![]() |
| Albert Edelfelt:Lukeva nainen, 1885 |
Tänään, Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivän teemassa esittelen viimeksi lukemani teoksen. Tai tarkasti, en lukenut sitä, vaan kuuntelin Kari Hotakaisen Ihmisen osa teoksen äänikirjana.
Ihmisen osa on perhekronikka, jossa pienyrittäjäperheen surullisen sukutarinan kertomiseen osallistuvat vuorotellen äiti ja perheen aikuiset lapset. Mukana seikkailee kirjailija, jonka tehtävä on kirjoittaa äidin kertoma elämäntarina romaaniksi. Kirjailija pyrkii muokkaamaan äidin elämää jännittäväksi totuutta hieman muunnellen. Taustalla on ajatus, että tavallisen ihmisen elämässä ei olisi suurta yleisöä kiinnostavaa kerrottavaa. Kirjan kulku ei kyllä tue tuota ajatusta.
Kirjan traagiseksi loppuhuipennukseksi kohoavat tapahtumat voisivat sattua missä perheessä tahansa. Toisaalta kirjan hahmot, tavalliset ihmiset, ottavat oikeuden omiin käsiinsä, ja sitä tapahtuu Suomessa vain todella harvoin.
Ihmisen osan on täynnä mukavaa, tavallisen iäkkään suomalaisnaisen elämän muovaamaa arkifilosofiaa ja viisautta. Ihailen paljon Kari Hotakaisen kykyä kuvata ihmisten erilaisia persoonallisuuksia, luonteita ja psykologisia aspekteja kirjoissaan.
Voin siis suositella Ihmisen osa romaania lukukokemuksena. Tai äänikokemuksena, lukijana oli Ritva Valkama. Äänikirja on kiva asia esim. pitkällä yksinäisellä automatkalla. Tuntematon sotilas on aina jäänyt lukematta ja sen olen ajatellut seuraavaksi hankkia äänikirjana.
![]() |
| Äänikirjassa on kuusi cd:tä |
Päivän teemaan, saa kommentoida antamalla lukuvinkkiä hyvistä suomalaisista kirjoista.
Ensimmäinen sellainen kommentoija joka vastaa kommentissaan myös "haluan toki lukea Hotakaisen Ihmisen osan" saa postilla minulta Hotakaisen Ihmisen osa äänikirjan. Laitan cd:t tulemaan postissa kun lähetät osoitetietosi mailto:muotisalonki@gmail.com osoitteeseen. Ihan kiva jos saisin tämän kiertoon, sillä kahta kertaa ei samaa romaania jaksa kuunnella. Uskotteko, divari ei huolinut äänikirjaa, mitä vähän ihmettelin.


1 kommentti:
Kirjat ovat eräs intohimon kohteeni:)
Luen aikalailla kevyttä kirjallisuutta, en elämänkertoja (tässä vaiheessa), vähemmän historiallisiakaan.
Itse pidän Anna-Leena Härkösestä, oman kaupungin Jari Tervosta, hänen vaimonsa Katin kirjat on ok.
Mielenkiintoisin jo ammattini vuoksi on ollut Prinsessa, kirja, joka kertoi Kellokosken mielisairaalassa eläneestä Anna Lappalaisesta.Samoin Marko Hautalan Käärinliinat oli hyvä.
Nuorena tykkäsin lukea Anni Polvan Tiina-kirjoja, Viisikot myös tuli luettua.Parhaiten kuiten on jäänyt mieleen Papillon.
Lapsilleni ostin myös kirjoja, kaikki ovat tallessa lastenlapsia varten:)
Lähetä kommentti