tiistai 10. huhtikuuta 2012

Kevään luontoa ja eläimiä


Lumikellot kuvasin naapurin pihalta. Pääsiäisaamuna metsässä oli upea hankikanto ja kävellen pääsi minne vain.


Tiedätkö miltä näyttävät saukko, vesikko tai metsäpeura? Vaikka olen aktiivinen metsässä liikkuja, mikään näistä lajeista ei vielä ole tullut vastaani. Vesikon oletetaan jo lähes hävinneen ja kuolevan sukupuuttoon ihan näinä päivinä. Areenalla on katsottavissa televisiosta tullut upea luontodokumentti Suomen eläimistä. Dokumentti Väärällä maalla aukeaa tästä, se kertoo kaikista maamme eläinlajeista näkökulmanaan maahan tulleet vieraslajit kuten supikoira ja minkki, joita voidaan pitää jopa haittaeläiminä, koska ne tuhoavat alkuperäislajejamme.


Bruno Liljefors: Metson soidin
Linnut laulavat jo kovaäänisesti, ja kohta metsässä alkaa teerenpeli eli soidinmenot, sitten poikasvilske. Teoksen on maalannut ruotsalainen Bruno Liljefors (1860–1939), joka harrasti metsästystä ja luontoa aktiivisesti koko elämänsä ajan.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Rinteessä


Ensi visiittini Åreen ylitti odotukset. Jos haluaa laskea kunnollisia ja pitkiä rinteitä, Åre voittaa Suomen keskukset. Olen harrastanut rinneurheilua teini-iästä lähtien, niin kuin kaikki matkaseurueessamme, joten osasimme nauttia kun pääsimme hyvään harrastepaikkaan. Åren kylä on kaunis ja idyllinen, ruoka hyvää ja hintataso kohtuullinen.Åressa on edullisempaa kuin Suomen laskettelukeskuksissa. Loma onnistui mainiosti.


Aurinko ei aina paistanut, mutta riittävän hyvät ilmat oli, jotta sai laskea mäessä niin paljon kuin jaksoi.


Tanja ja Elisa
Rinteeseen nousee raidejuna, joka on varmaan rakennettu joskus 1920-luvulla, nostalgista vanhaa tunnelmaa Åressa löytyy kun etsii.

Muotisalonkia aiemmin lukeneet tietävät, että lajini on lumilautailu.   Rinnevaatetukseni perustuu laskettelupukuni väreihin, joihin pyrin soinnuttamaan muut mukaan otetut vaatteet ja asusteet.

Samoja ulkoiluasuja  olen esitellyt usein, sillä kunnolliset laskettelupuvut ovat arvokkaita ja kun sellaisen hankkii, se on tarkoitettu moneksi vuodeksi,  kymmeneksi tai enemmän. Useammin tulee ostettua lisää kokonaisuuteen sopivia asusteita, tällä kertaa ostin uudet laskettelulasit ja sormikkaat.
Lautailu on hauskaa, vaikka ikäpolveni naiset eivät ole sitä löytäneet, koska laji saapui Suomeen vasta reilut 15 vuotta sitten. Kivaa oli, vaikka pikkasen polvet rasittuivat. Silloin ensimmäistä kertaa tuli mieleeni, että kenties en voi harrastaa tätä lajia ikuisesti. Ikä voi tuoda mukanaan sellaiset rempat että tämä pitää lopettaa. Mutta ei vielä!
Uudet sormikkaat, lasit ovat lasten osastolta. Enkö olekin lapsellinen, ja se on kivaa!
Lautani
Takki Kärkkäinen, lasketteluhousut Salomon, neulesetti tuliainen Nepalista.

Nokia Lumia:Live in Times Square - Nicki Minaj

Nokia on aloittanut hurjan kampanjan Lumia 900-puhelimen myyntiin Amerikassa. Nokia järjesti lauantaina kansanjuhlan Times Squarella, voit katsoa shown tästä videosta.


Nicki Minaj on amerikkalaisten suursuosikki, jonka videota on katsottu Youtubessa 240 miljoonaa kertaa, katso täällä :http://www.youtube.com/watch?v=4JipHEz53sU&ob=av2e

Nokian markkinointi on tehnyt ison mainosvideosarjan, jossa sanoma on että kaikki älypuhelimet tähän asti ovat olleet betatestauspuhelimia. Betatestaus on tuotetestauksen se vaihe, jossa tuotetta testataan oikeiden käyttäjien käytössä, mutta tuote ei ole vielä lopullinen ja se voi sisältää karkeitakin virheitä ja keskeneräisyyksiä. Nokia julistaa mainoksissaan, että nyt puhelinten betatestausvaihe on ohi, Lumia on ensimmäinen oikea älypuhelin.

Tietenkin, mainossarjassa haukutaan iPhone ja muut kilpailijat, jopa Nokian omat vanhat mallit. Ei olisi Ollilan eikä Kallasvuon aikana varmaankaan nähty moista lokakampanjaa, mutta ei ehkä tuota Times Square showtakaan. Suomalaiseen mentaliteettiin tuollainen mainonta on hieman vastenmielistä, mutta miten tämä puree amerikkalaisiin, mitä luulet?

Voit katsoa mainosvideosarjan  tältä Nokia 9000 -sivulta. 

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Osallistun kulutuskeskusteluun

Andy Warhol : Dollar Sign, 1982
Lomalla ollessani blogeissa on ollut mielenkiintoista raha- ja kulutuskeskustelua. Olen jälkijunassa, mutta tottakai haluan mukaan, kun kuulun myös niihin bloggaajiin, jotka esittelevät uusia vaatteita ja matkojakin.  Aiheutammeko me ylikuluttamista tai huonoa oloa?

Aikuinen nainen on todennäköisesti jo oppinut hoitamaan talouttaan, mikä yksinkertaisimmillaan tarkoittaa:ei voi tuhlata enempää kuin tienaa.


"Kaikki on kallista jos ei ole rahaa."'
                                               -äitini

Kotioloni lapsuudessani olivat hyvät mutta eivät ylelliset. Minulla on tavallinen suomalainen taust.  Tänä päivänä pärjään hyvin omillani, koska koulutin itseni hyvään ammattiin ja olen aina tehnyt kovasti työtä. Tietynlaista, ehkä yksiviivaisen jääräpäistä, feminismiä minussa lienee, koska en voisi kuvitella eläväni muiden siivellä, haluan omat tulot, ja koen että olen itsenäinen silloin kun en ole vastuussa kenellekään omasta rahankäytöstäni.
 
Syntymäviisas en raha-asioissa ollut. Opiskeluaika, ja  90-luvun lamassa elämäni oli vaikeaa, elin pienissä varoissa. Tein niitä samoja virheitä joita nykynuoretkin tekevät, elin liikaa velaksi. Oikein pahassa tilanteessa sisuni kasvoi, purin hammasta ja päätin maksaa velkani pois. Niin tapahtui, tein jopa kolmea työtä yhtä aikaa ja velkaa maksaessani samalla kasvoin aikuiseksi.  Lopulta  koulutus lisättynä hurjalla työmotivaatiolla mahdollisti hyväpalkkaisen työn. Siksi elän tänä päivänä ihan mukavasti omillani.

Syntyykö huonoa oloa kun blogeissa esitellään kuluttamista?

Aiheutanko, tai aiheuttavatko muotibloggaajat huonoa oloa toisille? Lukijoideni puolesta en osaa vastata, vain itseni. Tunnustan että joskus blogeja lukiessa mielessä heräävät tyypilliset naapurikateuden piirteet, "miten ihmeessä tuolla on varaa?" -ajatuksia jotka ovat jotain sukua sille kun naapurit kateellisena seuraavat toistensa auto- ja ruohonleikkurihankintoja. Mutta ei tuollainen ajatus minussa kestä, hetken vain.

En ole kateellinen itseäni parempiosaisia kohtaan, koska harvalle onni tulee ilmaiseksi ja hyvin harvan elämä sujuu ilman murheita. Se mitä blogeissa kirjoitetaan on sekin sukua naapuruston elämälle: ulospäin näytetään ja kerrotaan vaan hyvät asiat. Muotisalongissakin, en tuo enkä halua tuoda täällä esille elämänmurheitani.

Olen ollut onnekas, kun koulutus on tuonut minulle hyvinvointia, ja suren niiden nuorten puolesta, jotka tänä päivänä kouluttavat itsensä jääden silti ilman hyvää työpaikkaa.  Olen surullinen siitäkin että asuminen on nykyään liian kallista (ainakin pk-seudulla) vieden liian suuren osan palkansaajan tuloista. Tästähän kirjoitti mm.  Karkkipäivä kertomuksessaan Köyhä.  Teille nuorille jotka näistä kärsitte, lohdutuksena tieto, että ei meidän lamassa työelämään siirtyneidenkään elämä auvoisasti alkanut. Lama siirsi unelmiamme kymmenen vuotta, jopa enemmän. Meitä aikaisempien sukupolvien tilanteesta edes puhumatta, heillä on ollut vielä huonompi taloudellinen alku elämäänsä.

Ymmärrän että maailma on epäoikeudenmukainen paikka. Elämäntilanteet, sairaudet tai yhteiskunnan rakenteet ja epäoikeudenmukaisuus aiheuttavat pysyvää taloudellista eriarvoisuutta. Tämä voi katkeroittaa ihmistä syystäkin. En tiedä miten auttaisin heitä, se olisi jo poliitikkojen asia. Mutta buddhalainen viisaus tai juoppojen näkökulma tuli mieleen. Vaikka juoppo olisi kuinka juoppo tahansa, hän löytää aina toisen juopon josta pystyy osoittamaan että tuo toinen on itseä paljon pahemmassa jamassa, ja näin juoppo selittää, että ei hän oikeastaan kovin paha alkoholisti ole. Buddhalainen viisaus sanoo, että älä vertaa tilannettasi sinua rikkaampiin, vaan itseäsi köyhempiin. Heitäkin on aina paljon, ja kun katsot heidän elämäänsä, huomaat, että omasi on loppujen lopuksi aika hyvää.

Houkuttelevatko blogit ylikuluttamaan?

Itsestäni aikuisena voin todeta että yksikään blogi ei saa minua ostamaan liikaa. Aikuiset näin, mutta lapset ja keskenkasvuiset pahoittavat mielensä, jos eivät saa samaa kuin muilla on, ja tekevät tyhmyyksiä. Milloin ihminen on tarpeeksi vanha, jotta häneltä voi vaatia vastuullisuutta rahankäyttöön? Periaatteissani jaan Lennun mielipiteen, aikuisten ihmisten kohdalla. Silti en ole varma, onko oikein että 18-vuotias saa pikavipin.

Toivottavasti Muotisalonki ei houkuttele ketään ylikuluttamaan! Ehkä ei, sillä Muotisalongin lukijat näyttävät olevan aikuisia ja viisaita naisia.  Yritän kirjoittaa vastuullisesti, enkä haluaisi että Muotisalonki olisi mainosten huonosti tehty jatke. Mutta tietenkin, kauniit vaatteet ja asusteet ovat kivoja omistaa, ja minulle voi tulla ylilyöntejä, enkä loukkaannnu jos joku fiksu lukija silloin asiassa muistuttaa.

Tietoisesti, en esittele Muotisalongissa kalliiden luksustuotteiden mainoskuvia. En halua jatkaa luksusmerkkien markkinointivalhetta, ajatuksia että nainen on tyylikäs vain silloin jos on tuo laukku käsivarsilla. En halua toistaa mainosten ajatuksia että luksustavara toisi elämään onnea, menestystä  tai julkkisten ja rikkaiden  glamouria.

Kahden tonnin luksuslaukku on upea, mutta on selvää että monen budjettiin se ei mahdu, ei edes säästämällä. Kuluttaminen on valintakysymys. Itse käytän säästöni mieluummin matkusteluun,  lukijat tietävät, että usein ostan edullisesti. Mutta tämä ei ole moite niille jotka ostavat luksustuotteita, siitä vaan jos näin on itse päättänyt. Fiksujen aikuisten naisten ostokäyttäytyminen perustuu muuhun kuin mainoksiin, ja omaa harkintaa on varmasti tarpeeksi omien päätösten takana. Ei fiksu aikuinen osta yli varojensakaan.

Aiemmin olen kirjoittanut mielipiteitäni pukeutumisesta kalliimmin kuin kukkaro sallii, vanhassa postauksessani Pukeutuminen yli varojensa. Sen varsinainen, ehkä piilotettu pointti oli se, että jos ihminen elää yli varojensa, se aika usein huomataan. Sellainen ihminen ei aiheuta muiden silmissä kateutta eikä ihailua, vaan sääliä ja myötätuntoa.

Useimmiten kerron lukijoille tuotteiden hinnat, jotka itse haluan tietää ennen kuin voin edes pohtia, sopisiko tuote minulle.

Maapallon resurssien ylikuluttaminen on tosiasia, mutta en jaksa sitä yksittäisen ihmisen, en edes itseni, niskaan syntinä työntää. Elämme ristiriitaisen kaksijakoisessa maailmassa. Toisaalta meitä ohjataan käyttäytymään valveutuneesti ja säästämään luonnonvaroja, mutta toisaalta meidän oletetaan ostavan ja kuluttavan.  Myös mainokset ja nykyään mediakin ohjaavat, tai lähes aivopesevät meitä kuluttamaan lisää ja lisää. Tässä ympäristössä jossa elämme, koen vääränä että seisoisin aivopestyn ostoaddiktin edessä heiluttamassa sormeani ja paheksumassa että taasko sitä on käyty ostoksilla. Kun peilinkään edessä nuhtelu ei näytä toimivan. En voi sanoa olevani hyvä ympäristöaktiivi, mutta jotain yritän minäkin. Kuten kaikki hyväkuntoiset vaatteeni, joita en enää käytä, menevät uusiokäyttöön ystäväkierrätyksessä.

Kierrätystä lainaten

Vinkki niille, jotka haluavat pukeutua kalliisti, mutta rahat ei riitä, tai jos yhtä tilaisuutta varten tuntuisi hullulta ostaa satojen eurojen vaatekappale. Muutama nuori muotibloggaajakin näyttää hakevan blogissa esittelemiään vaatteita täältä, Vaatelainaamosta. Jos minulle tulee tärkeä tilaisuus (voi kun tulisikin..) niin voisin ajatella tätä.
Vaatelainaamosta voi lainata tunnettujen suunnittelijoidern ja merkkien vaatteita kuten Ainokainen, Antti Asplund, Diesel, Fiona Timantti, Hanna Sarén, Ivana Helsinki, Jenni Alava, Kirsi Nisonen..

Vaatelainaamo on avoinna parillisten viikkojen torstaisin klo 14-17 Helsingin Kampissa osoitteesta: Salomonkatu 17 A: 4 krs (Autotalo).  Kevään aukiolopäivät:  19.4 ja 3.5.

Lue Vaatelainaamosta lisää täältä.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Matkustusasuja

Åressa on lasketeltu jo 100 vuotta. Miltä vuodelta tämä juliste olisi?

Matkalaukku ostettu Ruotsinlaivalta aiemmilta reissuilta.
Matkustimme Åreen autolla ja laivalla. Kun yhdessä autossa on neljä matkustajaa hiihtovälineineen, saa kieli keskellä suuta miettiä mitä voi pakata mukaan.

Lähdössä
Matkalle lähdinkin samoissa ulkovaatteissa kuin mitä Åresssä sitten käytin.

Takki Kärkkäinen









¨
Talviulkoilujalkineet Salomon

Laiva-ja illallisasuksi Åreen mukanani olivat pikkukengät, laukku ja huivi. Nepalin käsinkirjailtu huivi osottautui ihanan lämpimäksi, se on varmaankin aitoa villaa. Nyt ymmärrän miksi nepalilaiset naiset kietoutuivat kaikkialla ja aina huiveihinsa, ikään, paikkaan ja uskontoon katsomatta.

Onko tämä asu jo vähän mammaa? Niin kai se on niin että minä itsekin jo vähän olen.

Huivi ennen silitystä.
Tässä on Vagabondin kevätmalliston avokas, johon lankesin kun kengän väri oli niin kaunis ja selitin itselleni että sävy on  monikäyttöinen myös. On hyvä kenkä kävellä, vaikka avokas tuomittiinkin matkaseurueessa mummomalliksi.


Vagabondin mainoskuva, lue kengästä lisää täällä.
Vagabond

Nepalilainen nainen huivissaan, kuva on täältä.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kauniita naisia

Konstantin Razumov (s.1974)
maalaa impressionistisella tyylillä kauniita naisia.