Talviulkoilua metsässä ja kettu

Parhaat asiat elämässä ovat todellakin ilmaisia, kuten ulkoilu luonnossa. Olen kirjoittanut lumikengistä aiemmassa postauksessani, niillä voi samoilla talvisessa koskemattomassa metsässä. Tälläkään kertaa reitillä ei näkynyt muita kuin eläinten jättämiä jälkiä.

Lauantai


Olimme tämän luonnon taidemuseon ainoat kävijät.
Huomaa myös komea kelohonka.





Lumihypyt ovat lajin suola. Lue ulkoilupuvusta täältä.




















 

Bruno Liljefors (1860–1939):  Kettu talvimaisemassa

Lenkillä tuli vastaan supikoiran tai ketun käytössä oleva pesä. Osaako kukaan lukijoista kertoa kumman eläimen pesä tämä on?

Herra SupiKettunen oli poissa kotoaan tai sitten tiiraili meitä hiirenhiljaa epäluuloisesti asunnostaan.
Klikkaamalla kuvaa näet hengityksen aiheuttamat vesihöyrypisarat ja keltaisen pisumerkin.

Tämä on harvinainen tapaus, ensimmäinen kerta vuosiin kun löytyi käytössä oleva pesä. Hirviä sen sijaan näkyy usein lähimetsässä, epäilen jo että eläimet tunnistavat ominaishajusta, että paikalle saapuivat taas samat ihmisnaapurit, jotka ovat aina metsän rauhaa häiritsemässä.

Bruno Liljefors: Räv












"Mainostan"


Sunnuntai

Ihanaa, saimme liikunnan lisäksi nauttia auringosta, vaikka olikin kylmempää kuin lauantaina.

Lumikenkäilijän kahvitauko



Kaatumisia tapahtuu


Talvilenkin kruunaa paluu ruoalta tuoksuvaan kotiin. Burgundinpata oli hautunut herkulliseksi ulkoilun aikana.