sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Päivän asu

Toivottavasti ette jo kyllästy toistuviin pikkumustiin, kun minulla on mitä ilmeisimmin menossa musta kausi, mutta vaatteissa, ei mielialassa.

Kun kadulla avaa silmänsä ja katsoo ympärilleen, huomaa että monet kulkevat mustissaan. Ylipitkittyneessä syksyssä värit näyttävät hävinneen niin luonnosta kuin ihmisistäkin.

Kivaa on  huomata, että moni nainen rohkenee vaikka pienestikin, huivilla tai laukulla, erottua tummanharmaanruskean sävyisestä suuresta massasta. Minä olen usein pukeutunut punaiseen takkiin, kun se sopii mustan asun ylle. Mutta sitten kadulla olen tuntenut olevani melkein huomio huomio -liikennemerkki. Sellainen ei onneksi kestä pitkään, sillä pienen päivänvalon jälkeen on nopeasti taas pimeää, sataa, eikä kukaan näe toisiaan, eikä ketään edes kiinnosta kun kaikilla on kiire painaa rännän alta suojaan.

Onneksi tähän synkkään aikaan mahtuu sekaan myös kissanristiäisiä, tapahtumaa, konserttia, teatteria ja juhlaa. Sontsat narikkaan, kengät vaihtoon ja  seurapiireihin pyörimään!

Tai voi mennä kulttuurikeskukseen, museoon, leffaan tai ihan arkisesti kauppakeskuksiin, siellähän kaikki muutkin ovat. Joskus oikein ihmettelen, kuinka paljon viihdettä meille suomalaisille onkaan tarjolla, ja iso osa siitä on ilmaista, kuten kirjasto ja nettikin melkein. Jos nämäkään eivät kiinnosta, metsäänkin ehtii vielä, ainakin Etelä-Suomessa, jossa ensilumi suli jo pois eikä uutta ole tulossa.

Nykyaikana mielialaansa voi piristää lukemattomin tavoin.  Ikä tuo onneksi elämänviisautta siihenkin, että oma mieliala ei enää ole musta, ei ainakaan usein.

Tässä iässä alkaa ymmärtää että ei kannata tuhlata ajatuksiaan ahdistaviin ja negatiivisiin asioihin,jos niiden ajattelu ei kehitä eikä paranna mitään, vaan ainoastaan aiheuttaa mielipahaa itselle tai läheisille.

Miksi käyttää aikaansa sellaisiin asioihin, joista ei pidä, tai joita vihaa, ja jotka eivät edes ole hyödyllisiä eivätkä rakenna mitään positiivista. Vaikka joskus on pakko, olen oppinut ajattelemaan että voi moneen kertaan miettiä onko aivan pakko, vai onko sitä jymähtänyt vain luulemaan jotain asiaa pakoksi, vaikka se ei ole sellainen.

Ajatus pomppasi, mutta palataan takaisin mustaan. Musta sopii vaatteeseen vaikka ei mieleen.
Mekko HM. (Älä bongaa kuvissa lattialle pudonnutta tyynyä, joka paljastaisi että en asu Strömsössä).

Vanhat juhlakengät ja laukku, hiuskoru Glitteristä on ihan simppeli, nipsupinnnillä tukkaan aseteltava juttu.
Mustan mekon kanssa sopisivat oivasti isot mustat helmet,niin kuin mallilla alla, mutta viikonlopun teatterireissulta helmet jäivät kotiin, kun päässäni oli tuo hiuskoriste, joka toi cruellamaisen säväyksen asukokonaisuuteen.


Conscious Collection. Lyhyt, suora mekko mattapintaista satiinia. Vyötäröllä leikkaus. 3/4-hihojen suissa puhvit. Niskassa napitus sekä sivulla piilovetoketju. Vuorattu. Koon 40 pituus 85 cm.
Hinta 29.95



Kaikista kuvista jäi sitten pää pois. Mutta korjataan tilanne. Tässä on pää.

Jean Besnard: Naisfiguuri, 1930, keramiikkaa
Katso myös

Joulukalenteri:Luukku 11

torstai 8. joulukuuta 2011

Rimmel:Kate Mossin huulipuna

Osoittaa pientä hulluutta liittää oma kuva Kate Mossin valokuvan viereen.Uhraudun, jotta voitte vertailla mainosta ja oikeaa elämää ja toivon hiljaa mielessäni että yhtään livetuttua ei näe tätä.

Rimmel huulipuna hinta 7,90 Anttilasta ainakin saa
Yhteistä meillä Katen kanssa on sen verran, että meillä samanväriset huulet. Katen käyttämän punan (joka on numero 001) testeripuikon punainen väri näytti paljon tummemmalta kuin mainoskuvassa. Mutta huulilla väri on vaaleampi ja lähempänä valokuvan punaista kuin mitä puikon perusteella olettaisi.



Kirkas huulipuna vaatii ainakin tämän ikäisellä tarkan laiton. Selvisi että Rimmelin punan laatu on heikko, yksi ohut kerros väriä ei levity tasaisesti vaan huulet jäävät kirjaviksi.

Meikkasin kuvan huulet kaikkien osaamieni sääntöjen mukaan
a) meikkivoide + huulten rajakohdan läpikäynti valokynällä  + puuteri
b) huulten pohjustusvoide
c) saman sävyinen, teroitettu huulten rajauskynä
d) levitys huulipensselillä
e) ensimmäisen kerroksen jälkeen puristin huulet talouspaperiin, jonka jälkeen levitin uuden kerroksen
f) huulipunan pysyvyysaine lopuksi

Puna kesti näillä laitoilla monta tuntia, ruokailunkin jälkeen se näytti olevan vielä ihan melkein ok, punaa sai  toki vähän lisätä.

Loppuarvioni Rimmelin Kate-punasta on: 001 on nätti  punainen. Laadultaan huulipuna ei ole paras,  jota olen käyttänyt, mutta kelpaa, jos on aikaa tuhertaa meikin kanssa. Pisteitä 8-.

Minun kuvaani ei ole manipuloitu, mutta katsokaa tarkkaan Katen valokuvaa ja tehkää itse johtopäätökset, onko hänen valokuvaansa retusoitu vai ei.

"Ostaja olkoon varuillaan"

Caveat emptor oli antiikin Rooman laki, 'varokoon ostaja'. Laki tarkoitti että ostaja oli itse vastuussa siitä mitä osti,  myyjä ei vastannut tuotteesta vaikka myi sen. Niin se taitaa olla nykyäänkin, joten muutama varoitus:

Varo mainoskuvia

HM:n mainoksista on valitettu eettiseen neuvostoon, koska liikkeen bikinimallien vartalot on valmistettu tietokoneella. Tietokonevartaloon lisätään oikeasta mallista vain pelkkä pää. Ilmankos HM-mainosten vartalot ovat niin silkkisen samettisen epätodellisia. HM puolustautuu sillä että 'haluaa esitellä vaatteiden ulkoasua'. Mutta olen aika usein ollut näkevinäni, että myös vaatekuvat ovat käsiteltyjä.

Ota omat sanomalehdet mukaasi kukkakauppaan

Olin kukkaostoksilla. Plantagenin suurmyymälässä.  Kassamyyjä kertoi minulle että 'meillä ei ole sanomalehteä, me emme saa sitä tänne kauppaan', kun kysyin miten kylmälle arka joulutähti saataisiin myymälässä lämpimään pakettiin. Joulutähtihän voi paleltua jo muutaman sekunnin kylmänkosketuksesta tai vedosta. Myyjä ehdotti kyllä että minun pitäisi itse ottaa omat sanomalehteni mukaan tullessani asioimaan Plantageniin.

Varo suuria sanoja

BagMiss varoitti jo aiemmin sanasta 'vintage'. Kannattaa varoa muitakin sanoja, kuten 'antiikki' tai 'luksus' tai 'löytö'. Suuria sanoja käytetään kaupassa mielellään, ja sana on vapaa eikä myyjä joudu vastuuseen vaikka käyttäisi iskusanoja missä tahansa tuotteessa. Varo myös ruokakaupassa, mm. 'terveys',''aito', 'kevyt','rypsiporsas' ja paljon muuta tulee sielläkin vastaan vaikka missä yhteydessä.

Ja kun ostaa vaatteita, kannattaa tarkistaa ostos ennen kassalle menoa, sillä usein vaate voi olla jo valmiiksi rikki.

Joulukalenteri:Luukku 8

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Päivän asu

Prätkätakki HM, mekko Nanso, kumikengät messuilta,
laukku HM 
Päivän asun idean esitti Preferita, joka jossain mainitsi nahkatakin kokomekon parina. Takki tuli vastaan kaupoilla HM:ssa ja hintakin oli kohtuullinen 40,-. Tällä hinnalla takki on tottakai tekonahkaa, mutta minun arkeeni tämä riittää.


Pidän tästä asusta hyvin paljon. Kaunis nahkakenkä olisi tietenkin paras, mutta etelässä alkoivat rospuuttokelit ja näillä kumisaappailla on hyvä lampsia märillä sohjoisilla teillä.



Kynsikkäät HM.



 




HM 40,-

Kumisaapaskenkä muotimessuilta



Katso lisää

Joulukalenteri:Luukku 7

tiistai 6. joulukuuta 2011

Suomi-neito

Suomi_neito.jpg

Ruotsilla on Svea-mammansa ja Amerikalla setä Samuli. Meillä suomalaisilla on kansallispukuinen Suomi-neito.

Muistathan yhä Suomi-neidon? Viime vuosisadalla neito seikkaili jatkuvasti aina ja kaikkialla, lehdissä, mainoksissa ja lasten piirustuksissa. Hän jopa tanssi silloisen presidentin kanssa linnassa.

Kari Suomalainen: Keisarivalssi, 1977
   
Mistä neito on kotoisin, eli miten Suomen neitohenkilöitymään päädyttiin?

Jo 1600-luvulla Suomea kuvattiin runoudessa henkilönä, joko äitinä tai miehenä. Suomen vanhin kuvallinen personifikaatio on 1780-luvulta Kustaa III:n mitaliin kaiverretttu klassinen naishahmo Ruotsin kuninkaan jalkojen juuressa. Nainen kuvaa Suomea, joka oli tuolloin Ruotsin vallan alainen. Kuningas on kuvattu sankariksi, roomalaiseksi sotilaaksi, mikä lienee oman aikansa propagandaa. 

Suomen alueella ensimmäinen Suomea kuvaava henkilöitymä , ”Suomi-äiti” on Topeliuksen lastenkirjassa "Suomi on suuri" vuodelta 1858.

R.W.Ekman: litografia kirjasta ”Suomi on suuri.” 1858.












1860-luvulla Suomi-neidon kuva ilmestyi uuteen markan seteliin. Setelin naishahmo aloitti Suomi-henkilöitymän kansanomaistumisen, neitosymboli tuli tutuksi koko kansalle. Mutta neidon puku oli vielä  useasti joko klassinen pitkä hame tai muinaispuku.

1910-luvulla, juuri ennen maamme itsenäistymistä Venäjän vallasta, Suomi-neitoa kohdeltiin lehtikuvissa usein kaltoin. Kiusaaja oli usein ilkeä ja irstas venäläinen isäntä tai sotilashenkilö. Suomi itsenäistyi 1917.

Kurikka-lehti: kiusattu Suomi-neito, 1910
Suomi-neidon läntinen, pystyraitainen kansallispuku alkoi pikkuhiljaa vakiintua 1930-luvulla, puku vastasi Suomen uutta, länsimaalaistunutta politiikkaa.

Läpimurron kansallispukuiselle hahmolle sai aikaan Rudolf Koivu 1930-luvun lehtipiirroksillaan.

Sotien jälkeen, pikkuhiljaa, Suomi-neito ilmestyi viihdekulttuuriin, mainoksiin ja pilakuviin, kuten Kari Suomalaisen kuuluisaan neitohahmoon.

Olavi Vepsäläinen (1927–1993): mainos 1948
Mutta missä neito piileksii nyt 2010-luvulla? Euroopan sinikeltainen lippu lienee tänään tunnetumpi kuin vanha Suomi-neito. 

Onko kukaan nähnyt Suomi-neitoa tänä euroherran vuonna 2011 missä hänet näit?    

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Lähde: Aimo Reitala: Suomi-neito, kirja vuodelta 1983

Joulukalenteri:Luukku 6