 |
| Andy Warhol : Dollar Sign, 1982 |
Lomalla ollessani blogeissa on ollut mielenkiintoista raha- ja kulutuskeskustelua. Olen jälkijunassa, mutta tottakai haluan mukaan, kun kuulun myös niihin bloggaajiin, jotka esittelevät uusia vaatteita ja matkojakin. Aiheutammeko me ylikuluttamista tai huonoa oloa?
Aikuinen nainen on todennäköisesti jo oppinut hoitamaan talouttaan, mikä yksinkertaisimmillaan tarkoittaa:ei voi tuhlata enempää kuin tienaa.
"Kaikki on kallista jos ei ole rahaa."'
-äitini
Kotioloni lapsuudessani olivat hyvät mutta eivät ylelliset. Minulla on tavallinen suomalainen taust. Tänä päivänä pärjään hyvin omillani, koska koulutin itseni hyvään ammattiin ja olen aina tehnyt kovasti työtä. Tietynlaista, ehkä yksiviivaisen jääräpäistä, feminismiä minussa lienee, koska en voisi kuvitella eläväni muiden siivellä, haluan omat tulot, ja koen että olen itsenäinen silloin kun en ole vastuussa kenellekään omasta rahankäytöstäni.
Syntymäviisas en raha-asioissa ollut. Opiskeluaika, ja 90-luvun lamassa elämäni oli vaikeaa, elin pienissä varoissa. Tein niitä samoja virheitä joita nykynuoretkin tekevät, elin liikaa velaksi. Oikein pahassa tilanteessa sisuni kasvoi, purin hammasta ja päätin maksaa velkani pois. Niin tapahtui, tein jopa kolmea työtä yhtä aikaa ja velkaa maksaessani samalla kasvoin aikuiseksi. Lopulta koulutus lisättynä hurjalla työmotivaatiolla mahdollisti hyväpalkkaisen työn. Siksi elän tänä päivänä ihan mukavasti omillani.
Syntyykö huonoa oloa kun blogeissa esitellään kuluttamista?
Aiheutanko, tai aiheuttavatko muotibloggaajat huonoa oloa toisille? Lukijoideni puolesta en osaa vastata, vain itseni. Tunnustan että joskus blogeja lukiessa mielessä heräävät tyypilliset naapurikateuden piirteet, "miten ihmeessä tuolla on varaa?" -ajatuksia jotka ovat jotain sukua sille kun naapurit kateellisena seuraavat toistensa auto- ja ruohonleikkurihankintoja. Mutta ei tuollainen ajatus minussa kestä, hetken vain.
En ole kateellinen itseäni parempiosaisia kohtaan, koska harvalle onni tulee ilmaiseksi ja hyvin harvan elämä sujuu ilman murheita. Se mitä blogeissa kirjoitetaan on sekin sukua naapuruston elämälle: ulospäin näytetään ja kerrotaan vaan hyvät asiat. Muotisalongissakin, en tuo enkä halua tuoda täällä esille elämänmurheitani.
Olen ollut onnekas, kun koulutus on tuonut minulle hyvinvointia, ja suren niiden nuorten puolesta, jotka tänä päivänä kouluttavat itsensä jääden silti ilman hyvää työpaikkaa. Olen surullinen siitäkin että asuminen on nykyään liian kallista (ainakin pk-seudulla) vieden liian suuren osan palkansaajan tuloista. Tästähän kirjoitti mm.
Karkkipäivä kertomuksessaan Köyhä. Teille nuorille jotka näistä kärsitte, lohdutuksena tieto, että ei meidän lamassa työelämään siirtyneidenkään elämä auvoisasti alkanut. Lama siirsi unelmiamme kymmenen vuotta, jopa enemmän. Meitä aikaisempien sukupolvien tilanteesta edes puhumatta, heillä on ollut vielä huonompi taloudellinen alku elämäänsä.
Ymmärrän että maailma on epäoikeudenmukainen paikka. Elämäntilanteet, sairaudet tai yhteiskunnan rakenteet ja epäoikeudenmukaisuus aiheuttavat pysyvää taloudellista eriarvoisuutta. Tämä voi katkeroittaa ihmistä syystäkin. En tiedä miten auttaisin heitä, se olisi jo poliitikkojen asia. Mutta buddhalainen viisaus tai juoppojen näkökulma tuli mieleen. Vaikka juoppo olisi kuinka juoppo tahansa, hän löytää aina toisen juopon josta pystyy osoittamaan että tuo toinen on itseä paljon pahemmassa jamassa, ja näin juoppo selittää, että ei hän oikeastaan kovin paha alkoholisti ole. Buddhalainen viisaus sanoo, että älä vertaa tilannettasi sinua rikkaampiin, vaan itseäsi köyhempiin. Heitäkin on aina paljon, ja kun katsot heidän elämäänsä, huomaat, että omasi on loppujen lopuksi aika hyvää.
Houkuttelevatko blogit ylikuluttamaan?
Itsestäni aikuisena voin todeta että yksikään blogi ei saa minua ostamaan liikaa. Aikuiset näin, mutta lapset ja keskenkasvuiset pahoittavat mielensä, jos eivät saa samaa kuin muilla on, ja tekevät tyhmyyksiä. Milloin ihminen on tarpeeksi vanha, jotta häneltä voi vaatia vastuullisuutta rahankäyttöön? Periaatteissani jaan
Lennun mielipiteen, aikuisten ihmisten kohdalla. Silti en ole varma, onko oikein että 18-vuotias saa pikavipin.
Toivottavasti Muotisalonki ei houkuttele ketään ylikuluttamaan! Ehkä ei, sillä Muotisalongin lukijat näyttävät olevan aikuisia ja viisaita naisia. Yritän kirjoittaa vastuullisesti, enkä haluaisi että Muotisalonki olisi mainosten huonosti tehty jatke. Mutta tietenkin, kauniit vaatteet ja asusteet ovat kivoja omistaa, ja minulle voi tulla ylilyöntejä, enkä loukkaannnu jos joku fiksu lukija silloin asiassa muistuttaa.
Tietoisesti, en esittele Muotisalongissa kalliiden luksustuotteiden mainoskuvia. En halua jatkaa luksusmerkkien markkinointivalhetta, ajatuksia että nainen on tyylikäs vain silloin jos on tuo laukku käsivarsilla. En halua toistaa mainosten ajatuksia että luksustavara toisi elämään onnea, menestystä tai julkkisten ja rikkaiden glamouria.
Kahden tonnin luksuslaukku on upea, mutta on selvää että monen budjettiin se ei mahdu, ei edes säästämällä. Kuluttaminen on valintakysymys. Itse käytän säästöni mieluummin matkusteluun, lukijat tietävät, että usein ostan edullisesti. Mutta tämä ei ole moite niille jotka ostavat luksustuotteita, siitä vaan jos näin on itse päättänyt. Fiksujen aikuisten naisten ostokäyttäytyminen perustuu muuhun kuin mainoksiin, ja omaa harkintaa on varmasti tarpeeksi omien päätösten takana. Ei fiksu aikuinen osta yli varojensakaan.
Aiemmin olen kirjoittanut mielipiteitäni pukeutumisesta kalliimmin kuin kukkaro sallii, vanhassa postauksessani
Pukeutuminen yli varojensa. Sen varsinainen, ehkä piilotettu pointti oli se, että jos ihminen elää yli varojensa, se aika usein huomataan. Sellainen ihminen ei aiheuta muiden silmissä kateutta eikä ihailua, vaan sääliä ja myötätuntoa.
Useimmiten kerron lukijoille tuotteiden hinnat, jotka itse haluan tietää ennen kuin voin edes pohtia, sopisiko tuote minulle.
Maapallon resurssien ylikuluttaminen on tosiasia, mutta en jaksa sitä yksittäisen ihmisen, en edes itseni, niskaan syntinä työntää. Elämme ristiriitaisen kaksijakoisessa maailmassa. Toisaalta meitä ohjataan käyttäytymään valveutuneesti ja säästämään luonnonvaroja, mutta toisaalta meidän oletetaan ostavan ja kuluttavan. Myös mainokset ja nykyään mediakin ohjaavat, tai lähes aivopesevät meitä kuluttamaan lisää ja lisää. Tässä ympäristössä jossa elämme, koen vääränä että seisoisin aivopestyn ostoaddiktin edessä heiluttamassa sormeani ja paheksumassa että taasko sitä on käyty ostoksilla. Kun peilinkään edessä nuhtelu ei näytä toimivan. En voi sanoa olevani hyvä ympäristöaktiivi, mutta jotain yritän minäkin. Kuten kaikki hyväkuntoiset vaatteeni, joita en enää käytä, menevät uusiokäyttöön ystäväkierrätyksessä.
K
ierrätystä lainaten
Vinkki niille, jotka haluavat pukeutua kalliisti, mutta rahat ei riitä, tai jos yhtä tilaisuutta varten tuntuisi hullulta ostaa satojen eurojen vaatekappale. Muutama nuori muotibloggaajakin näyttää hakevan blogissa esittelemiään vaatteita
täältä, Vaatelainaamosta. Jos minulle tulee tärkeä tilaisuus (voi kun tulisikin..) niin voisin ajatella tätä.
Vaatelainaamosta voi lainata tunnettujen suunnittelijoidern ja merkkien vaatteita kuten Ainokainen, Antti Asplund,
Diesel, Fiona Timantti, Hanna Sarén, Ivana Helsinki, Jenni Alava, Kirsi Nisonen..
Vaatelainaamo on avoinna parillisten viikkojen torstaisin klo 14-17 Helsingin Kampissa osoitteesta: Salomonkatu 17 A: 4 krs (Autotalo). Kevään aukiolopäivät: 19.4 ja 3.5.
Lue Vaatelainaamosta lisää
täältä.
