perjantai 6. tammikuuta 2012

Arkinen asu

Tämä arkipäivän tavallistakin tavallisempi asu, neule+farkut, on kyllä rento ja mukava. Erityisesti
kivat ovat mustat strech-housut, jotka voivat näyttää puristavilta, ja kuvassa hieman legginsmäisiltä, mutta eivät ole kumpaakaan, aivan kuin ei olisi mitään päällä. Esittelin housuostoksen jo aiemmin täällä.

Neule HM, housut Zaida, kengät City-Market

Mustia Strech-housuja taisin kehuin jo aiemmin.


Zaida
City-Market
kaulakello KappAhl

Juhlan jälkitunnelmaa

Surffailin jouluisia blogipostauksianne. Sievät kodit olivat tunnelmallisesti koristeltuja, kaikkialla näkyi joulukukkasia ja kauniisti katetut ruokapöydät notkuvat herkkuruokia. Bloggaajien kirjoituksista välittyy vielä sitä aitoa joulun tunnelmaa, yhdessäoloa ja rauhoittumista oman perheen kanssa, ja kauniita lapsikuvia. Kansalaisten blogeissa näkee kuinka hyvää meidän suomalaisten elämä on, jos media on unohtanut siitä kertoa.

Voi kuinka etuoikeutettuja me suomalaiset olemme, meillä on kaikki avaimet onnelliseen elämään. Nautitaan vielä tämä loppiaisviikonloppu perheen kanssa, jos ne joulukoristeet vielä olisivat pöydillä.

Hyvää loppiaista teille!

9 kommenttia:

Marre kirjoitti...

Nätti asu, mustavalkoinen on aina tyylikäs. Pusero on hyvän pituinen ja Zaidat ovat tosi kivan näköiset, juuri sellaiset kun tiukat strechit pitääkin olla.
Pitäisi ehtiä keskustaan katsomaan onkohan niitä vielä.. haluan ne!!

Business Woman kirjoitti...

Tämä asu on yksi kauneimmista asuista, mitä olen vähään aikaa nähnyt! Ihanan elegantti. Leikkaukset on niin kauniin klassista Jackie Kenedy -mallia! Musta-valko-neuleet ja -paidat on vaan käytössä osoittautuneet hankaliksi. Valkoinen ei tahdo millään säilyä pesun jälkeen valkoisena. Mutta jos tämä paita on HM:stä, niin silloin sillä ei ole niin suurta väliä..

Ainosofia kirjoitti...

Hyvää loppiaista sinullekkin!

Musta-valkoinen näyttää huippuhyvältä. Pidän kovasti asustasi.

Ja nuo alemmat polvisukkakuvat - aivan ihanat!
Itse pidän paljon säärystimiä, mutta nuo sukathan ovat vallan mainiot. Pitäneepä hankkia!

Marjukka / Fab Forty Something kirjoitti...

Kaunis ja tyylikäs asu! Tykkään!

Leena kirjoitti...

Syksyllä ostin vastaavat mustat housut,joita olen ahkeraan pitänyt. Monesti se perus setti on vaan niin paras. Mie jos alan kikkailemaan jollain ,on se varmin tapa mennä metsään.
Oikein hyvää loppiasta myös sinulle!

Pike kirjoitti...

Erittäin tyylikäs asukokonaisuus ja vaikka mustavalko, niin silti pirteä. Ja huomasin, että sulla on jakaus uudessa paikassa, sekin sopii ja tuo vaihtelua.

Polvisukat eivät ole ikäkysymys! Erittäin järkevät leveämpi lahkeisten housujen alla - lämpimät. Ja tavallasi puettuna jatkavat nilkkureita "saappaiksi" niinkuin tekevät myös säärystimet.

Minä en pelkäisi mustavalkoyhdistelmiä pyykissä. Just oikea ohjeistettu pesuohjelma ja hyvä pesuaine, ei pitäisi olla mitään ongelmaa ... sanoo vuosikymmenten ketjuvaatettaja.

Sirkka kirjoitti...

Tuon asun haluaisin itselleni! Näyttää niin mukavalta ja tyylikkäältä. Itse asiassa komerostani löytyykin Marimekon mustat strech-housut alkuun. - Olet oikeassa, eihän meillä täällä Suomessa ole mitään hätää, hyvin ovat asiamme. Ainoa uhka on tuo EU-rahaliitto ja muu liitto, joka saattaa viedä meiltä rahat ja itsenäisyyden. Nyt olisi poliitikkojen aika toimia järkevästi Suomen etua eikä omaa etua ajatellen.

Anonyymi kirjoitti...

En malta olla sanomatta, että arvatenkin bloggaajat ovat usein melko hyvässä asemassa olevia suomalaisia. Vaikka Suomessa näin näennäisesti asiat näyttäisivät olevan aika hyvin, ainakin itse näen usein ihmisiä, joilla ei ole varaa ja mahdollisuutta tietokoneeseen, herkuista notkuvaan ruokapöytään tai tyylikkäästi sisustettuun kotiin. Joten en pysty pitämään blogeista välittyvää kuvaa täysin todenmukaisena. Enkä varsinkaan koko kansan tilannetta kuvaavana mittarina.

Mustavalkoinen asusi on ihan hieno.

Tuija kirjoitti...

Olin viikonlopun poissa koneen ääreltä ja olipa kiva tulla takaisin ja lukea kommenttinne,kivaa että asustani on pidetty, ja jopa polvisukistakin!

Sirkka, jaan kanssasi myös pienen pelon Suomen itsenäisyyden säilymisestä.

Anonyymi, sinulla on varmaankin oikeellinen pointti. Bloggaajat varmasti ovatkin parempiosaisia suomalaisia, tai ainakin riittävän hyväosaisia. Ei sitä muuten kehtaisi esitellä kotiaan ja asioitaan julkisesti netissä. Sunnuntain Hesarissa oli köyhyys-artikkeli,joka toi esille sen, että työ on ihmiselle tärkein asia pois köyhyydestä. Ne suomalaiset joilla on työtä alittavat tosi harvoin köyhyysrajat. Köyhyydestä kärsivät pääasiassa toimeentulolla elävät n. 400 000 ihmistä. Ei opiskelijoilla ja eläkeläisilläkään helppoa ole.

Mutta eniten halusin sanoa että me, joilla asiat ovat riittävän hyvin, voisimme huomata hyväosaisuutemme sen sijaan että marisemme toisarvoisista jutuista.