Asu merellä

Welcome aboard!

Veneessä olosuhteet määrittävät pukeutumisen. Laiturista alkaen kaikki keinuu joten kengät ovat matalat, hyvillä liukumattomilla kumipohjallisilla. Merellä on kylmempää ja tuulisempaa kuin maissa, tuulenpitävät takit ja housut kuuluvat varusteisiin.

Kuten kaikissa harrastuksissa, oikea pukeutuminen on jopa edellytys harrastusilolle, veneilyssä se tarkoittaa että ei palele väärien vaatteiden vuoksi ja liikkuminen on vaivatonta. Muutoin vaatteet ovat merellä toisarvoinen juttu.  Se mitä muotimaailma mainostaa merimuotina ei ole samaa mitä on  veneilijöiden päällä. Esim. hameet on paras unohtaa, jos vähänkin toimii kapteenin apuna. Useimmat veneilijät suosivat tavallisia urheilu- tai vapaa-ajanvaatteita.

Nainen ehkä silti haluaa säväyttää autiolla merelläkin, vaikka taivaan lokkeja. Tunnettu merihenkinen,kuten raitapaidat, päävärit ja puhdas valkoinen ovat merta vasten jees. Tukkaa on turha laittaa, tuuli sekoittaa sen, hiukset on paras laittaa kiinni että ei mene takkuun.

Päivän asuni on meriasu veneessä. Tänä kuvattuna päivänä oli lämmintä, ohut neule riitti hyvin.

Lila-keltainen ei päästä minua otteestaan.

Housut Skila/Anttila, alatoppi HM, ylätoppi Anttila



Hiusnauha Glitter tms, villaneule ja kassi HM



HM 9,95. Parhaassa merikassissa on kyllä sulkeva vetoketju, päättele miksi...

Veneily on enemmän mieheni harrastus kuin minun. Mutta tottakai istun usein mukana kyydissä, merellä elo ja olo on nautittavaa, rentouttavaa. Aivan kuin aika muuttuisi, kun ympärillä on vain vettä, laineiden liplatusta,  rauhallista maisemaa ja lokkien ääniä.

Yleensä innostun minkä tahansa moottoriajoneuvon ajamisesta, vene on poikkeus. En mielelläni aja venettä, vaikka onnistuuhan se jos pakko on. Vene liikkuu veden vastustaessa oudosti, tuntuu että se menee aina eri suuntaan kuin mihin olen sitä ohjaamassa.

Ja miehensä harrastuksiin pitää tottakai osallistua. Siis jos vain voi, miehillä kun on noita kummallisiakin juttuja. Eräs tuttu kertoi että vaikka pitäisi, hän ei millään hinnalla osallistu oman siippansa harrastuksiin, mies käy ampumassa rottia kaatopaikalla. Että voisi aviomies harrastaa jotain pahempaakin kuin veneily! Siksi astun ihan suu supussa vaan oman miehen kanssa samaan veneeseen tänäkin juhannuksena.

Berndt Lindholmin (1841-1914) maalausten maisemaa ei voi tunnistaa tunnistaa omaksi Itämereksemme. Meren vesi oli sata vuotta sitten puhdasta ja kauniin läpikuultavan vihreää. Ystäväni muistaa lapsuudessaan uineensa Itämeressä, jonka vesi oli niin kirkas että sukeltaessa näki kymmeniä metrejä eteenpäin. Tänään jos työntää kätensä veteen ei näe edes omia sormiaan. Veneilijät ja purjehtijat tietävät Itämeren nykytilan, ja aiheesta tuli ohjelma Yleltä eilen. Surullista, mutta yritetään optimistisina uskoa että tekninen kehitys toisi vielä avun.

Berndt Lindholm:  Itämerta