Tekisikö lottovoitto sinut onnelliseksi?
En kirjoittanut kysymystä pienituloisille, joille raha olisi kipeästi tarpeen, enkä Kroisoksille, joilla on niin paljon rahaa että he eivät ymmärrä rahan ja onnen keskinäistä yhteyttä.
Ajattelin keskivertoihmistä. Työ elättää keskituloista niin että kaikki on hyvin. Rahat riittävät tarpeelliseen, joskus jopa ylellisyyteen, mutta eivät kaikkeen mitä voisi haluta.
Monet uskovat lottovoiton muuttavan elämän. Kuinka paljon enemmän onnellinen sinä olettaisit olevasi lottovoittajana kuin nyt?
Jos tavara, kuten uusi auto tai asunto, on joskus tehnyt sinut onnelliseksi, kauanko onnea kesti? Jatkuiko onni jokapäiväisenä vai totuitko ja uusi asia muuttui itsestäänselvyydeksi? Tai peräti, kyllästyitkö hankkimaasi ja tajusit että tarvitsetkin samanlaisen uuden, mutta kalliimman ja paremman?
Luterilaiseen etiikkaan on kuulunut ajatus otsa hiessä pitää sinun leipäsi ansaita. Uskonto opetti, että todellinen onni odottaa vasta kuoleman jälkeen ja että maallinen onni, raha ja rikkaus ovat turhanpäiväisiä, melkein syntiä. Nykyään katsotaan useimmiten, että on sallittua tavoitella onnea ja aineellista hyvää.
Nykysuomalaisella on melkein kaikki mistä menneet sukupolvet vain haaveilivat. Perustarpeemme ovat tyydytetyt, meillä on turvallinen ja järjestäytynyt yhteiskunta, asunto, ruokaa ja useimmiten myös terveyttä. Yhteiskuntamme kunnioittaa sellaisia henkisiä onnen edellytyksiä kuin demokratia, ihmisoikeudet ja henkilökohtainen vapaus. Meillä on mahdollisuus koulutukseen ja itsemme toteuttamiseen taiteen, tieteiden tai harrasteiden avulla.
Kaiken järjen mukaan meidän pitäisi olla onnellisia ja paljon enemmän onnellisia kuin esi-isiemme Ainakin kun unohdamme laman uhkan ja sen, että masennus ja muut henkiset ongelmat ovat yleisempiä kuin koskaan, ja että joukossamme on yhä köyhiä eikä palvelukodeissa enää vaihdeta mummojen vaippoja.
Mutta ilmeisimmin hyvinvointi on modernille ihmiselle itsestäänselvyys, ei syy onneen. Lapset kiukuttelevat kumiperunoista saadessaan ilmaista kouluruokaa ja aikuiset marisevat jos lääkäriin pitää jonottaa tai jos kaupassa on tarjolla vain viittä erilaista juustovaihtoehtoa. Ilmaisia kansalaisten ajanvietepalveluita (kirjastoja, kulttuuritapahtumia jne) ei osata arvostaa. Demokraattinen sananvapaus kuitenkin on aktiivisesti käytetty, mikä tarkoittaa, että netti pursuaa kansalaisten vihaisia ja pilkkaavia mielipiteitä.
Onnea lisääviä asioita on kahdenlaisia:materiaalisia ja henkisiä. Materia maksaa mutta henkiset asiat ovat ilmaisia, kuten ovat ihmissuhteet, musiikki, taide, tiede tai kirjallisuus. Samaan ilmaisnippuun voi lisätä luonnon, auringon ja ulkoilman. Lottovoitto ei lisäisi henkisiä onnen edellytyksiä paitsi korkeintaan, voisi saada niihin vapaa-aikaa.
Viihdeteollisuudessa ei juuri arvosteta henkisiä elämänvalintoja. Mediassa voimme seurata päivittäin kuuluisien ja rikkaiden elämää. Näemme eleganssia, luksusta ja asioita, joihin itsellämme ei varaa. Tulemme tyytymättömiksi ja katkeriksi kun näemme, että toisilla on varaa ylellisiin asuntoihin, autoihin, matkustamiseen ja merkkitavaroihin, ja sitten vertaamme omaa elämäämme meitä parempiosaisiin. Koemme, että on epäoikeudenmukaista, kun meillä ei ole samaa mahdollisuutta.
Sanoisin, että viihde ja mainokset tekevät meidät onnettomiksi. Mikään ei riitä, jos vertaa omaa tilannettaan täydellisiin ja rikkaisiin. Syntyy suuri masentuneiden ja katkerien kansalaisten joukko, joka valittaa, koska "ei ole rahallisesti mahdollisuutta elää kuten haluaisi". Parempiosaisilleen kateellisen tuskaa lisää vielä kaikkialle levittäytyvä mainonta joka julistaa "onni ja menestys johtuu tästä tuotteesta", "ilman tätä luksustuotetta olet mitätön", mutta köyhällä ei ole varaa niihin tuotteisiin.
Haaveilemmekin, että lottovoitto muuttaisi tilanteemme ja tekisi meidät kerralla onnellisiksi. Mutta totuus on, että rahaa ei ilmesty tyhjästä lisää, lottovoitto tuskin osuu kohdalle vaikka kuinka toivoisi.
Kannattaa siksi olla onnellinen niissä olosuhteissa jotka itsellä ovat. Se onnistuu, kun päättää, että ei tarvitse eikä halua sitä mihin ei ole varaa.
Jos vertaa omaa tilannettaan itseään huonompiosaisiin, huomaa että oma elämä on onnellista. Lisäksi vanha totuus, onnea ei voi ostaa, pätee yhä. Kallis tavara voi tehdä onnnelliseksi, mutta usein vain hetkeksi. Tavaraan kyllästyy ja jotta onni jatkuisi, pitää taas saada uutta tavaraa. Pysyvä onni on mielentila, tyytyväisyyttä elämään, eikä hyvää mielentilaa voi ostaa. Köyhä ihminen voi kokea viettävänsä parempaa, mielekkäämpää ja hauskempaa elämää kuin rikas ja rikaskin voi olla hyvin onneton.
Kun asettaa itselleen tavoitteita ja tekee työtä niiden saavuttamiseksi, tulee onnelliseksi. Jälkikäteen voi jopa huomata, että tavoitteeseen pyrkiminen lisäsi onnellisuutta enemmän kuin tavoitteen saavuttaminen.
Kannattaa muistaa sekin, että lottovoitto on tehnyt monen onnettomaksi. Ihmiset kadehtivat lottovoittajia, kerjäävät rahaa ja muuttavat muutenkin suhtautumistaan onnekkaaseen. Voittajan pelkona on myös kyllästyminen liikaan vapaa-aikaan, alkoholisoituminen tai voittorahojen menettäminen.
Ihminen on. Nyt lopetan ja kipitän kioskille, pistän loton vetämään.