![]() |
| Leonardo da Vinci:Leda |
Renessanssiajan yleisnero Leonardo da Vincin (1452-1919) maalaus Leda ja joutsen on hävinnyt, mutta se tunnetaan useiden aikalaiskopioiden ja Leonardon luonnosten perusteella. Leonardo maalasi Ledaa yhtä aikaa kuin teoksiaaan Mona Lisa ja Pyhä Anna 1500-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.
![]() |
| Cesare de Sesto: Leda ja joutsen, öljymaalaus on tehty Leonardon hävinneen originaalin mukaan, 1515-1520 |
Teoksen nainen on alaston figura serpentinata hahmo, jonka vartalo on spiraalissa, niin että jalat, kädet ja pää osoittavat eri suuntiin. Iso joutsen näyttää innokkaasti kurottavan suutaan naisen suuta kohti. Joutsenen siipi seuraa kauniisti naisen lantionkaaren muotoa. Naisen jalkojen juuressa on neljä alastonta vauvaa suurten, rikkoutuneiden munankuorten ympäröimänä. Näyttää siltä kuin lapset olisivat juuri kuoriutuneet munista.
Antiikin Kreikan mytologia Ledasta
Leda oli Spartan kuninkaan puoliso, johon ylijumala Zeus rakastui. Zeus vietteli Ledan joutseneksi tekeytyen. Leda synnytti samanaikaisesti kahdet kaksoset, toisen kaksosparin puolisolleen Tyndareukselle, toinen pari syntyi jumala Zeukselle. Näin kreikkalaiseen tarustoon ilmestyi neljä sisarusta, joista kaksi oli ihmistä ja kaksi jumalaa.
Tulkintaa
Ledan tarina kertoo eroottisen rakkausseikkailun. Mutta Leonardo ei ollut kiinnostunut kuvaamaan naisen ja miehen välistä rakkautta, eikä hänen tiedetä maalanneen muita alastomia naisia kuin Ledan. Sen sijaan Leonardo maalasi madonnia, jotka ilmensivät äidin ja lasten välistä sanatonta sidettä ja rakkautta.
"Hyvän maalarin tulee kuvata ennen kaikkea kaksi asiaa: henkilöhahmo ja hänen mielentilansa."
- Leonardo da Vinci
Leda ja joutsen -teoksessa Leonardo on tuonut äidinrakkauden tunteet lasten syntymän hetkeen. Ledan kädet ovat joutsenen kaulalla, mutta vartalon asento ja katse ovat kiertyneet linnusta poispäin, lapsia kohti. Leda katsoo lapsiaan kainosti ja herkästi alaspäin, lempeä äidinrakkautta kuvastava hymynaavistus huulillaan. Lapset katsovat takaisin äitiään, kuten kuoriutuneet ankanpoikaset katsovat emoaan ensi henkäyksellään.
Henkinen side on selvästi lasten ja äidin välinen. Innokas joutsen haluaisi saada Ledan huomion, mutta linnulle näyttää jääneen toisarvoinen rooli. Tämän ilmiön, että nainen voi unohtaa huomioida miehensä kun lapset vievät hänen mielenkiintonsa, tuntevat kaikki. Mutta ei ole mitenkään selvää, että taiteilijan tarkoitus oli kuvata isän rooli näin. Eräässä Leonardon harjoitelmapiirroksessa joutsen, Leda ja lapset näyttävät muodostavat tiiviin, rakkautta ilmentävän 'perheryhmän', jossa keskus ja kokoaja on Leda.
Leonardo valmisti useita meidän päiviimme asti säilyneitä luonnoksia Ledaan. Näistä piirroksista käyvät ilmi Leonardon erinomaiset piirustustaidot, hän loi ihmeellistä viivakauneutta. Hänen Ledansa on kaunis, herkkä ja sulokas äitihahmo.
![]() |
| Leonardo da Vinci:Leda |
Lähteet:
Bramly, Serge: Leonardo da Vinci
Buchholz, Elke Lind: Leonardo da Vinci, elämä ja tuotanto
Wikipedia: Leda and the Swan



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti