissä haluaisi näyttää niin hyvältä kuin se on mahdollista.

Lehdet, kaupat ja tienvarsimainokset pullistelevat upeista uimapuvuista ja binikeistä. Taas kerran hehkutetaan kesän ihanaisia uutuuksia jotka ovat upeita - nuorten hoikkien mallien päällä. Ei auta meikäläisiä. Kun kroppa on runsas, ei voi valita lehdestä tai mainoksesta näteintä, eikä mitään vaihtoehtoa.

Viime keväänä oli luppoaikaa ja päätin yrittää etsiä kauniit biksut halpakaupoista, vaikkakin lopputulos oli jo ennalta arvattavissani. Kiersin silti sitkeästi kaikki ketjuliikkeet ja kokeilin kaikkia vähänkin oikeankokoisia biksuja. Päätin että käyn vielä Stockmannillakin, mutta ei löytynyt sieltäkään.
Olen tyytynyt osaani. Jos haluan istuvan uima-asun, siitä täytyy maksaa ja saan sen vain asiantuntija-liiviliikkeestä.

Kävinkin pari päivää sitten ostamassa uuden uimapuvun. Tällä kertaa en viitsinyt tehdä yhtään turhia kauppakierroksia. Suuntasin heti Funky Ladyyn, se ei petä, siellä on harvinaisia kuppikokoja D, E,F ja G.

Jos käyt, kysy ja myyjä palvelee sinua. Avainkysymyksiä ovat mm.  'Voitko auttaa minua löytämään oikeankokoisen uimapuvun', 'Tarvitsen apuasi...'. Funky Ladyssä on vanhempia ja nuorempia  myyjiä, kaikki ovat huipputaitavia arvioimaan miten liivi tai uima-asu istuu.

Voit pyytää myyjää tuomaan sovituskoppiin lisää sovitettavaa. Hän osaa valita puolestasi oikean-kokoisia vaihtoehtoja, kun on ensin nähnyt yhden ylläsi ja tunnistaa kokosi. Vaikka myyjän valinta ensin näyttäisi 'en varmasti huoli tuota' puvulta, sitä pitää sovittaa, sillä voit itse yllättyä. Luota ammattimyyjään, joka tuntee asian sinua paljon paremmin.

Kun sovitettava asu on päälläsi ja se istuu hyvin, kysy vielä myyjän mielipidettä. Häneltä voit kuulla totuuden jota et itse huomaa ('rintamus on liian alhaalla','kuppikoko on liian pieni'). Valinta on tehty, kun sekä sinä että myyjä olette mieltä, että puku sopii.
Bikinit Funky lady

Viime vuonna ostin lopulta Funky Ladysta bikinit, olen ollut tyytyväinen ja pärjään näillä pari vuotta.








Tässä uimapukumalleja joita myyjä toi minulle sovitukseen. Sovitin reilut kymmenen asua, niistä kaksi istui sekä minun että myyjän hyväksymänä. Näitä  asuja on kuppikoossa on  E/F ja kokoja isoilllekin tytöille. Tiedän, jotkut ovat pikkuisen mummoa mutta ei voi mitään. Puvun istuvuus päällä on tärkein asia näissä runsaissa muodoissa.



Alla on toinen asuista, joka istui päälläni. Melkein tämä lähti mukaani, ihana miehusta, eikö vain.


Ilman uimapukua näyttää muuten paljon pahemmalta ja tippuu paljon alemmas kuin kuvassa. Hyvin istuva uimapuku ei tee ihmettä, mutta kuitenkin suuren muutoksen.


Loppujen lopuksi valitsin tämän napakasti istuvan puvun, jossa vatsasta ylös asti oli 'erehdyttävä' rypytys. Puvun kuppi peittää tarpeeksi ja on niin tukeva että näyttää melkein kuin olisi hyvä rintaliivi yllä.

Kassalla myyjä vielä kertoi että valitsemani uimapuku on kuvattu uusimpaan Elle-lehteen ja antoi ilmaislehdenkin. Haa, kivaa! Katsokaa alla, uimapukuni on Ellen sivulla 109.







Lue uima-asujen uusista trendeistä naistenlehdistä tai Bikinit vai uima-asu -blogijutussa.Olisi hienoa jos jutuissa lukisi missä koossa lehdissä esitelty uimapuku on saatavilla, mutta taitaa olla mahdotonta toimittajillekaan saada tätä tietoa?

Kokemukseni mukaan, esimerkiksi  HM-bikinivalikoimassa ei  edes ole eri kokoisia kuppeja, puvut osuvat jonnekin kuppikokoon  B. Nuorisoketjuissa voi ehkä säkällä löytää yksittäisiä D-kuppimalleja, mutta ei sen suurempaa, eikä halpa-asuissa ole mitään muuta rintatukea kuin niskanaru. Nämä uima-asut harvoin imartelevat isoja tai aikuisia naisia.

KappAhl:n uimapukuvalikoimassa on vielä D-vaihtoehtoja, istuvuutta en tiedä enkä takaa.

Isot naiset voivat löytää uima-asun myös Lorellasta. Mitä isompi tyttö, sitä suuremmalla syyllä on mentävä sovittamaan, jotta puku istuu. Mieluummin pieni häpeä kaupassa ammattimyyjän edessä kuin julkisella rannalla vääränmallisessa ja itselle ei-sopivassa asussa.

Uimapukuja myydään myös postimyyntifirmoissa ja ulkomaisilla nettisivustoilla, mutta on tuuria onnistuuko niistä tekemään onnistuneita ostoksia. Istuvuus on yksilöllinen asia ja sopiva kuppikoko vaihtuu mallista riippuen, joten sovittamatta ei voi tietää. Ammattimyyjän apu on tässä asiassa arvokas, sillä harvan naisen oma silmä osaa arvioida uimapuvun oikeaa istuvuutta. Esimerkkinä on minun sovitukseni, kokeilinhan toistakymmentä 'ihan oikean kokoista' asua, silti vain kaksi niistä tui hyväksyttyä istuvaksi.
Lopuksi vink vink
- Aikuiset tietävätkin jo, että uimapukuja sovitetaan puhtaat alushousut jalassa.
- Osta uima-asu nyt. Jos yrität ostaa sesongin ulkopuolelta, kuten syksyn tai talven aurinkomatkalle, voit olla varma että kaupoissa ei ole mitään
- Lue uima-asun hoito-ohjeet täältä




torstai 19. toukokuuta 2011

Päivän asu

farkut James,
ballerinat HM
halpis-t-paita
Onkohan tämä jo  harmaata arjen inhorealismia joka ei enää kuulu muotiblogiin? En muista nähneeni missään mediassa koskaan 'Pukeudu näin rautakauppaan' juttua .... Olkoon mitä on, Muotisalonki esittelee tavallisen naisen, joka minä olen, pukeutumista. Olen tässä lähdössä eilisiltana mieheni kanssa rautakaupoille. Me tavikset  vierailemme rautakaupassa useammin kuin cockailjuhlissa.

Iltatilaisuuteni luonne huomioonottaen, ethän odota mitään tämän parempaa. Tutkitaan likaisia puutarhakalusteita, kannetaan lattiaralleja jne...lähtiessä lähinnä kahmin kaapista sitä mitä käsilaukun väristä sieltä käteen osui.

Helmet jäivät päivältä kaulaan, kun vaatteita vaihtaessa ennakoin että ruskea passaa vihreään enkä riisunut niitä pois.


Vuosia vanha ranskalainen pusero,jote en raaski heittää pois
vaikka pitäisi.No, onhan sitten jotain päällepantavaa rautakauppaan.

Vanha ylioppilastalo

Jos käyt Vanhallla ylioppilastalolla Helsingin Aleksanterinkadun alkupäässä, niin katso hetki ylöspäin ja kiinnitä huomiosi myös kauniiseen 140 vuotta vanhaan rakennukseen.

Ylhäällä  lukee "SPEI SUAE PATRIA DEBIT" eli suomeksi "Isänmaa antoi toivoilleen". Rakennus rakennettiinkin ylioppilaiden käyttöön ja yliopiston tapahtumiin, tanssiaisiin, promootioihin jne.



Vanha ylioppilastalo, valmistui 1870, arkkitehti A.H.Dalström

Rakennuksen tyyli on uusrenessanssia, jossa on mukana myös empiren ja barokin ilmaisua.

Pääoven sivustoille piti tuleman kreikkalaiset Pallas Athenen ja Apollonin patsaat, mutta suomalaisuusaate riehui tuolloin niin vahvana että nautimmekin tänään Robert Stigellin Ilmarinen ja Väinämöinen patsaista.Sisään mennessä voi tutkia, kumpi on kumpi.

Sisätilat ovat erityisen upeat.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Puhelimeni on nyt kuin uusi

Puhelimessani on
http://designskins.fi/
tarra
MouMou blogi miellyttää minua, vaikka ollaankin eri ikäluokkaa. Sitä ylläpitää kaunis ja herttaisen oloinen nuori nainen.

MouMou blogissa on usein jotain hauskan kivaa hupia, kuten suunnittele itse omat lenkkitossusi tai muuta kännykkäsi sellaiseksi kuin haluat tarrakuorilla.

Nämä puhelimen tarrakuoret bongasinkin MouMou -blogista. Kuoria on saatavilla kaikkiin puhelinmalleihin ja kannettaviin tietokoneisiin. Tarrakuvion saa valita laajasta valikoimasta.

Koko lysti maksoi toimituskuluineen14,95, eli ei tämä ollut ihan halpaa.

Tiedot ja muut löydät täältä.

Pari saksankielistä sähköpostia, en ymmärtänyt juuri mitään, saapui tilauksen ja maksun jälkeen. Mutta varmaankin ne vain tiedottivat toimituksen etenemisestä, koska posti toi nämä kotiin parissa päivässä.

Andiamo: ballerinat

Kiersin etsimässä mustia ballerinoja. Valikoima on kaupoissa juuri nyt parhaimmillaan.

Muut liikkeet

Jos kaipaat kunnollista, kävelyäkin tukevaa ballerinaa ja aitoa nahkaa niin sellaiset saa hyvistä kaupoista kuten Stockmann (useita laatumerkkejä)  tai Sokos (mm.Gabor-ballerinoja), ja varaudu maksamaan 80-120 euroa.

Eccolla, jonka kenkiä kannatan parhaina kävelykenkinä, oli yksi musta, hameen kanssa sopiva kävelykenkä-ballerina kaupassaan. Mutta ei sitten ollut kokoa 39. Katso netistä, täältä, kaikki Eccon ballerinamallit, mutta älä odota että liikkeissä on kaikkia näitä saatavilla.  Eccon Outlet myymälä on Vantaan Tammistossa Nilsaksenpolku 2, en tiedä sen valikoimaa nyt.

Katso DinSkon valikoimaa tästä.

Andiamo

Edullisessa hintaluokassa erittäin laaja ballerinavalikoima löytyy juuri nyt Andiamosta. Se on juuri nyt niin laaja, että kumma jos täältä ei löydä haluamaansa. Ballerinoja on nahkaisena, tekonahkaisena ja kankaasta. Voit selailla valikoimaa tästä, ja kaupassa on sitten vielä enemmän malleja.

No,  kirkkaan vihreää ballerinaa en nähnyt Andiamossa,sellaiset sain alkuvuodesta HM:ltä, en tiedä ballerinatilannetta HM:llä tänään.

Kaikki kuvat ovat yhdestä Andiamo -liikkeestä napsitut.







Omille ballerinoilleni vaatimus oli että ne ovat mustat perusmallit, sopivat hameeseen  eivätkä hankaa jalassa. 

Valitsin kovan sovittelun jälkeen Andiamosta mustat kangasballerinat  että nyt enää  t o i v o n että näillä voi myös kävellä pitkän reissun.



Tyylivinkkinä  'älä tee virhettä jonka minä tein'. Autossa minulla on olemassa erilliset ajokengät, mutta luulin että ballerinalla voi ajaa enkä jaksanut vaihtaa ajokenkiin. Uusi oranssi ballerina oli  yhden ajomatkan jälkeen kaasujalan kantapäästä musta. Se vinkki: kesäksi kuskille autoon erilliset ajokengät.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Naisten pitkä sadetakki

Laadukas sadetakki kestää. Sadetakkini on ollut keväisin ja kesällä ihana, mutta kuosi ei  kovin hyvin sovi enää syyssateeseen.
Laatusadetakkiin voi ihan hyvin satsata, sitten on vuosiksi tyylikästä päällelaitettavaa sateeseen. Hupullinen sadetakki on kätevämpi  kuin sateensuoja: sisävaatteet pysyvät varmasti kuivina,  eikä tarvitse ihmetellä mihin sijoittaa märkä varjo kannettavaksi. Tämän totesin jo aiempina kesinä, muistatko niitä kesiä jolloin on satoi joka päivä? 

Etsin usein katseellani tyylikkäitä sadetakkeja kaupoissa, mutta ei niitä kovin usein näe.


Sadettakki Marimekko Unikko. Laukku vanha Mexx.
Mieluisan pitkän, tyylikkään ja kaupunkikävelyyn sopivan sadetakin löytäminen on vaikeaa,  kyselyä voi tehdä takkiliikkeissä (esim. Stockmann, Ajatar, Jokinen, Halonen).

Surffasin iloksenne pitkiä naisten sadetakkeja, tässä on kaikki jotka löysin (kevät 2011)

Marimekko Persikka
Marimekko Papu
Marimekko Papaija

Stockmann Jackpot

Tretorn sadetakki (Ellos)
Tretorn Metro (Ellos)