![]() |
| Kaikki HM. Villatakki kevään uutta. |
Kiitos asuhaasteeseeni osallistuneille! Aikarajaa ei ole, mukaan voi yhä tulla.
Sini-puna-valkoinen ei ole helpoin väriyhdistelmä, tarvitaan ajatusta, yritystä ja erehdystä, ennen kuin toimiva asukokonaisuus syntyy, varsinkin talvella. Yritys palkitsee, parhaimmillaan tricolor antaa vahvan, arvostettavan ja kunnioitettavan yleisilmeen. Tänä keväänä tricolorin voi valita muodikkaan aikuisen väriratkaisuksi, sillä voimakkaiden muotivärien joukosta voi poimia sähkönsininen, jota villatakkini edustaa.
Kokosin osallistuneiden kuvista neuvoja, ja tunnustan, matkin ennen kuin sain oman asuni kasatuksi. Saanen anteeksi, eikös me blogata juuri siksi, että meitä saa matkia?
![]() |
| Taidan vaihtaa ensi kerralla laukun mustaan. Vai? |
Tummat siniset farkut, kun yläosana ovat
- valkoinen paita + punainen takki tai villatakki. (Sari, Anneaulikki, Preferita)
- farkkuasun yläosa toimii myös toisinpäin: punainen paita + valkoinen takki (Pike)
- tai oikeastaan, punainen ja valkoinen, miten vaan (Mapsi)
- yläosan voi pukea kuten farkuissa (Dahlia)
- Punaiset housut saavat sopivan parin sini-valkoraidallisesta paidasta. Myös neuleissa tricolor on aikuiselle pirteän rento valinta (Lennu)
![]() |
| Vanha tukka takaisin. |
- Sinivalkoisen asun voi piristää pienellä punaisella läikällä, kuten punaisella vyöllä, laukulla tai tricolor -huivilla (annu, minä).
Useimmat näyttivät valinneen tricoloriin mustat kengät ja mustat lisäasusteet, mikä lienee varmin valinta, ainakin näin talvella.
![]() |
| Piet Mondrian:Kompositio punaista ja sinistä, 1936 |
![]() |
| Elokuviin lähdössä. |





10 kommenttia:
Oliko elokuva anna karenina....pisteet punaiselle laukulle, musta ois liian tylsän tavllisen turvallinen
Kaunis yhdistelmä ,kantajansa näköinen.
Nyt kun tarkemmin miettii jokainen haasteeseen tarttunut on poiminut itsensä oloisia juttuja.
Tämän tyyliset haasteet ovat hauskoja!
Kiitti vielä tästä haasteesta, se oli tosi piristävä, ihan kuin käytetyt väritkin!
Ja kiva tuo sun uusi villatakki, pitäisköhän itsekin uskaltaa....
Vautsi. Taisit nyt kyllä ylittää kaikki muut tuolla ihanalla sinulle niin hyvin sopivalla sinisellä sävyllä! Ihana kokonaisuus. Sain tuosta inspistä!
Ihanaa sunnuntaita!
meinasi ihan unohtua. PUNAINEN LAUKKU ON IHAN MUST TUON KANSSA!
Anonyymi, tunnet sitten minut, Anna Kareninaa kävin todella katsomassa. Kirjotian hienosta elokuvasta seuraavan postaukseni.
lennu, tänks. Etsin nyt sinun inspiroimanasi sini-pun-valkoista neuletta...
Mapsi, sähkönsininen on juuri sinun värisi, paremmin kuin minun! Se sopii parhaiten tummatukkaiselle naiselle, ainakin minusta.
Sari, kiitos lämmin kauniista kommentoinnista.
Ihanat värit. Minä olen niin visuaalinen ihminen ja kiinnitän aina asuissa huomion väreihin ja niiden yhdistelemiseen. Upeat yhdistelyt.
Maiju, paljon kiitoksia.
Raikasta on! Punainen laukku sopi erinomaisesti. Itse olisin tykännyt asustasi vielä enemmän jos farkkujen tilalla olisi ollut jotkut sinisemmät housut.
Eikä siinä edellisen postauksen kampauksessasi mitään vikaa ollut. Tyylillisesti se mielestäni olisi sopinut teatteri, oppera tms. menoihin.
Anonyymi, kiitos. Oikeassa olet farkuissa,tummemmansiniset olisivat paremmat, juuri nyt vaatekaapissa ei ole sellaisia.
Lähetä kommentti