maanantai 10. lokakuuta 2011

Zara:Viininpunainen

Zara
Viininpunainen on ollut aikoinaan suosittu ja jopa businessvärikin, mutta se on kokenut suurta unohdusta viime vuosina.  

Loppukesästä muotilehdet huusivat  sitten lujaa syksyn uutena muotivärinä viinipunaista. Mutta missähän tämä muotiväri oikein piilottelee?

Kauppoilla viininpunaista ei juuri tullut juuri missään vastaan. Ainoa poikkeus säännnöstä oli Zara, jossa viininpunainen oli aika hyvin esilläkin uutuuksien joukossa. 

Väriä  löytyi Zaran Helsingin liikkeessä ainakin laukusta, housupuvusta ja neuleista. Niin kauan viininpunainen on ollut poissa ja piilossa, että Zaran uudet viinipunaiset näyttivät jo uusilta ja raikkailta.

Zara, nämä kaikki viinipunaiset näin liikkeessä, ovat siis jo myynnissä.
Mitä sinä ajattelet viininpunaisesta? Ihastuitko uuteen muotiväriin? Vai onko viininpunainen sinusta toivoton, likainen mummoväri?

Voisitko pukeutua viininpunaiseen?

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Päivän asu

Musta, ruskea, harmaa, beige ja kermanvalkoinen. Kaikki päälle vaan. 
Kengät Skopunkten.  Pilkulliset sukkikset tais olla Lindexiltä.

Jakku Kriss, laukku HM


Takki HM, liina KappAhl







Tässä kuvassa on huuhkaja.
Nyt saa arvata. Kuka maalasi tämän, koska ja mikä on teoksen nimi? Nimi "ainakin sinnepäin" ja maalausaika, jos osuu 15 vuoden tarkkuudella on ihan hyvä tulos tämän teoksen kohdalla.
Katso myös

Gina Tricot:Haalarit



Gina Tricot'sta Pia halusi kotihaalarin. Tässä look.

Haalari noin 50,-
Mieheni näkee minut hyvin erilaisena  kuin Muotisalongin lukijat, sillä näytän kotona aina Tiivi-Taavilta. Viimeiset puoli vuotta olen kotona aina violetissa Jumpin -potkupukuhaalarissa. Jumpin -haalaria saa tilata netin kautta, täältä,  se on yli puolta kalliimpi kuin Gina Tricot'n haalari. Toisaalta Jumpin on myös paksumpaa ja kestävämpää kangasta. Haalari on ihana kotiasu. Näitä on näkynyt jo muissakin liikkeissä, mm. HM:ssä.

Purple
Jumpin haalari
Uudestaan!


perjantai 7. lokakuuta 2011

Syystakit

Jokinen
Kun olimme ystäväni Pian kanssa kaupoilla etsiskelimme myös kylmän ajan takkeja. Tässä otoksia reissulta.

Jokisen takkivalikoima oli tällä kertaa hyvin klassinen, aikuisen naisen 'perustakkia'.


















Jokinen 259,-

Jokinen.  Vasen takki oli alessa 100,- oikea 299,-


















Haloselta yleensä löytyy hyvät takit, mutta tällä kertaa valikoima oli mielestämme vähän turhan valju,  melkein pelkkää tätitakkia. Mutta tässä yksi hyvä syystakkivaihtoehto sieltä.

Halonen


HM 50,-

Niinhän siinä taas kävi, että takit tuli hankittua HM:ltä.

Ostimme molemmat samanlaiset takit, mutta eri väreissä. Samaa muuten tapahtui meille jo koulussa yläasteella, jo silloin olimme ystäviä.

Samaa takkimallia on saatavilla myös täysmustassa värissä. Takki maksoi 50,- . Eihän se tietenkään tällä hinnalla ole kelsimokkaa, vaikka vähäsen näyttää samanlaiselta. Minulla oli viime vuonna hyvin samantyyppinen takki, jossa viihdyin mainiosti.
HM 50,- Minä ostin saman takin tässä värissä.
Katso muita HM-takkeja tästä.

torstai 6. lokakuuta 2011

Eero Järnefelt: Kaski

  "Tuop' on piika pikkarainen, raataja rahanalainen."
-Kalevala

Eero Järnefelt: Kaski/Raatajat rahanalaiset, 1839, öljyväri 131 x 167,5 cm, ostettu Ateneumiin 1893.

Kaski on Eero Järnefeltin tunnetuin teos ja yksi Suomen taiteen merkkiteoksista.  Alkuperäinen nimi, 'Raatajat rahanalaiset', on peräisin Kalevalan runonsäkeestä, piika pikkarainen oli Louhen emännän piika, kansalliseepoksen pieni sivuhenkilö.

Kaski esittää kaskenviertäjäryhmää Väisälänmäellä Pohjois-Savossa.  Teos esittää hyvin totuudenmukaisesti kaskenviertotyötä sellaisena kuin se oikeasti on tuolloin ollut.

Teoksen keskeisiä hahmoja ovat etualan mies ja nuori tyttö, jonka kasvot ovat nokiset ja tukka hapsottaa. Tyttö katsoo totisesti ja ehkä jopa syyttävästi suoraan katsojaan. Kaskenviertotyö vaati voimaa, jota lapsella ei ole, tyttö on hiilten lakaisija. 

Teoksen tyyli ja symbolit
Teos on maalattu hyvin realistisesti ja tarkasti ja sitä pidettiin elävänä, aidosti kansan elämää ilmentävänä jo omana aikanaan. Maalaus edustaa 1880-luvulla alkanutta kansainvälistä naturalismia, realismin myöhäisvaiheen suuntausta, joka suosi realistisia kansankuvauksia, joissa ihmiset kuvattiin omassa elinympäristössään.  
Teoksen hahmot nousevat symbolisiksi kansan työn ilmentäjiksi, kansan tunnuskuviksi. Tyttö on symboli tuon ajan tilattomalle väestölle ja köyhille, joiden elämä oli lapsesta asti raskasta työtä.

Tulkinta

Taiteilija itse ilmaisi vain teoksen olevan totuudenkuvaus, mutta hänkin lienee ajatellut myötätuntoa köyhää alakuloista tyttöä kohtaan.

Yleisin tulkinta teoksesta on, että se on kannanotto köyhälistön elinolojen parantamiseksi. Teosta on tulkittu myös romanttiseksi erämaakuvaukseksi. Mielenkiintoinen tulkinta on myös se, joka esittää teoksen metsäpoliittisena kannanottona, ajatuksella, että köyhät ihmiset tuhosivat kaskella lyhytnäköisesti metsää, Suomen talouden tukipilaria.

Oma tulkintani

Lapselle maalatut liian isot kengät voivat olla hellyttävä näky, mutta miksi ne ovat jalassa kaskenvierrossa? Onko taiteilija on halunnut kertoa, että tyttö ja etualan ukko ovat niin köyhiä, että eivät omista edes kenkiä? Mietin, onko  liian isoilla tuohivirsuilla edes mahdollista työskennellä hyödyllisesti kaskipellolla. Tytön oksa on myös liian heiveröinen hiilten liikuttamiseen. Näin tuli mieleeni, että kaikessa realistisuudessaankin teos on kuitenkin vain mallien avulla rakennettu kuva.

Kaskenpolttotyö on nykykatsojille jo vieras asia, ja tytön työroolikin voi jäädä epäselväksi. Vaikka teoksen maailma on jo kaukana nykysuomalaisten elämästä, silti myötätunto huono-osaista lasta kohtaan on ihmisyyden ajaton piirre, ja Järnefeltin teos liikuttaa katsojaa voimakkaasti yhä tänään.
kaskenviertäjiä; Inha, I. K.
Inha, I. K.: Valokuva kaskenviertäjistä vuodelta 1983

Tiedosto:Väisälänmäki 1.jpg
Väisälänmäki Pohjois-Savossa tänään. Se on yksi maamme 27:stä kansallismaisemasta.
Lähteet:
Leena Lindqvist: Taiteilijan tiellä/Eero Järnefelt 2002
L.Wennervirta:Eero Järnefelt 1955
Ars Suomen taide 4

Musta ja valkoinen

Nyt kannattaa virittäytyä musta-valkoiseen tunnelmaan. Ihan vain siksi koska Suomeen on saapunut näytteille yksi maailman taiteenhistorian merkkiteoksista.


Viitta KappAhl, sateensuoja Seppälä, laukku HM

Voi vitalis minun valokuviani. Oikea malli tuskin asettaisi sontsan varren keskelle naamaansa.Ihan on tahatonta että tuommoinen valkoisen viivan liike tuli sitten kuvattua.  Ja koska kuvat ovat ylivalottuneet, et ehkä huomaa, siksi mainitsen että taustalla on kaunis keltainen tammi. Eikä tuo sininen pallo ole jalassa kiinni, siis vaikka näyttääkin että minulla olisi pallo jalassa, niin tämä on terassikoriste

Takki viitan alla HM, laukku HM, kengät Skopunkten


Katso samaa asua lisää täältä.




















Neliönmallinen uusi HM:n laukku on tilaihme. Muun kaman sekaan sinne mahtuu myös miniläppäri.


Uusi laukku on  HM:stä hinta 30,- .
Aalto-maljakossa on puutarhan yhä kukkivista maksaruohoista itse tehty asetelma. Pidätkö tuolista ? Hildan ja Huldan antiikki myy paraikaa samanalaisia tuoleja, katso tästä.  Tuoli on Turusta, Kakolan vangit valmistivat aikoinaan tätä kustavilaista huonekalusarjaa tilaustyönä.

Haluan ottaa teille esille asian mikä on koskettanut minua tänään, legendaarisen it-gurun ja älykön Steve Jobsin poismeno. Uutinen nosti mieleen nostalgisia muistoja, istuin 80-luvulla yliopistolla kirjoittamassa opiskelutekstejä Apple MacIntosh tietokoneella. 'Mäkki' oli aikansa huipputuote, Steve Jobsin keksintö, joka muutti käsityksen tietokoneista, ja ehkä myös maailman. Kuten iPhonenkin sanotaan taas tehneen.  Lue hänen elämänfilosofiastaan lyhyt katkelma Jobs: Kuolema on elämän paras keksintö.

Mikä Suomeen saapunut merkkiteos on? Se on taiteen mullistanut Kasimir Malevitšin suprematistinen työ nimeltään "Musta neliö valkoisella", vuodelta 1915. Se on nähtävillä Helsingissä, Tennispalatsin Värin voima -näyttelyssä

Kasimir Malevitš, Musta neliö 1915
 


Onko  musta-valkoinen tunne?

"..on luovuttu kaikista viittauksista normaaliin aineelliseen elämään, ja vain tunne on todellista...aineeton tunne.",kirjoitti Kasimir Malevitš teoksestaan.


Malevitš (1878-1935) oli venäläinen avantgardistinen taiteilija, joka ensimmäisten joukossa siirtyi taiteessa ei-esittäviin täysabstrakteihin töihin.

Taiteilija on maalannut myös kuuluisan  'Valkoista valkoisella' teoksen.





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Värin voima -näyttely Helsingin Tennispalatsissa esittelee 1900-luvun alun venäläistä avantgarde taidetta 15.1.2012 asti.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Halonen, Aleksi 13: Saappaita

Kävimme ystäväni Pian kanssa kaupoilla, ja Haloselta etsimme saappaita. Liikkeen valikoima olikin juuri nyt todella kattava, tässä otoksia sieltä ja Aleksi 13 liikkeistä.
Halonen
 
Ulkomainen saapas  69,90
  

Ulkomainen saapas.
 
59,90


59,90



























Halonen
Halonen, kotimaiset Aaltoset noin 200,- /pari

Mikäs mummorivi tuossa yllä on? Siinä on kotimaisen Aaltosen talvisaappaita. Olkoon mummoa, Suomen talvi tekee nöyräksi. Verrattuna vuorettomiin tekonahkasaappaisiin, ei ole epäselvää että Aaltonen tietää millainen saapas tarvitaan Suomen pakkasissa.

Aaltonen 199,-


Klassinen talvisaapas on minulla vakavassa harkinnassa. Kun pistin saappaan jalkaan, jalka muuttui heti lämpimäksi. Huomaa alas asti ommeltu paksu ja lämmittävä teddyvuori. Ulkomaisissa kengissä turkisvuori on usein rekvisiittaa, jota on vain ylä- ja ulkoreunalla näön vuoksi.

Onko muilla samaa ongelmaa kuin minulla? Ulkolaiset saappaat ovat usein huonot jalassa ja saappaiden varsi on puristavan kapea, vetoketju ei mene aina kiinni. Eivätkä pohkeeni ole mitenkään ylisuuret.


Suomalaisia mainostan, koska ne istuvat hyvin jalkaan, niillä voi kävellä talvella ja ne kestävät pitkään. Ks muita kotimaisia http://www.kotimaisetkengat.fi/

Yllä olevat kuvat ovat Haloselta. Myös Aleksi 13 -liikkeessä on kattava kenkävalikoima, siellä vastaani tulivat hyvänoloiset Högl -talvisaappaat aidolla lammasvuorella. Saappaita mainostettiin lämpimiksi oudolla 'Thermo sole' -otsikolla. En sovitttanut näitä, kun hinta pomppasi.

Aleksi 13, Högl hinta 259,-
Aleksi 13 -liikkeessä tuli vastaan myös ihana kiilakorkoinen kumisaapas.
Aleksi 13, kumisaapas 100,-

tiistai 4. lokakuuta 2011

Päivän asu

Sisävaatteet ovat  lähes samat kuin mennäpäivänä. Tältä näyttää kokonaisuus takki päällä. Tunikan alla on nyt kapea musta hame, koska  olimme ystäväni kanssa kaupoilla ja uumoilin että siellä tulee kumarreltua.

Takki HM, tunika HM, puolihame Esprit, kengät Skopunkten, laukku Mexx. Kynsikkäät HM.
Vanha sadetakkipostaukseni viime kesältä on ollut kovin suosittu. Siksi vinkkinä, Aleksi 13 myy pikkuiseen pussukkaan mahtuvia pitkiä naisten sadetakkeja ja -viittoja. Takin täyshinta on aika kova noin 120,- joten ehkä kannattaa odotella kanta-asiakasalennuspäiviä, joita Aleksi 13 järjestää silloin tällöin. Silloin saa kaikista tuotteista -20% tai sinnepäin.

Aleksi 13

maanantai 3. lokakuuta 2011

Metrossa

Päivän asu on ystäväni Pian arkiasu, vietimme yhteistä päivää kaupoilla. Asun juttu oli sen musta-valkoisuus, sitä näkee Pialla usein.




















Asu:
Vanhat kengät Vagabond, vanhat
Farkut  alesta KappAhl 10,-
15v vanha takki ja vanha huppari
Valkoiset kynsikkäät löytyivät Seppälän alesta eurolla.


Mark Rothko:Entrance to Subway,1938


sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Päivän asu/teatteri

Tämä asu on viime tiistain. 
Tunika HM, villahelmet Tarina-asu, kengät Skopunkten



Illalla oli meno teatteriin. Koska tiesin että en ehtisi vaihtamaan iltavaatteita kotiin, nappasin aamusesta mukaani korkkarit ja juhlalaukun. Teatterilook näytti  tällaiselta:
Näytelmä oli Helsingin Kaupunginteatterin Vastanaineet, kevyt aikuisille suunnattu komediafarssi. Esitys oli "ihan jees", kevyt ja ilotunnelmainen teatterikokemus, höysteenä nasevaa puhetta parisuhteesta, ilman mitään suurta syvällisyyttä. Näytelmä sopii aiheensa puolesta hyvin oman siipan kanssa kahdestaan katseltavaksi.
  
Auguste Renoir: Teatteriaitio, 1874