maanantai 24. lokakuuta 2011

Päivän asu

Takki Halonen, laukku HM, kengät Gabor


Nämä vaatteet ovat kyllä esiintyneet ennenkin Muotisalongissa, mutta eivät yhdessä. Kaivoin punaisen viileän välikauden villatakkini esille, ja sehän sopii vallan mainiosti tuliaistunikan pariksi, myös pituutensa puolesta. Asu oli päällä sunnuntaina muotimessuilla. 

Katso myös


Auguste Herbin: Kaksi kubistista kukkapuskaa, 1909


sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Nanso:Black Dress töihin ja sieltä iltaan




19785
Nina Jatulin Can I Call You Dear -mekko 77,50 €
  
Väitän nähneeni oivan vaatteen, joka varmaan miellyttää isoa osaa suomalaisista naisista. Tai oikeastaan, löysin kokonaisen mekkomalliston.

Muotimessuilla näin Nanson uuden Black Dress -malliston, jota   voin kehua. Messuilla ei voinut sovittaa, joten olen menossa vielä liikkeeseen. Edustaja kehoitti käymään ostoksilla nopeasti, koska tämä on rajattu juhlamallisto, ja hän epäili mekkojen loppuvan nopeasti. Uskon tällä kertaa myyjän sanaa, sillä luulen että aika moni on haluaa juuri tällaisen perusmustan, kun sen hintakin on kohdallaan, laatu ja nimisuunnittelija huomioiden.

Mekkojen kankaat ovat miellyttävää rypistymätöntä ja pehmeää kuosia.

Black Dress -malliston idea on, että sama hame sopii töihin ja että työpäivän jälkeen voi lähteä suoraan iltamenoon. Näillä onnistuu! Mekot ovat kuin tehdyt juhla-asustamiseen.

Mallistoon kuuluu kuusi erilaista pikkumustaa, jokaisen on suunnitellut arvostettu suunnittelija. Lue ja katso lisää Black Dress mekkoja täällä.


19783
Heli Hoiskon I Feel Pretty 70,50 €


19776
Nina Jatulin It's a date -mekko 100,00 €

19775
Nina Jatulin Hold me tight mekko 69,50 €


19783
Heli Hoiskon I Feel Pretty mekko 70,50 €


Suvekan asu on mainio, päällä on Black Dress malliston It's a date -mekko.
Suveka, anteeksi että pääsi jäi pois. Olen toivottoman huono kuvaaja.


Nanson ständin kaikki edustajat olivat tyylikkäitä mustissaan, päällä on tietenkin Nansoa.

Päivän asu Pia


Pupu
Tässä on ystäväni Pia arkiasussaan. Hänenkin työssään saa pukeutua kerroksellisesti, kampaamo on milloin kuuma, milloin kylmä. Ihailen Pian taitoa pukeutua valkoisiin saappaisiin.
---------------
Kävin tänään muotimessuilla ja minullla on kamera täynnä kuvia teille. Ja kassit oli täynnä ostoksia. Minusta on mukavaa, että messuilla on vaatetusalan pienyrittäjiä. Pienliikkeet ovat hajallaan sielllä täällä, että vaikka haluaisi, ei ole aikaa asioida niissä, kun yhden liikkeen vuoksi ei ehdi matkustaa kauas. Ei haittaisi vaikka pienet vaateliikkeet järjestäytyisivät sen verran, että aloittaisivat yhteiset naisten kiertävät vaatemessut. Minä ainakin menisin paikalle jos sellaisia olisi lähipaikkakunnalla.

Messujen loppuhuipennus oli  sunnuntain loppupäivän viime hetken ale. Eräät liikkeet laskivat hintansa viimeisellä tunnilla linjalla  'kaikki kengät ja laukut 20,-'. Oli hulvatonta menoa, ja nauratti kun naiset ryntäilivät hulluna aletavaroiden kimpussa. Mutta tietenkin minä itse pyörin siinä menossa mukana! Messuille saapuessani olin katsellut kiilakorkokumisaappaita, jotka maksoivat 55,-. Tyytyväisenä taapersin messuilta ulos nuo samaiseet kumpparit kainalossa, mutta olin vain 20,- köyhtynyt.

Housut Gina Tricot, bolero vanha Seppälästä. Saappaat vanhat.

Villatakki torstain mallistoa
takki Prisma. Pia kehui sen hyvää huppua
Katso myös

Pian keittiöremontti

Ystäväni Pia teki keittiöremontin, nämä kuvat ovat hänen kotinsa upouudesta keittiöstä. Eikö olekin onnistunut lopputulos? Pia suunnitteli keittiön täysin itse ja hänen miehensä hoiti sitten rakentamisen. Kaapisto on Kvik -keittiökaapistoliikkeestä..



Pian hirsitalokoti on muutenkin kaunis, tässä olohuonenäkymää.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Tänä viikonloppuna, muotimessut Helsingin messukeskus



Lue messuista lisää täällä.

Helene Schjerfbeck:Pukukuva II

Taimi Lilja


Helene Schjerfbeck:Pukukuva II
 



















Tyttö istuu oikealle kääntyneenä käsinojattomassa kertaustyylin pehmustetussa uusrokokootuolissa. Tuoli lienee kuulunut Helene Schjerfbeckin (HS) kodin irtaimistoon. Ympyrää pöydällä on tulkittu appelsiiniksi tai pullaksi. Niin tai näin, ympyrä on mielenkiinnon herättävä ja kaunis sommitelmallinen elementti.


Valo osuu malliin edestä oikealta. Katse on suunnattu suoraan katsojaan, HS:lle läheiset ja luotetut mallit saivat katsoa häneen työskentelyn aikana. Tytön valaistut kasvot ovat silti huomiota herättävän valkoiset, mikä toistuu monissa HS:n maalauksissa. Vaaleiden kasvojen kerrotaan viittaavan antiikin ihailuun ja marmoripatsaisiin, modernistien suosimiin japanilaisiin valkaistuihin naisten kasvoihin tai jopa kristilliseen puhtaussymboliikkaan.

Naismalli on tunnistettu, hän on taiteilijan ystävä, hyvinkääläinen leipurin tytär Taimi Lilja. Teoksen värit edustavat schjerfbeckmäistä asketismia. Ne ovat himmeitä, harmaata ja harmaaseen kääntynyttä lilaa, vihreää ja mustaa. 

Taustapöydällä on pöytäliina, jonka raidat ovat himmeää roosaa, ja purppuranpunaisia kukkia maljakossa. Appelsiini, tai pulla, näyttää ensikatselmuksella kirkkaan oranssilta, mutta läheltä katsottuna se on enemmänkin ruskeaan taittavaa, sinapinruskea, tai ihan pullan värinen. 

Omaa tulkintaa


Mieleeni juolahti että kenties purppuranpunaiset kukat oikeassa kulmassa, maljassa, ovat liljoja, symboloimassa mallia, hänen sukunimensä Lilja mukaan. Purppuranvärinen lilja on harvinainen, mutta löysin sellaisen, Aasialaisesta kerrostetusta lajikkeesta nimellä Ceres purple lily, 'Cereksen purppuralilja' väri ja muodot täsmäävät maalaukseen. HS maalasi paljon kukkia ja käytti niistä myös latinankielisiä nimiä. Ainakin suopursuja hän nimitti latinaksi 'Ledumeiksi'.


Ceres oli antiikin Rooman viljan ja kasvun jumalatar, antiikin Kreikassa häntä vastasi Demeter. Jumalattaren rooli viljan vartijana tuo hauskasti yhtymän mallin leipuri -perheeseen. Pohdin olisiko taiteilijan tarkoitus ollutkin maalata ystävänsä Taimi Liljan kuvaan Ceres-liljoja, mutta en löytänyt asiasta tutkimustietoa. Lukijat, älkää pitäkö tätä omaa kukka-jumalatar tulkintaani oikeana tietona, myös taidehistorian opettajani suhtautui siihen perustellun epäilevästi.


Kun katsoo Taimi Liljan muotokuvaa, hänestä ei kuitenkaan tule ensimmäiseksi jumalatar mieleen, hän on minusta hyvin tyypillinen Schjerfbeckin naiskuva. Nuori nainen vaikuttaa ujolta, vaatimattomalta ja varautuneeltakin, aivan kuin ei haluaisi poseerata. "Jos ihminen on vaatimaton ja nöyrä, silloin hän on kaunis.", kerrotaan taiteilijan ajatelleen.

Teoksen toisinnot

 
HS teki samasta aiheesta uudet versiot, öljymaalauksen ja litografian vuonna 1938. Kuvasta otettiin 90 kappaleen painos, joista osaan HS lisäsi pastellikoristeita. Painokuva on peilikuva alkuperäisestä työstä, mikä johtuu kenties siitä että se olisi pitänyt piirtää painolevyihin peilikuvana, mutta HS koki, että hän ei kyennyt sellaiseen.


Pukukuva II  -teos on juuri nyt esillä Ateneumin kokoelmanäyttelyssä 3. kerroksessa.

Maalausten värit ja aito olemus eivät mitenkään pääse esille ja edukseen nettikuvissa, yllä oleva valokuvan valokuvani on vielä normaaliakin huonompi kuva tästä  mestariteoksesta.

torstai 20. lokakuuta 2011

Kestolakka kynsiin

Kestolakka kestää kauniina lohkeamatta kaksi viikkoa, jopa kauemmin. Totta on, olen muutaman kerran kokeillut. Kestolakka on aika uusi keksintö, jota tekevät eräät kynsistudiot. Kotikäyttöön lakkaa ei tietääkseni ole saatavilla. Kestolakassa ei ole kyse tekokynsistä, oman kynnen päälle lakataan monta paksua kerrrosta värillistä erikoisgeelilakkaa, joka tekee kynnen pinnasta tasaisen ja kiiltävän. 

Minä ja Kairi
Kestolakkani laitettiin Itäkeskuksen Kauneus- ja kynsistudio Pinkki -liikkeessä. Kuvissa on taitava tekijä Kairi, hän tekee myös rakennekynsiä.

Verrattuna rakennekynsiin, oma kynnen pinta ei kärsi samalla tavalla, kestolakkaa varten pintaa vain hieman tasoitetaan ja kynsinauhat käsitellään. Lisää pituutta kestolakan avulla ei saa.


Käsittely kestää 1/2 - 1 tuntia. Kynnet ovat heti  täyskuivat, lakan ruttuuntumista ei siis tarvitse pelätä lainkaan.

Lakka pitää poistaa asetonilla tekijän antamien ohjeiden mukaan.  Poisto lienee lakkauksen tärkein asia, ilman asetonipoistoa kynnet kärsivät ja lakka lohkeilee vanhetessaan ikävästi. Asetonia saa ainakin aviomieheltä. Se on joku miesten maalinpoisto/ohenne/puhdistusaine jota löytyi ainakin minun mieheni autotallista. Kairi auttaa kyllä mistä saa, jos aviomies puuttuu.

Käsittely maksaa 35,- normaali tai  45,- kahden eri värin lakkauksena tehtynä.

Kestolakkaan on saatavilla 'kaikki perusvärit'. Näyttävimmät helmiäiset puuttuvat.
Värivaihtoehdot
Jos omat kynnet ovat yhtään asiallisen näköiset, lopputulos on erittäin kaunis. Jotta lopputulos on aina hyvä, uuslakkauksessa tulisi käydä kahden-kolmen viikon välein. Kotona ei ole mahdollista saada tämäntasoista lopputulosta, ainakaan jos ei ole erityisen harjaantunut lakkaaja.

Sävy valittiin sopivaksi hmmm...kumisaappaan kanssa. Että jotta on aikoihin eletty, kun kynnen värinkin pitää sopia kumisaappaaseen.

Kairi on aina kaunis, iloinen ja huoliteltu.
Kysy lisää:

Kauneusstudio Pinkki
puh. 09-3433 220
Tämä ei ole maksettu mainos, enkä saa palvelusta alennusta.


Kynteni eivät ole erityisen kauniit, joten malliesimerkki en ole,
mutta toivottavasti saat kuvan miltä kestolakka näyttää. Ja ryppyjäkin on,
mutta olenhan jo 45v.


Päivän asu

Kumisaappaat Lidl

Tämän arkiasun olet aiemmin nähnyt, katso tarkasti täällä. Mutta Lidl:n viininpunaiset kumisaapppaat ovat uudet. Tämä  muoti, jossa saa kulkea kumppareissa keskikaupungilla, on hyvä juttu. Kaupunkilookiin  riittää että kumpparissa on väriä, kuviota tai muuten enemmän näköä kuin piha- tai metsäsaappaassa.

Sateensuoja Huldan huushollista Iittalasta.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

A Blog With Substance

Lämmin kiitos Business Womanille jo jokin aika sitten saapuneesta "a Blog with Substance" -tunnustuksesta. Joskus sitä miettii, lukeeko kukaan, tai kiinnostaako ketään, joten palkinto silloin tällöin piristää mieltä ja antaa motivaatiota jatkaa.


Tämän tunnustuksen saajan pitää

1. kiittää tunnustuksen antajaa
2. antaa tunnustus 8 blogille
3. ilmoittaa näille em. asiasta
4. kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään


On tullut jo tunnustettua jo yhtä ja toista täällä Muotisalongissa. Pitkän pohdinnan jälkeen, tässä on  yhä uusia tunnustuksia, joita lukijat eivät vielä aiemmin ole kuulleet.

1. Olen epämusikaalinen. Hävettää tunnustaa, mutta ei löydy sitten minkäänlaista sävelkorvaa. Eikä lauluääntä. Eikä musiikin ymmärtämistä. Yritän joskus käydä oopperassa,, kuunnella radiota, opettelemalla oppia musiikkia. Se on täyslahjattomalle vaikeaa.  Vuosiin en puhunut tästä 'vammasta' kunnes kuulin kerran asiantuntijaa, joka kertoi että on olemassa paljon ihmisiä jotka ovat samanlaisia. Eli en ole 'vammani' kanssa yksin, ja  aktiivinen työ kehittää.
2. Taidan olla ylittänyt sen rajan jossa lukee 'vanha'. Ylitykseen viittaa myös se seikka, että tilasin juuri keinutuolin, se odottaa matkahuollossa noutajaa.

3. Olen jo aiemmin paljastanut että olen nörtti. Mutta kuinka paha, ei ole tainnut tulla aiemmin kerrotuksi. Olen työskentellyt aikoinani myös tietokoneohjelmoijana. Mutta koska olen jo kauan sitten jättäytynyt pois pahimmasta nörttitouhuilusta, ei kannata tulla kysymään tietokoneneuvoja,  vastaukseni ovat 90-luvulta.
4. Minulla on lievästi ylipainoa. Asia selvisi (..hmm...niin kuin muka ei aiemmin..niinkuin ei kuvissa näkyisi....) kun kävin jumpparyhmän kanssa kuntotesteissä ja kehoanalyysissa. En ota paineita, sillä kuntoni testattiin erittäin hyväksi, mutta tarvitaan lisää terveellisiä elämäntapoja ja terveellistä ruokaa, ja siihen päälle hyvää mieltä ja onnellista elämää. Itsetuntoani ja mielialaani tai en kiloasialla pilaa, otetaan lungisti ja eletään terveesti, ja vahditaan syömisiä vähän.

5. Pelaan sählyä. Naisjengissämme on mukana on hyviä pelaajia ja nuoriakin, kilpailemme alimmassa sarjassa. Meidän ikäluokan naiset eivät oppineet lajin pariin nuoruudessa, mutta nuorten tyttöjen keskuudessa sähly on tosi suosittu.

6. 12 vuotta naimisissa.

7. Viimeisin hullutus. Vuokrasin troolarin Helsingin keskustasta. Tämä oli  ex-tempore juttu, ja tapahtui sattumalta, kun tapasin troolarin mukavan omistajan. Päätös oli nopea, mutta sen jälkeen ankarasti pohdin miten kertoa miehelle että meillä olisi nyt uusi vuokratroolari. Mies otti kyllä uutisen tosi hyvin, ja alkaa pikkuhiljaa tykästyä.Troolari on Helsingin keskustan satamassa, siellä voi yöpyä läpi talven ja kesän koittaessa viettää aikaa kannella.

8. Tunnustan että elämässäni ei ole tämän enempää tunnustettavaa. Elämäni on hyvin tavallista ja arkista, eikä se sisällä saladraamaa. Olen onnellinen ihminen, ja elän kuten haluan, mutta elämäni lienee ulkopuoliselle tylsän mitäänsanomatonta. Siksi pelkään joskus etttä bloginikin on tylsä, tai että se näyttää siltä että yrittäisin kaunistella pientä elämääni. Helen Schjerfbeck sanoi, että sellaiset omakuvat, joissa maalari on kaunistellut itseään, ovat ikäviä. Toivottavasti en siis kaunistele liikaa Muotisalongissa.
---
Taisin ylipuhua. Kiitän tässä teitä, jotka olette ilostuttaneet minua kommentein tai rohkeasti ilmottautuneet Muotisalongin lukijoiksi Lue-nappulan painalluksella. Kiitos myös, saanen jo sanoa, virtuaaliystäville ja aktiivisille keskustelijoille Lennu, BusinessWoman ja Preferita, joilla kaikilla tämä palkinto on muistaakseni kiertänyt jo aiemmin.

Tämä palkinto on kiertänyt jo aikuisen naisen muotiblogit, joten bumea ei kenenkään tarvitse uudestaan vastaanottaa. Mutta jos nyt ei ole vielä käynyt, olkaa hyvä, aakkosjärjestyksessä:

Fab forty something, It's my life , Go 4 it vol. 2  LadyBohemia, Luksusta arjessa Muoti mielessä, Preferita tiski.fi Tavallista arkea, Tonnin stiflat



Leike alla on City-lehden  'mies kysyy johon mies vastaa' palstalta. Otetaan tämä äijäjuttu pelkästään huumorilla, misut!

maanantai 17. lokakuuta 2011

Päivän asu

Pusero ja housut HM, kassi vanha Zara, kengät Tamaris.
Kun ostin neulepuseron, se maksoi vielä huimat 9,95, mutta nyt sen näyttää saavan hinnalla 4,95 katso täältä. Käytän niin vähän housua että tarvitsisin apua. Millaisia kenkiä tämän lahkeen kanssa kannattaisi yrittää? Tuntui että ainoa mikä istui oli korkkari. Tämäkään kenkä ei ollut oikein hyvä....

Tamaris
Parka ec
Nyt on pimeää, onhan sinulla heijastin? Tämän kukkaheijastimen ostin lahjatavaraliikkeestä, sellaisesta joka myy itsetehtyjä käsitöitä. Tämä on taitavan suomalaisennaisen kädenjälkeä, nimeään en muista.